Voilà - keittiökomero!

Keittiökomero, joka oli suunnitelmavaiheessa toivelistalla korkealla valmistui puolisen vuotta muuton jälkeen. Jossain talon ulkomaalauksen ja rimaseinien teon välissä.

Kannatti kuitenkin vitkastella sen kanssa, sillä ruokakomeron käytännön toteutusta ehti pohdiskella rauhassa.

Hyllyjen tekoon asti kärvisteltiinkin muutamalla irtohyllyköllä varustetulla, täyteen tupatulla ahtaalla ruokavarastokopilla, josta ei oikein tuntunut löytävän yhtään mitään.  Siivouskin oli hankalaa, kun tavaraa lojui lattialla. Erittäin mahdollisesti komeroa ei kyllä siivottukaan ennen kuin nyt.

Muodonmuutos olisi siis silminnähtävä, sillä varsin hienohan siitä tulikin. Vaikka ihan itse sanonkin.

Miten se ovi-ongelma ratkaistiin?
Keittiökomeron ovea mietiskeltiin pitkään, täälläkin, ja päädyimme lopulta laittamaan kaikki talon seinän sisään liukuvat ovet mustakehyksisinä, jakolistallisilla peiliovina, toteutuneista sormenjälkiriskeistä huolimatta. Näin myös ruokakomeron ovi.

Peili avartaa tilaa, heijastelee maisemia ja hillitsee jääkaapilla tai ruokakomerossa asioivan henkilön, ainakin allekirjoittaneen mielitekoja.

Hyllystöt suunniteltiin lopulta vanerista mutta nikkaroitiinkin ovilevyistä.
Hyllystöjähän suunniteltiin ensi alkuun kisko-ja hyllyjärjestelmällä, kuten Ikean Algotilla tai arvokkaammilla vaihtoehdoilla.

Kunnes Pinterestissä tuli vastaan kuva vanerisista ruokakomerohyllyistä. Mustana ne kävisivät loistavasti keittiön vanerireunaisten ovien kanssa.

Laminaattipinnoitettuja vanereita ei kuitenkaan ehditty tilata, kun huomasimme että meille jäi (täysin omasta pyynnöstä) käteen reklamoidut, ylimääräiset mustat vanerireunaiset keittiöovet. Päätimme askarrella niistä sitten hyllyt.

Ai että, mojova säästö, sillä tuo siistimpi laminoitu vaneri ei todellakaan ole kovin edullista eikä kovin helposti saatavillakaan, erikoisliikkeistä pitää hakea tai tilata. Löytyi niitä toimittajia kuitenkin vaikka epätoivoiselta välillä tuntuikin.

Sahaushetkeen asti luulimme, että Faneeri-ovet ovat rungoltaan tilausvahvistuksen ja mallistoesitteen mukaisesti 19mm vaneria koivuviilutettuna ja reunanauhoitettuna,  mutta olivatkin vain viilupintaista lastulevyä?  Hämmästys oli erittäin suuri.

No, sai ovilevyistä kuitenkin nikkaroitua hyllystön, ja se kävikin Jiiltä oikein näppärästi.

Seinään ruuvattiin kiinni levyistä pystytuet ja vaakatasoiset levyt tulivat näiden väliin, puuliimalla vahvistettuna. Ruuvinkangat peitin sellaisilla kätevillä pyöreillä tarralapuilla, joita tuli keittiötoimituksen mukana. Väritin ne vain tussilla mustaksi.

Koko hyllystö seisoo siis melko lailla itsensä päällä ja on vain tuettuna  kipsilevyseinään. Lienee silti huomattavasti tukevampi kuin mikään Ikean hökötys tai vain kattokiskosta roikkuva Sovella tai Elfa.

Sellaiseenhan nuorempi muksuista jo kiipesi piiloleikeissä vanhempien valvonnan strategisesti pettäessä ja totesimme, että Sovellan kenkähylly ei kyllä kestä 25 kiloa lasta vaan repsahtaa.

Hyllyjen toteutusta rajoitti nyt ovilevyjen koko ja oma mielikuvitus. Tiheämpi  hyllyväli kuin n. 40cm toimisi ruokakomerossa paremmin, mutta pitkiä ovilevyjä oli rajattu määrä. Siksi välit ovat n. 40 cm ja lisäksi yhdet tasot olivat korkeammalla välillä työtasona aamiaistarvikkeille.

Tästäpä se lähti rakentumaan. Tuohon korkeampaan kohtaan tehdään vielä ylimääräiset lokerikot, niin sai matalampia tarvikkeita kahteen tasoon ja hyödynnettyä parhaimmalla käyttökorkeudella olevan tilan.  

