Keittiö eteni siis tällä viikolla. Keittiötä asentaa ammattiasentaja ja loput kalusteet on asennettu itse iltaisin ja viikonloppuisin. Keittiö odottaa nyt kivitason ja kodinkoneiden asennusta, jonka jälkeen voidaan viimeistellä tuo peräseinäkin tammisivulevyillä.
![]() |
Saarekkeen korkeampi baaritiskiosio peittää sohvalla lonkkaa vetelevältä strategisesti tiskipöydän mahdollisesti mielenrauhaa häiritsevän näkymän. |
![]() |
Missä taso, siellä tavaraa. Jotain roinaa tähän alkaa kerääntyä. Hyllyn sivuseinään tulee pistorasia, johon saa latauspaikan kännyköille ja tableteille. Että ne nyt ainakin. |
No, ei ollut riittävän taipuisa ja seuraavaksi kokeillaan soveltaa litteää saunakanavaa tai päästä suljettua putkimutkaa. Jos sekään ei toimi, ihan viimeinen vaihtoehto on unohtaa liitos poistokanavaan ja käyttää aktiivihiilisuodatinta. Silloin on turhaan tehty nuo poistoilmahormivedot ja läpiviennit taloon. Yksi vaihtoehto on myös teettää osio peltisepällä.
Vielä jaksan uskoa, että kai se tästä johonkin suuntaan ratkeaa.
![]() |
Sylttytehdas eli n. 15 cm väärässä kohtaa oleva hormi. Kun putki asennettiin kesällä, oli saareke vähän erilainen. |
Keittiön kivitason mittaus suoritettu ja puutasot öljytty.
Kivitason toimittaja kävi ottamassa mitat ja tason toimitus olisi jo ensi viikolla. Arvottiin mittauksen yhteydessä kohdilleen saarekkeesta nousevan liesituulettimen ja tason paikka. Oli niitä toki jo asentajankin kanssa katseltu.
Nero Assoluto tulee Zimbabwesta ja yritän tukahduttaa omatunnon soimauksen mahdollisten epäinhimillisten louhintatyöolojen suhteen. Vähän yritin asiaa selvittää mutta ei juuri tietoa löytynyt.
Allas tulee myös kivitasotoimittajalta, ja se kiinnitetään alhaaltapäin. Malli on Blanco Subline 500 U. Isompi olisi kätevämpi mutta ei tuohon nyt vaan isompaa mahdu. Värikin on antrasiitti eikä pikimusta mutta aion elää sen päätöksen kanssa muina naisina. Pikimustat altaat ovat näes harvassa, yhden taisin Stalalta löytää.
![]() |
Blanco Subline U-500 alta kiinnitettynä sekä mitat (kuva lapetek.fi) |
![]() |
Peräseinän syvyydeksi ikkunalaudan kanssa tulee 85cm. Sinne mahtuu kuolemaan tuomittuja yrttiruukkusia ja pieni radio. |
Tasot on nyt kolmeen kertaan öljytty Liberonin Finishing Oililla ja välihiottu pari kertaa; muutaman kerroksen voisi vielä lisätä mikäli pinta näyttää kuivalta. Öljyn levitin 0000 teräsvillalla ja samalla villalla tein välihionnan. Öljysin tason kertaalleen myös nurjalta puolelta taipumisen minimoimiseksi. Toiset vannoo Osmocolorin nimeen mutta itse olen tykännyt Liberonin tuotteista, erityisesti heidän petsilakoista.
Mielessä kävi kyllä myös uretaanialkydilakan käyttö mutta aiheesta ei löytynyt oikein tietoa keittiötasoihin liittyen. Öljy on kuitenkin helppo aina uusia, toisin kuin lakkaus. Tällä öljyllähän käsiteltiin myös se seinäwc:n tammikotelo alakerrassa, jonka senkin olisi varmasti voinut myös lakata.
