Kaikki tiet vievät Porista kotiin - Asuntomessut 2018.

Piipahdimme 32 asteen helteestä huolimatta päiväseltään Porin Asuntomessuilla kanssabloggaaja Annan (30 vuoden unelma) kera. Muu perhe kun kieltäytyi kategorisesti lähtemästä katsastamaan muiden koteja, kun omat ovat jo lähes valmistumassa käsiin.

Katsastukseen varustauduimme katsomalla ja merkitsemällä kiintoisat kohteet edellisellä illalla pikaisesti Dekolehdestä ja unohtamalla kartat kotiin sekä yhdenmukaisilla Keenin urheilusandaalella, jolloin marssiväsyminen ei johtuisi ainakaan jaloista. Toinen meistä muisti myös vesipullon (kyllä, täyttöön löytyy vesiposteja matkan varrelta) ja toinen aurinkorasvan.

Kuumuus oli niin infernaalinen, että kamera- ja kännykkäakut irtisanoivat yhteistyön 3,5 h kohdalla. Viimeiset kohteet jäivät siis kuvaamatta.

Parkkipaikalta oli lyhyehkö matka alueelle eikä siellä juuri ollut ruuhkaa. Rauhassa sai katsella kohteita ja alueen keskivaiheella olevassa bistrossakin oli tilaa. Kiertointoa söi vain polttava paahde, jota alueen vieressä virtaavalta purolta  (Kokemäenjoki aiheutti valtavan pettymyksen, odotin kai jotain Kemijoen tapaista majesteettista näkyä) tuleva tuulenvire välillä vilvoitti.

Yleisvaikutelma alueesta oli tolkun talot. Messuilla näkyi jatkuva suuntaus kompakteihin koteihin, joihin meillä ihan tavallisilla, keskiluokkaisilla rakentajilla on varaa. Toki ne messuesitteiden kustannusarviot aiheuttivat silti naurunpurskahduksia epärealistisuudellaan.

Puuta näkyi monessa kohteessa, oli rimakattoa tai puuseinää. Osb- levykin oli saanut ylennyksen varastoseinistä asuintiloihin.

Samoin tänäkin vuonna näkyi marmori- tai greigensävyistä laattaa. Mustat keittiötkin pitivät vielä pintansa. Mikrosementtiä oli muutamassa kohteessa,  ja useat vessat olivat ihan maalatuilla seinillä. Enää niitä ei laatoiteta lattiasta kattoon.

Pitäisikö huolestua siis, että oma koti on ihan valtavirran mukainen vaikka yksilöllistä haettiin.

Aamulehden kolumnissa ihmeteltiin miksi vessanpöntöt on palautettu paraatipaikalle saunan kylpyhuoneisiin, ja niin ihmettelimme mekin. Ei kuulu pönttö ja lasiseinäinen sauna samaan avoimeen tilaan, varsinkin jos paljon saunotaan. Joku seinäke pitää olla näkösuojana.

Arvattavasti kiire näkyi viimeistelyissä. Pisti silmään ryssänjiirit listoissa, väärät mitoitukset ovilistoissa ja keskeneräiset kynnykset. Osa sävyvalinnoistakin lienee tehty kiireessä, ei sopineet yhteen tai sitten vika oli katsojien silmissä.

Samoin näkyi kiire suunnitelmissa: valokatkaisimia liukuovien alla, eri korkuisia lattioita ja muuta hassua. Pystyimme hyvin samaistumaan rakentajien tunteeseen: "voe v%$&n v#$^u, miten tää nyt tälleen tuli?"

Pihoista ei näillä messuilla saanut mitään irti mutta ihania terasseja ja parvekkeita oli senkin edestä. Ihmettelimme myös miksi monessa kohteessa pieni piha oli uhrattu autoille tallien ollessa pihan perällä. Toivoisikin messuorganisaation julkistavan rakennuskaavan pääkohdat, jotta tietäisi johtuuko osa ratkaisuista kaavasta tai rakentamismääräyksistä.

Pidemmittä puheitta kuviin:

Puuta sisätiloissa.

Kiva tilanjakoseinä rimoista.  Tämmöisen voisin laittaa tulevaan pihasaunaan. 

