Parveke osa II: noin 1500 terassiruuvia myöhemmin.

Tehtyämme päätöksen pintalaudan materiaalista ja lautojen suunnasta, pääsimme vihdoin tekemään itse parvekkeen kantta. Mitään en niin ole tässä kuluneen vuoden aikana odottanut kuin valmista parveketta, ja nyt se saatiin kesäksi käyttöön. Saako taas olla onnellinen raksaaja?

Parvekehan myös näkyi koko ajan talon sisältä, ja muistutti koko ajan olemassaolollaan tekemättömyydestään. Sen lisäksi että olihan se kermipinta melkoisen ruma. Erityisesti sen jälkeen kun koiranpentu pääsi tekemään sinne parit lammikot ja riplat (tietenkin juuri siinä muodossa).

Pieniä muutoksia rakenteisiin.
Rakennekuvat oli alunperin tehty niin, että parvekkeen vesirännit olisivat talon seinää vasten ja leveällä sivulla laudat olisivat poikittain eli kattolaudoituksen suuntaisesti.

Kapea eteläpuolen sivu. Rännit halusin alunperin piiloon mutta jälkikäteen ajatellen, jos ne tuossa parvekkeen ulkosyrjällä  näkyvillä kulkisivatkin niin kuka niitä oikeasti katsoisi ja huomaisi... tämä oli ehkä turhaa hifistelyä, tunnustan.  Mutta olisi se toki vaikeuttanut taas pinnakaiteiden asennusta. 

Leveä itäpuolen sivu, tästä jäi siis ristikoolaus pois, mikä muutti samalla tietenkin lopullisen korkeuden mitoitusta. 

Tämähän rakenne me tosiaan muutettiin päinvastaiseksi rungon tekovaiheessa, eli rännit siirrettiinkin parvekkeen ulkosyrjälle vesivahinkoriskin minimoimiseksi. Ja leveän sivun lattialaudoituksen suunta muutettiin pitkittäiseksi.

Ja jos joku miettii oliko tämä rännien siirto seinän viereltä ylireagointia, niin voin itseni toistamisen uhallakin kertoa, että tiedossa oli lähipiirissä ihan todellinen tapaus, jossa riski oli realisoitunut. Aika paljon myös moskaa, ennen kaikkea ihan männynneulasia putsattiin ränneistä ennen aloitusta.

Tulvimisvaara on kyllä todellinen.

Parvekkeen pellityksiä ja vesiränni. Moskaa löytyy, eikä tämä ollut ollenkaan pahimpia kohtia. 

No sitten laskeskeltiin noiden lopullisen lattian suoristavien kestopuusoirojen korkeudet molemmissa päissä ottaen huomioon, että lattia tulisi tasalle nurkassa ja suht järkevälle korkeudelle molempien puolien tippapelteihin (ikkunat ja kaidepellitys) nähden.

Se vaati luonnollisesti jälleen kerran varsin korkeamatemaattisia toimenpiteitä ja kestopuustandardikokojen tarkkaa silmäilyä.

Siinäpä suoristettavaa ja tasattavaa aika monesta eri näkökulmasta. Lednauhoille oli varaukset ja niille jätettiin sopiva rako lattialautojen ja ulkoreunan pellitysten väliin. En kyllä tiedä miltä tämä visio epäsuorasta valaistuksesta parvekkeen lattianrajasta sitten toteutuessaan näyttää. Oliko "hitti vai huti"?

Ei kun töihin.
Kyselin kyllä muutamista paikoista saisiko nuo soirot valmiiksi mittaan ajettuna mutta ei löytynyt joko tekijää (koska kestopuuta...) tai hinta kohosi liikaa. Itte piti tämäkin tehdä sitten.

Soirojen ajeluun Jii kehitteli yhdenlaisen työkalun ja alustan, jolla saatiin nuo soirot tehtyä. Siinä rakentaessa meni hetki aikaa mutta nopeutti kovasti sitten itse työntekoa, niin kuin työkalut yleensä. 