Nurkkaan jäi kuvassa näkyvä talotekniikkakotelo, ja toisen hyllystön alle lisäksi lattialämmityksen jakotukki. Sille on asennettu rautakaupasta ostettu 400x400 kokoinen tarkistusluukku ja lisäksi  Grohen kosteusanturi valvoo lattialla mahdollista vuotoa.

Anturin pitäisi lähettää tekstiviesti Jiin kännykkään, johon on kyllä ainakin vaimolla melko huonot yhteydet ainakin työpäivän aikaan. Ehkä Grohe saa paremmin yhteyden. Emme itse ainakaan onnistuneet kytkeä siihen toista kännykkänumeroa.

N. 55 cm korkealla työskentelytasolla on kahvinkeittimet ja leivänpaahtimet sekä muut aamiaistarvikkeet. Nämä ja alemmat tasot saumasin seinänrajasta elastisella saumamassalla (antrasiitin värinen Cascon Aquaseal, jota käytin myös mustan kivitason kanssa) kahvinkeittimen falskaamisen varalta. Nuo lastulevythän turpoavat pilalle kostuessaan.

Mikä on siis aivan todellinen riski. Sattui tuossa yhtenä päivänä nimittäin niinkin, että keittelin aamukahvit ihan ilman pannua. Ei menny sekään aamunaloitus niinkuin Strömöössä mutta puolustukseksi voin sanoa, että takana oli  jo melkoisen raskas työviikko. Oli aivot narikassa aamutuimaan.

No, eihän tuo kaunis ole mutta mustempaa sävyä ei ole saatavilla ko. tuotteessa.
Keittiötason kiven kanssa sävy oli ihan ok. 

No mitä täällä keittiökomerossa sitten oikein säilytetään? 
Täällä säilötään aamiaistarvikkeiden lisäksi kaikenlaiset kuivaruoka- ja leivontatarvikkeet. Samoin isommat keittiökoneet, kuten yleiskone, tehosekoittimet ja kaikenlaiset vohveli- ja grillilaudat, mitä nyt on vuosien aikana talouteen kertynyt on nostettu ylähyllyille.

Toki ne mahtuisi keittiön yläkaappeihinkin, mutta sinne on tungettu vielä harvemmin tarvittua tavaraa. Ei ole Konmari käynyt tässä talossa tarpeeksi usein.

Yleiskone oli vanhan kodin keittiössä nurkassa olevassa aamiaiskaapissa, josta se oli helppo vetää suoraan pöydälle. Nyt sen kylläkin joutuu nostamaan keittiön puolelle leipoessa. Mitä tapahtuu noin kaksi kertaa kuukaudessa, maksimissaan. Voisi sitä toki käyttää tuossa keittiökomerossakin mutta en halua että jauhoja yms. pölisee sielläkin. Ne on helpompi siivota tiskipöydältä pois.

Järjestysinspiraatiota odotellessa.

Päivittäin lieden ääressä tarvittavat mausteet, suurusteet, perusriisit ja pastat sekä sauvasekoitin ovat kyllä sitten saarekkeen laatikostossa mutta muut harvemmin tarvittavat ruokatarvikkeet ovat kaikki helposti nähtävillä keittiökomerossa. Nyt näen esimerkiksi yhdellä silmäyksellä, että Teriayaki-kastiketta ei todellakaan tarvitse hamstrata ensi kerralla Liiteristä. Niitä on jo neljä pussia.

Lisäksi siellä on mm. rikkaimuri, koiran kuivaruuat ja ruokakuppi (voi sitä vanhan koiran hätäännystä kun ruoka-astia katosi yhtäkkiä vanhalta paikaltaan tänne), isommat leivontakulhot, lasten välipalat, lehtien kierrätyskori ja jääkaappiin menossa olevat juomapullot, joskus siellä säilyy hetken aikaa pari viinipulloakin.

Tänne saisi myös viinikaapin lattialle, mutta koska asutaan palvelujen äärellä eikä toisaalta reissuilta raahata pulloja, katsottiin että säilytetään ne juomat siellä Alkossa ja ostetaan lähinnä sitä mukaan kuin tarvitsee. Myös tyhjät pullot saisi kerättyä tänne mutta tehdään niille mielummin parvekkeelle säilytys, koska kyllähän ne vähän hajuhaittaa tuottavat.