Tämmöinen pukuhuone on kyllä luksusta. Katselin myös kateellisena puusäleikaihtimia joita meille ei sitten tullut liian isojen ikkunoiden vuoksi.  Mielessä kävi kyllä myös, että olisiko tuon ikkunan voinut tehdä listoitta. 

Timberwisen parketinjämistä tehtyä seinää. 

Tämän vessan rimakatto oli tehty ilman mustaa taustaa, ja takana olevat koolausrimat näkyivät selvästi. 

Muutama tumma keittiö.

Pahoittelen huonoa kuvaa, sillä venäläinen kuvausryhmä (jonka kuvauksen takana hiippailimme hikisen pöllön näköisenä, tai ainakin allekirjoittanut) aiheutti ahdistusta. Tämä taitaa olla tummansininen mutta tyylikäs niinkin paksulla tammitasollaan. Aamiaistilan art deco-tyylinen tapetti on kiva yllätys. 

Tämähän on lähes kuin meidän keittiö. Siksi varmaan kaipaankin välitilaan jotain. Vaikka ikkunaa...
Nuo lamput (Mater: Ray) laitan muistilistalle, sillä yläkerran vessan peilien sivuille on edelleen lamput etsinnässä. Nämähän olivat myös tuossa ensimmäisessä kuvassa. 

Satunnaisia sisustusyksityiskohtia.

Jossain vaiheessa vaihdetaan jo hyvin palvelleet sohvamme konjakinväriseen nahkasohvaan. Oli se muotia silloin tai ei. Nyt vissin on. 

Kerrassaan ihana laatta. Laittaisiko sittenkin meidänkin kodinhoitohuoneeseen sellaista peräseinälle ja toiseen välitilaan?

Jos ei olisi jo lastensänkyjä, ne olisivat tässä (Stellarbed, Nukkuville).

Työpöytänurkkauksen toteutus Ikean Paxilla ja jollain pöytälevyllä on edelleen idean asteella. Levy voisi levätä myös kaappien päällä, jos hyllyjen korkeus osuus kohdilleen.

Tässä Lammin kivitalossa oli lämmin tunnelma ja silti kivitalofiilis.
Mutta, olen edelleen iloinen että laitoimme itse ne led-nauhat seinänrajaan eikä tällaisina raitoina. Vaikka hinta onkin se, että kaikki seinien epätasaisuudet näkyvät. Kiviseinillähän se ei ole ongelma mutta muutamalla levyseinällä kyllä. 

Terassin puolella.

Jonkinlainen ulkotakka pitäisi saada terassille tai pihasaunan yhteyteen. Tämmöinen ratkaisu on jo myöhässä hormin vuoksi vaikka se alkuperäisellä toivelistalla olikin.

Näitä kukkalaatikoita raaskisi laittaa uloskin. Taitavat olla muutamin muutoksin kopioituja versioita Fermin kukkalaatikoista mutta jos ne ulos laittaa, en ehkä kokisi niiden ostosta huonoa omatuntoa. 

Tai voisihan ne kasvit, varsinkin syötävät sellaiset nostaa näin runsaamminkin esiin.  Ensi kesän asioita. 

Kivat tuolit. Tarvitsemme mekin  uudet, vähän entisiä jykevämmät tuolit parvekkeelle, ettei tuuli paisko niitä ympäriinsä. 

Jos olisi lasitettu parveke, siellä voisi olla tälläinen tuoli. Onko mukava vai vain silmäiloa. En tiedä, koska en kehdannut testata.

Kaikkinensa kiersimme messut lopulta neljässä tunnissa, ja seikkailimme sen jälkeen takaisin kotiin Pirkanmaalle. Ilahdusta kahdessa huonoon navigaattoriin turvautuneessa naisihmisessä aiheutti se, että kaikki valtatiet johtivat lopulta kotiinpäin.

Hyvin pääsee Porista pois.

Hiidenpesä seikkailee Instagramissa.

Hiidenpesä on aktivoitunut somemaailmassa,  ja löytyy nyt myös Instagramin puoleltakin vastaperustetulta tililtä  @hiidenpesa.

Insta-noviisina päädyimme julkisella tilillä harjoitellessa jo väärään seuraankin, kuten black house-klubiin. Vastaanotto oli ystävällinen tai sitten ironia meni meiltä iloisesti ohitse.