Sopivasti se isommasta 48x173 palkista ajettu kapea soiro sitten kävi tuonne parvekkeen toiselle sivulle, jonne tarvittiin vain hyvin matala koolaussoiro. Ne tarvitsi sitten vain sirkkelöidä oikean pituiseksi.

Suunnanmuutoskohdan mallailua tuossa aiemman kuvan terassin kulmassa. 

Koolaukset laitettiin 400 mm välein kuvan mukaan vaikka leveämpikin väli olisi välttänyt. Ei nyt ainakaan notku yhtään. Runko tehtiin kelluvana ja puiden alle tuli kuvien mukaisesti myös kermit vesieristeen ja puun väliin.

Käytettiin sokkelikaistaa, jota sattui löytymään varastosta jokunen rulla. Leikkasin ne vaan mattoveitsellä kapeammaksi, niin sai yhdestä rullasta kolme kertaa enemmän soiroja.

Sokkelikaistaa kermin ja kestopuun välissä. 

Päätyihin tuli vielä kestopuut, joihin nuo koolaussoirot kiinnitettiin viistoon
ruuveilla tai tarpeen mukaan kulmaraudoilla.
Pentu  äimistelee ovella mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu ja mihin mä nyt käyn salapissaamassa. 

Viimeisenä vaiheena olikin sitten kansilaudoitus ja helvetillinen ruuvausurakka, jonka allekirjoittanut suoritti. Kolme päivää kun vaihtelevasti konttasi, pyllisteli ja istuskeli lattialla ruuvari kädessä niin oli kuulkaa taas toimistotyöntekijällä sekä kädet että selkä että polvet juntturassa. Sellaiset 1500 kpl  terassiruuvia ja aika monta ladattua akkua siinä sitten meni.

Käytimme pääsääntöisesti 4,2x55  kokoisia ruskeita rosteriterassiruuveja mutta kapeammalle päädylle meni myös lyhyempiäkin ruuveja.

Kansilaudoitus on tehty 28x140 ruskeasta kestopuusta, joka tullaan käsittelemään ensi vuonna mustaksi. Tuonne päätyyn,  rimojen alle tuli vielä peitelauta. Päädystä pitäisi tehdä sitten jossain vaiheessa portaat alas pihalle.
Hieman harmillisesti tuo bitumi näkyy tuolla lattian ja seinän rappauksen rajassa jokusia senttejä,  mutta emme halunneet lattiaa ihan oven tasalle, koska viime talvena jo nähtiin että lunta kertyy parvekkeelle ihan riittäviä määriä. Siinä mielessä toki parempi että lumi ei kerry rapattua seinää vasten vaan siinä on tuo bitumi vastassa.
Näin sitä sai tämänkin asian järkeiltyä ei niin harmittavaan muotoon.

Osa laudoista oli märempiä (vesi suorastaan tirskui kun ruuvasi) ja osa kuivempia, osa kierompia ja osa suorempia. Lautojen leveydessä saattoi tuosta turpoamisesta johtuen olla jopa 5 mm eroa.

Jatkoskohdassa keskitettyjä lautoja, toinen on märkä ja toinen vielä märempi. Ero leveydessä n. 5mm. En tunnusta kolhineeni noita reunoja sorkkaraudalla. Varmaan tullut purkaessa pinkkaa pihalle...

Oli siis turha kovin täsmällisiä rakoja hakea lautojen väliin sillä lopputulosta ei tiedä kukaan kuivumisen jälkeen. Parempi että väli on vähän isompi, niin ei mittaerot milleissä näy, kuin jos laudat olisi kiinnittänyt vaikka toisiinsa kiinni ja toivonut niiden kuivuvan sitten kaikkien samankokoisiksi.

Lähinnä sorkkaraudalla väänsin lautoja suoraan ja leveällä sivulla välit mitoitettiin niin, että saatiin tehtyä lattia kokonaista laudoista. Kapealla oli pakko ajaa reunaan yksi soiro.