Pesutuvan kaapinrungot paikoillaan monen suunnitelmamuutoksen jälkeen.
Kodinhoitohuoneen suunnitelmat menivät vielä kerran uusiksi. En ollut huomannut ajoissa, että sähköt oli vedetty tietenkin alkuperäisten kaappisuunnitelmien mukaan ja jouduttiin palaamaan niiden mukaisiin suunnitelmiin, koska johtojen roilotus ja tasoitus piiloon ei houkutellut enää tässä vaiheessa. Suunnitelmista täällä, jonka jälkeen ne taisivat muuttua vielä kahdesti...
Lisäksi ongelmia aiheutti peräseinälle tullut rättipatteri. Joka piti tulla pesuhuoneeseen mutta jolle ei koskaan sitten sähköjä vedetty. Täällä ne taas oli, mutta johdon paikka oli suunniteltu sellaisen oskarinoksatyyppisen rättipatterin mukaisesti keskelle peräseinää. Patterin alareuna tuli juuri sille korkeudelle, että se estäisi vetolaatikkojen tai kaapiovien aukeamisen kokonaan, mikäli ne olisi asennettu ihan seinän viereen.
Jouduttiin siis päivittämään kaappitilaa 2x60 kaapista 2x50 kaapiksi ja heittämään yläkaapit takaisin toisinpäin. Näin sähköjohdot jäivät piiloon ja kaapinovet mahtuvat aukeamaan rättipatterista huolimatta.
No tältä se nyt näyttää, tasoa pitäisi seuraavaksi asennella.
![]() |
Likapyykkikorit ja 20 cm pienentynyt viikkaustaso. Tasoksi tulee öljytty tammi. |
![]() |
Sama vanerireuna kuin yläkerrassa mutta mattavalkoisella ovella ja tammivetimillä. |
![]() |
Pesutorni mahtuu juuri yläkaapin alle, jonka perältä on tuuletus ylös. Vasemmalle tulee allas ja ylös hengari paitojen kuivaukseen. |
Kylppärin kalusteet näyttävät suunnitelman mukaiselta.
Yläkerran kylppäriin tilattiin samat ovet kuin keittiöön eli vanerireunaiset koivuviiluovet. No vanerireunat eivät täällä pääse oikein edukseen, koska oviksi suositeltiin kosteussyistä vetimellisiä malleja mutta ihan kivalta tämä näyttää. Ovia joudumme vielä täälläkin vaihtamaan muutaman laatuongelman vuoksi mutta nostettiin ne nyt paikoilleen pois tieltä.
![]() |
Peilikaappi voi näyttää ihan hyvältä, vai mitä? |
![]() |
Allas on Otsoson Ulappa 500 ja hana Hansgrohen Talis-mallistosta. |
Ja vielä järki käteen muuttoaikataulun suhteen.
Kävimme läpi lopputyölistaa ja omia työaikatauluja todetaksemme, että emme ehdi mitenkään maaliskuun aikana sekä muuttamaan että viimeistelemään ja siivoamaan talon muuttokuntoon, varsinkin kun osa tarvikkeista on vielä saapumatta pitkien toimitusaikojen tai muiden viiveiden vuoksi.
Jiilläkin tuli työmatka, joka syö kaksi viikonloppua, mikä merkitsee taas 30-40 miestyötuntia joko talon päässä tai muuttovalmisteluissa. Raksakämpän vuokrasopimusta täytyy jatkaa vielä huhtikuun loppuun. Muutoin tässä ajaa itsensä henkihieveriin ihan itse asetetun aikataulun vuoksi.
Se oli raskas päätös, sillä maaliskuu oli siintänyt muuttokuukausitoiveena jo pitkään. Muuttojärjestelyihin siivouksineen molemmissa päissä saa kuitenkin varata pari-kolme viikkoa.
Raksapäiväkirjat taitavat sitten jatkua vielä tuonne 50:n viikon toiselle puolelle.