Keräilen tänne yksittäisiä mieltä lämmittäviä otoksia projektin ajalta.  Julkaisen jatkossa myös kuvia, joista tulee blogipostausta vasta myöhemmin.

Hyppää seuraamaan meitä!

Venevajan kasvojenkohotus

Ei niin suloinen mutta täysin tarpeellinen venevaja nököttää suoraan silmien edessä, kun olohuoneesta vilkaisee ulos. Varsinainen silmänsärky ollut tähän asti.

Lohduton näky ennen pihatöitä.

Vajahan säästettiin pihatöiden yhteydessä, nykäistiin siltä ruoto suoraksi ja nostettiin se harkoille ja sorapedille. Vahvistettiin alajuoksujakin.

Kattokin korjattiin, tuulet olivat repineet vanhan katteen pois, ja kastelleet kattolautoja. Jii vaihtoi mädäntyneet ruodelaudeet tarpeellisin osin ja lisäsi kolmiorimat päätyihin.

Huopamies kävi tohottamassa uudet kerrokset bitumia paikoilleen. Ehdotteli viherkattoa, josta kovin innostuin mutta Jii ei siihen suostunut. Epäili, että kuormaa kertyisi liikaa märän mullan myötä.

Runko oli nyt siis suorana, ja kattokin komeili tummanharmaana. Tuli pakottava tarve maalata jollain ruskealla aineella käsitelty vaja mustaksi.

Sai olla ulkona ja lykättyä taas sisähommia, kuten alakerran laattalattian seinänvieruksen akryylimassausta. Kuka nyt sellaista haluaa nyhvätä keskellä kauneinta kesää.

Hieman parantunut näkymä vajan ylösnoston sekä katon korjauksen jälkeen. 

Mutta ei sitä heti päässyt heiluttamaan pensseliä. Piti puhdistaa ensin pinta. Harjasin vajan juuriharjalla, ja samalla irtoili hämäkin verkkojen lisäksi hyvin alkuperäinen maali tai mikälie sen ajan kuullote pölynä ilmaan. Ja suuhun. Ja silmiin. Ja tukkaan.

Vastaan tuli myös muumioitunut mehiläinen. En kirkunut. Kun on nukkunut -hieman rauhattomasti tosin- fidziläisen teelautasen kokoisen hämähäkin kanssa samassa bungalowissa, ei kotimaiset hyönteiset saa paniikkiviisaria värähtämään. Hämmästyin kyllä perinpohjin hyönteisen muinaisegyptiläisestä kohtalosta. En kuitenkaan ilahduta herkkänahkaisempia lukijoita kuvalla raadosta.

Ylösnousseet irtonaulat piti myös naputella takaisin vasaralla, ja Jii oli myös ammuskellut lisää nauloja vuorauksen kiinnityksen vahvistamiseksi.

Olin ajatellut vajan koristeeksi jotain peittosuojaa mutta Nordica Mattia oli 5 l jäljellä aidanmaalauksen jälkeen, joten päätimme käyttää sen loppuun. Maalasin nyt vanhan pinnan päälle, vaikka se oli paikoin puupinnalla ja jonkinlainen pohjamaalikin olisi voinut toimia alla. Tulkitsin kuitenkin mukavuudenhaluisesti tekeväni huoltomaalausta.

Tuli hieno, vaja on hiilenmusta mutta puunsyyt näkyvät kauniisti. Taidan olla nyt vähän ihastunut tähän mattapintaiseen maaliin.

Metalliset helat maalasin ihan mustalla spraymaalilla. 

Kolmiorimaa siinä  ja puuttuva päätypelti katolta. 

Nooh, ettei totuus unohtuisi, valitettavasti vaja pitää vielä korjata järveltä päin. Oviaukkoa pitää leventää veneellemme ja sen jälkeen saan sen maalattua loppuun. Se vaatiikin jo melkoisia telinetöitä, sillä pääty on tietenkin veden päällä.

Lisäksi pitää laittaa vielä katolle ne päätypellit, tietää rautakauppakäyntiä.

Mutta illuusio mustasta vajasta on jo luotu olohuoneen näkövinkkelistä käsin.

Vanhan rouvan täydellisen faceliftin resepti:
musta maali Teknos Nordica Matt  sävynä TVT 564X,
katto Icopal antrasiitti.

Mustaa ulkorappausta?