Piiloruuvaukseen emme lähteneet, kun mitään pidempiaikaista kokemusta kestopuiden piiloruuvauksista ei löytynyt. Pysyvätkö kiinni vai vääntyvätkö irti? Puun vääntövoima on kuitenkin melkoinen.

Pylväspentele siinä odottaa vielä naamiointiratkaisua tai väsytysvoittoa, jolloin jää tuommoiseksi. 

Kysyin muuten rakennesuunnittelijalta mikä tällaisen parvekkeen kuormankesto on.

Ilmeisesti siitäkin jokin pykälä löytyy mutta noin 200 kg/neliö oli vastaus. Itse oletin sen olevan enemmänkin eli ei kannata neljän äijän keräytyä siihen grillin ääreen kuitenkaan.

Jälleennäkeminen kolme vuotta varastossa viettäneen Weberin kanssa oli kuitenkin lämmin.

Näkymä sisältä käsin parani merkittävästi lattian myötä. Pennun parvekkeelle kuskaamista leluista huolimatta.

Pintakäsittely mustaksi jää ensi keväälle.
Pintakäsittelyn voisi tehdä jo syksyllä mutta ehkä odottelen kärsivällisesti vielä talven yli.

Lisäksi pitää päättää öljyääkö puun vaiko käsitteleekö kuullotteella, jolla tulee peittävämpi lopputulos. Öljyllä teenkin koepalan syksyllä, sillä kuullotteesta on jo ihan hyvää kokemusta.

Se on kestänyt hyvin ja käsittelykin on paljon helpompaa kuin öljyllä, joka on kriittinen kerrospaksuuden suhteen.   Kuullotteella käsitellystä vanhasta terassista olikin jo kuva edellisessä postauksessa.  Öljy vaan taitaisi suojella puuta paremmin kuivumiselta.

Paras tulos voisi tulla petsaamalla ja öljyämällä laudat mutta ainakin valmiilla petsillä alkaa tulla hintaa projektille.

Tässä nyt on lähes vuosi aikaa miettiä parasta ratkaisua, että ehkäpä ensi keväänä tästä lisää, ellei tämä raksablogin pitäminen tässä kohta ala riittää.

Parveke käyttökunnossa ja lomaa olisi mutta kesä taisikin jo mennä säiden puolesta?

Parveke osa I: tiukkoja lattialautavalintoja.

Ei juhannusta ilman raksaurakkaa. Viime vuonna tehtiin sormet verillä jännetuppitulehduksen oireillessa ulkorappausvalmisteluja ja sitä edellisenä kakottiin seinävillojen parissa autotallissa. Jiin mielestä myös kaikki edelliset juhannuksetkin on tehty jotain rakennushommaa mutta ei kyllä pidä paikkaansa.

Tämän vuoden juhannus päätettiin pilata tekemällä parvekkeen lattia. Mutta lopputulos palkitsi, ja juhannusaattona lattia oli sen verran pitkällä, että päästiin grillaamaan naftaliinista kaivetulla kaasu-Weberillä  ja syömään pitkästä aikaa ulkona, koti-Suomessa siis. Juhannussäähän oli kerrassaan poikkeuksellinen, lämmin ja aurinkoinen. Raportoinnin arvoinen siis.

Päätöksiä, päätöksiä.
Parvekkeen katon valmistuttua keväällä pidimmekin ensin tuumaustauon ennen parvekkeen lattian rakentamista. Ihan ensimmäisenä piti päättää kansilautamateriaali. Parvekehan on katettu ja avautuu itään sekä etelään. Tämä vaikutti päätöksiin. Lisäksi samaa materiaalia tulisi varmaankin myös alaterassille katoksen alle mustan liuskekiven kaveriksi.

Ja toiseksi piti suunnitella itse runkorakenne vesieristeen päälle. Siinä kun oli sekä kaatoa että eri korkoa parvekkeen eri sivuilla eli jotenkin piti saada lopullinen lattia a) suoraksi ja b) samalle tasalle,  c) kaikki jossain järkevässä suhteessa ikkuna- ja parvekepellityksiin ja d) ottaen huomion pääsyn piilorännien puhdistukseen.