Ulkorappauksen viimeinen vaihe oli lopullinen pintakerros. Sekin hierrettiin käsin, jolloin pienin raekoko on 2mm.

Pintastruktuuriksi arkkitehti suositteli hiertopintaa mutta joku väärinkäsitys kävi ja meille tulikin piirtopintarappaus eli tuollainen kuvan mukainen merenpohjakuvio.

Vaan ei se yhtään mitään, sillä se miellytti kyllä omaa silmää enemmän. Yritän olla miettimättä sen enempää miksi arkkitehti näki kuitenkin sen hiertopinnan arkkitehtuurin sopivampana.

Suurempi jännityksen aihe olikin väri. Olin Caparolin tummimman sävyn käynyt katsomassa eräässä pirkanmaalaisessa kohteessa ja sävy näytti liian vaalealta mustiin puuosiimme verrattuna.

Caparol kehittikin rappausyrityksen pyynnöstä vielä tummemman sävyn, jonka päälle olisi mahdollista laittaa vielä maalikin. Sävy sai rappareiden myötä yksinkertaisen nimen Must eli musta.

Saman sävyn yhteensovittaminen eri materiaaleissa; puussa, rappauksessa, pellissä ja huovassa on varsin haastavaa. Varsinkin kun otetaan vielä mukaan valot ja varjot, sekä auringonvalon väri eri vuodenaikoina, muuttuu värien mätsäys vielä vaikeammaksi.

Suorastaan mahdottomaksi, jos aletaan täydellisyyttä tavoittelemaan.

Joten, ulkoseinät ovat nyt mustat.

Silloin kun ne ovat varjossa tai katoksen alla.

Tai kauempaa katsottuna.

Nyt taas näyttää puunväriset ikkunapokat juuri oikealta valinnalta. 

Vierestä katsottuna ne ovat tummanharmaat.

Itse asiassa mustien ikkunoiden pokat olivat vaaleammat kuin rappaus mutta  vesipellit taas mustemmat.
Molemmat oli tilattu mustina mutta näköjään ikkunanpeltien Ral9011 on hyvin paljon vaaleampi kuin vesipeltien RR33. Olisi pitänyt tämäkin tarkistaa paremmin, höh.

Käytävää. Nyt pääsisi tekemään kattoa vähän joka puolelle
-jos viitsisi valtata 800m lautaa tammen sävyiseksi.

Pahimmillaan suoraan mustien puuosien alla, keskipäivän auringonvalossa ne ovat sinisenharmaat.

Ovat riittävän mustat ja toivotaan, että sellaisena säilyvät.

Musta on. Ja katsokaa meidän hienoa nurmikkoa! Sitä on kasteltu antaumuksella. 

Meillä on tiedossa vielä ulkoverhouksen maalaus kertaalleen käsin, ja tässä yhteydessä on mahdollisuus yhteensovittaa maalin väriä hieman enemmän tuohon rappaukseen.

Jo pelkästään maalin vaihtaminen kiiltävästä mattapintaiseen kyllä jo haalentaa tuota mustaa sävyä lähemmäs rappauksen väriä.

Tämä tarkoittaa sitä, että Hiidenpesässä testaillaan kohta taas mustia maaleja.

Ulkorappaus: valmisteluja ja pohjatöitä.

Eristeharkoista tehdyn kivitalon ulkorappaus suositellaan tehtäväksi aikaisintaan yhden lämmityskauden jälkeen, jolloin toivottavasti pahin eläminen olisi jo tapahtunut ja seinätkin toki riittävästi kuivuneet.

Meilläkin oli jo muutamia hiushalkeamia rungossa nähtävillä siellä täällä.  Jos samalla kohdalla näkyy sisälläkin halkeama on syytä olla huolissaan, muutoin hiushalkeamat ovat normaalia elämistä. Näin minulle on ainakin uskoteltu.

Rappaus tilattiin jo viime syksynä tälle kesälle  samalta urakoitsijalta, joka teki myös sisätasoitukset ja -maalaukset. Ajoissa kannattaa olla liikenteessä, sillä tasoitusmiehet tuntuvat olevan tällä haavaa erityisen hyvin työllistettyä porukkaa. Eli jos joku miettii uutta työuraa, niin siinäpä ammatti, jossa ei töistä taida pulaa olla.

Rajapintatöitä ja jälkien korjausta. 
Tässä vaiheessa, ulkovuorauksen kanssa taisteltuamme oli jo käynyt selväksi, että sisältä niin yksinkertainen talomme on ulkokuoreltaan varsin haasteellinen, täynnä pieniä yksityiskohtia.

Sellaisia, jotka yleensä aiheuttavat kysymyksiä, joihin ei aina edes arkkitehti osaa vastata. Niitä työmaalla ratkaistavia kohtia siis. Niitä kokemattoman rakentajan ihan yksin päätettäviä asioita toisin sanoen.

Niinpä rappausvalmistelujen työläyskään ei tullut enää yllätyksenä. Rajapintatöitä tuli taas tehtäväksi jo erityisesti niihin hieman väsähtäneille rakentajille. Sellaisia, joita muilla työmailla tuskin tulee edes vastaan. Näistäpä yhtenä esimerkkinä betonikäytävien ja -portaiden seinän ja lattianrajat.

Kellarin seinät ja sokkelihan on vesieristetty pintaan tohotetulla bitumilla ja sattuneesta syystä sitä oli vähän väärässä korossa eli turhan reilusti näkyvillä seinissä.

Rapparit eivät halunneet rapata bitumin päältä. Tai olisivathan he sen tehneet mutta takuu olisi päättynyt sitten siihen. Bitumia näkyi mm. betoniportaiden ja käytävän reunoilla sekä rinnekohdissa. Betonikäytävien kohdissa seinän ja lattian rajassa bitumin päällä oli lisäksi kovettunutta sementtiä.

Ei siinä sitten muuta kuin vasara kauniiseen käteen, sillä naputeltiin betonia ensin pois, jotta bitumin pääsi leikkaamaan mattoveitsellä halki. Tämän jälkeen piti saada sitten yläkulmasta bitumi irti, jotta sen pääsi repimään pois. Tässä meni yhteensä sellaiset 15 miestyötuntia eli erityisen hidasta ja puuduttavaa hommaa oli. Kun työtä oli sen 4 h tehnyt putkeen niin tuntui myös, että käsky-yhteys sormiin oli aika lailla kadotettu.

Varttitunti äherrystä per porrassivu....

Kodinhoitohuoneen edustalla betoniterassilla bitumia oli näkyvissä noin 10 cm. Tämä päätettiin vastaavan suosituksesta jättää suojaamaan seinää kosteudelta, jota tulee niin lumesta kuin seinän Oraksen vesipostista (kun sen sulkee, ruutaa se aina itsensä tyhjäksi, veden valuessa iloisesti seinää pitkin; voisin näitäkin ratkaisuja päivitellä yhden postauksen verran).

Siellä rappaus vedettiin nyt kuitenkin bitumin yli ja jos se korkkaa jossain vaiheessa rajakohta tullaan peittämään joko pelti- tai muovilistalla.

Ruskeat jäljet ovat bitumin raatoa, alemmassa kuvassa jo tasoitettua seinää.

Muitakin valmisteluja tehtiin. Ikkunoiden karmeista kaavittiin ylimääräiset uretaanit pois. Sittemminhän rappari seurasi perässä ja laittoi uudet uretaanit smyygejä varten.

Katkottiin muutamat kiilat ovista, irroiteltiin betoniporrasmuotteja ja muita tukipuukalikoita seinistä ja ennen kaikkea raivattiin seinänvierustat tavaroista. Lisäksi jo asennetut vesipostit piti irroittaa eli suljettiin hanat ja irroitettiin hana sekä suojalaippa ulkopuolelta.

Mitä jäi jäljelle vesipostista näkyy tässä.

Kivitalourakoitsija oli jo aiemmin käynyt seinät läpi pahimmista betoniroippeista ja tasoittanut mm. sähkörasioiden ympärystät laastilla. Yksi rasia jouduttiin laittamaan kokonaan urtsilla umpeen, sillä sähköjohdon putki oli hajonnut seinävalun yhteydessä.

Onneksi kyseessä oli vain satunnainen pistorasia, jonka johto päätettiin vetään sitten terassin kattoon. Tämmöisissä tapauksissa on hyvä, että niitä pistorasioita on mielummin liikaa kuin liian vähän. Ei kukaan innostunut enää roilottamaan seinää yhden rasian vuoksi.