Parvekkeen erinomaisen jykevästä, vesieristetystä lattiarungosta löytyy tarkempaa tietoa mm. täältä.

No mitä laitetaan kansilaudaksi?

Kun se valkeni, niin päätös olikin ilmiselvä.

Mietimme pitkään vaihtoehdoksi siperianlehtikuusta, jota oli jo laiturille laitettu. Lauta on siellä suorassa auringonpaisteessa, ja harmaantunut kauniisti. Harmaa sopisi sisältä katsoen  hyvin betoninvärisen laatan jatkeeksi.

Siperialehtikuusilaituria- oikealla vuoden ikääntynyttä ja vasemmalla upouutta lautaa.

Mutta...meillä oli jo lehtikuusta parvekekaiteen käsipuussa ja katoksen alla vesipostin jalkarallissa. Eikä ne näyttäneet kovin kauniilta. Varjossa harmaantumisprosessi hidastuukin merkittävästi, ja herra tietää kuinka kauan saa katsella keskeneräistä, lähinnä homehtumiselta näyttävää prosessia.

Tämän vuoksi myös keinotekoiset harmaantumisaineet ja -ratkaisut; Organowood, sen kotimainen vastine Kivipuu ja rautavihtrillit suljettiin pois. Nekin vaativat uv-valoa toimiakseen.

Parvekkeen rumasti ikääntynyt ja kuivunut siperialehtikuusikaide. Ei tee mieli ottaa tuosta kyllä kiinni. 

No mitä tilalle? Ruskeaa 140 mm leveää kestopuuta mustaksi käsiteltynä.

Pitkittäin, ei poikittain kuten katto ja alkuperäinen suunnitelma.

Plussaa ratkaisussa

• Musta seinä jatkuisi yhtenäisenä lattiana, ja häivyttäisi myös parvekkeen mustia pellityksiä optisesti.
• Sisällä meillä on puuta vain mustaksi petsattuna tai tammen sävyisenä, joten miksi tuoda enää kolmatta puunsävyä, edes harmaana rinnalle. Vaikka sitä nyt näkyykin ikkunasta katsottuna rannassa. 
• Musta lattia olisi myös tyylikäs tausta mustille ulkokalusteille ja kausikukille. Tämähän me tiedettiin, koska vanhan kodin terassit olivat myös mustat.
• Ruskea kestopuu taas olisi riittävän lähellä kattolautojen ja rimoituksen sävyä, joten se olisi ihan hyvä väliaikaisratkaisu. Ja vihreää kestopuuta ei edes löytynytkään 140mm leveänä. 
• Pitkittäisellä lautojen asettelulla ratkaistiin myös helpoiten rännien puhdistusongelma.

Miinusta

• Mustassa näkyy kaikki pöly ja muu sonta. Parvekkeella, jossa tepastellaan avojaloin se ei ole niin ongelma kuin männyn siitepölyaikaan  mutta alaterassilla se voi esim. koirien kuratassunjälkien muodossa alkaa riepomaan.
• Käsittely on uusittava kahden-kolmen vuoden välein. Oletettavasti väri säilyy aika hyvänä katosten alla, tämmöinen oli kokemus edellisessä kodissa.
• Tumma tietenkin kuumuu vaaleaa nopeammin mutta parvekkeelle ei juuri aurinko porota oleskelupuolella kuin aamuisin,  ja etelänpuolellekin on kasvamassa puita varjoksi. 
• Pitkittäin asetetuissa laudoissa näkyy helposti puiden kierous ja toki olisi visuaalisesti miellyttänyt enemmän jos sekä katto- että lattialaudoitus olisivat samansuuntaiset. Mutta se olisi vaatinut useiden rumien luukkujen rakenteluja lattiaan.

Vanhan kodin mustaa terassia, Valtti kuullotteella käsiteltynä. Ikävä on edelleen tätä paikkaa ja sen 1,5 ha pihaa. 

Seuraavassa osiossa tarkemmin lattian oikaisusta sekä lopputulos pintakäsittelyä vaille valmiina.