Ihmettelin kyllä taas miksi sähkörasioista puuttui ne punaiset suojakannet. Rasiat ovat nyt täynnä laastin roippeita ja kukahan nekin taas puhdistaa.

Sitten päästettiin rappausporukka irti.
Rappaustyön kokonaiskestolle arvioitiin noin viikko, puolitoista työn alkaessa, työmiehiä ollessa kolme. Varsinaisesti tuota rapattavaa pinta-alaahan ei ole kuin noin puolet talon pinnasta mutta siitä suurin osa on rikkonaista, pientä piperrettävää. Ei varmasti mikään mukavin työ.  Ei pääse huiskimaan sellaisia isoja linjoja ympäriinsä.

Rappaus tehdään käsin nelivaiheisena kolmikerrosrappauksena saksalaisen Caparolin tuotteilla. Tämä tuote tuli ihan urakoitsijan mukana, ei sillä sen kummempaa valintaperustetta ollut.

Vedenkestävään mutta hengittävään silikonihartsipohjaiseen rappaukseen päätyvä systeemi koostuu seuraavista tuotteista:

1. Tasoite- ja liimakerros: Capatect Klebe-und Armierungsmasse 186 M 
2. Verkotus: Capatect Gewebe 650
3. Pohjakerros: Caparol Putzgrund 610 
4. Pintakerros: AmhiSilan- Fassadenputze R20+K20 

Aineet näyttävät olevan valmistajan sivujen mukaan tarkoitettu vähän kehnompiin keleihin, joita Suomen suvikin ja eritoten kevät usein edustaa.

Nyt sattui kuitenkin niin, että aloituspäivä 28.6 oli todella aurinkoinen ja lämmin, niin kuin pääosa koko keväästä ja kesästä tänä vuonna. Hieman hirvitti näin ollen miten tuollainen muutenkin nopeasti kuivuva aine toimii, kun mm. autotallin peräseinä oli valmiiksi lähes kuuma ja ilmakin oli lähes +30 astetta.

Kävin muka-asiantuntevasti kyyläilemässä jo tehtyä seinää pohjustusta toisena aamuna ja tartunta näytti olevan kunnossa. Silmä- ja sormimääräisesti siis. Aika näyttää tipahtaako rappaus myöhemmin alas.

Seuraava päivä, jolloin työ jatkui (meillähän se tapahtuu isoilta osin katoksen alla) olikin sitten jo viileä ja sateinen eli aineelle passeli olosuhde. Kolmas päivä oli sitten taas viileähkö mutta aurinkoinen, kelin jatkuessa viilempänä rappauksen ajan.

30.6 ja 1.7 kolme sivua tasoitettu ja autotallin seinässä jo tumma välilaasti.

Yksityiskohtia: smyygit ikkuna- ja oviaukkoihin.
Ikkunoista suojattiin pellit ja smyygit tehtiin verkotettujen listojen ja ohuen styroksisiivun avulla. Kulmat vielä listoitettiin, samoin kuin muuten talonkin ulkokulmat. Rappaus vedettiin ikkunapeltien rappauskulmaa vasten.

Styroksin leikkausta varten rappareilla olikin kätevä, itse tehdyn näköinen vehje, jossa oli lämpövastuslanka oikealla korkeudella sopivan paksuisten soirojen leikkaamiseksi. Kyllä kävi kateeksi, kun muistelin erästäkin styroksinleikkausurakkaa siinä vuosi sitten. Vaan niin se vuosi vierähti, ja tässä ollaan.

Kuumalankaleikkuri styroksisoiroille.

Tässä heräsi itsellä kysymys, että miten ne puiset ikkunakarmit nyt sitten mahdollisesti kastuessaan tuulettuvat, kun ne on tuupattu täyteen uretaania ja styroksia ulkopuolelta ja sisäpuolellahan karmit teipattiin umpeen Contega-teipillä ilmavuotojen välttämiseksi.

Vettähän meillä päin näyttää tulevan usein vaakatasossa ja ikkunat ovat aivan märät.

Aion seurata haukkana tilannetta.

Seuraavassa postauksessa käydäänkin sitten läpi, että onko sitä mystistä mustaa rappausta olemassakaan vaiko ei, sillä nyt päästiin tekemään jo tummempaa pintaa.