Komeron seinällä on perhekalenteri ja toiselle seinälle tuli vielä magneettitaulu, johon saa tärkeimmät muistilappuset, kuten lasten synttärikutsut yms. esille. Niitä en halua avokeittiöön näkyville eikä ne kalustepeitteisen jääkaapin ovessa pysyisikään mutta täällä komerossa ne ovat sopivasti nähtävillä mutta piilossa.

Kyllähän tämäkin täyteen saatiin keittiön keskimääräistä isommasta kaappitilasta huolimatta. Siinäpä voi sitten pikkuhiljaa alkaa järjestellä noita ruokia sieviin muovi- ja lasipurkkeihin sekä yhtenäistää säilytyskorimaailmaa. Sitten kun koittaa se päivä ettei keksi mitään muutakaan järkevää (?) tekemistä.

Mikä meni sitten pieleen? No sähkösuunnitelma. 
Koska projektissamme kaikki suunnittelu toteutui noin 95% tasolla johtuen ihan raksaväsymyksestä niin puutteita jäi toki tännekin.

Sähkörasioita olisi saanut olla enemmän.

Ensinnäkin rakennusvaiheessa sähkärillä unohtui laittaa ulkoseinälle toinen pistorasia (ja meillä petti siis valvonta, koska tuossa vaiheessa vielä luulin asioita tehtävän orjalllisesti suunnitelmien mukaan.) Joten laitettiin sitten myöhemmin molemmat  suunnitellut pistorasiat kevyelle sisäperäseinälle.

Se nyt taas ei ollut kovin kätevää, koska toisella seinälläkin on sähkölaitteita päivittäisessä käytössä, esim. leivänpaahdin.

Ja se toinenkin rasia tuli turhan lähelle kotelointia, mahtui kuitenkin onneksi. Milleistä oli kiinni saada tuo hyllylevy mahtumaan pystyyn rasian ja kotelon väliin.  Noissa rasioissa on nyt siis neljä paikkaa mutta olisihan tuonne voinut laittaa vain yhden pitkän rasian vaikka viidelle pistokkeelle.

Molemmat rasiat yhdellä seinällä ja tiukka paikka tuossa oikealla. 

Lisäksi itsellämme unohtui suunnitella lattianrajaan pistorasia, mihin saisi esim. rikkaimurin laturin kiinni, ja sen mahdollisen viinikaapin, jos tässä kuitenkin alkaakin keräilemään vuosikertaviinejä jemmaan.

Uskoisin, että rasian saa helposti vielä lisättyä lisätyönä kipsilevyseinän puolelle,  joten kysäisen sitä sähkäriltä, kunhan tulee jatkamaan seuraavan kerran sähkötöitä. Nehän ovat ulkoa vielä aivan kesken, osin kyllä meistä johtuvista syistä.

Muuten olemme kyllä tyytyväisiä tähän tilasuunnitteluun sillä Jiin sanoin, meillähän tuli tänne yksi uusi huone.

Parvekkeen pystyrimaseinäkkeet valmistuvat.

Ulkomaalausurakasta toettuamme päätimme jättää takapihan parvekkeen ja terassin kattolaudoituksen jäähylle, ja tehdä alta pois parvekkeen molempien päätyjen rimaseinät jo ihan turvallisuussyistä. Väliaikaiset kaiteet kun oli jouduttu poistamaan rappauksen vuoksi ja parvekkeen päädyt olivat siis avoimet. Riskialtis skenaario.

Samoin tähän mennessä myös autotallin sisätilojen työt ovat hyvällä mallilla. Siitä lisää, kunhan on muutakin raportoitavaa kuin että seinien tasoituksessa eestään löytää sen minkä taakseen jättää.

Nythän teemme tosiaan raksahommia kahteen pekkaan, eli aikaa on viikonloppuisin sekä jokusena arki-iltana ehtii myös tunnin pari puuhastella jotain. Tämä loppusuora tulee kestämään näemmä kauemmin kuin talon saatto muuttokuntoon. Sanoisin, että voi sitä rahan säästöä mutta ei tässä enää ole rakennusbudjettia, josta säästää vaan itse nyt vaan on tehtävä, jos valmista haluaa.

No, ei jäädä vellomaan siihen epätoivoiseen ajatukseen vaan katsotaan mitä on kuitenkin saatu aikaiseksi loppusyksyllä.

Kakkoskakkosta ja kuullotusta.
Parvekkeiden pystyrimoitus päätettiin tehdä ihan kakkoskakkosesta. Kustannustehokas valinta mutta meni noihin rimoihin silti jokunen satanen.

Niitäpä sitten (loppumattomalta tuntuvan)  aikani taas pohjustin ja kuullotin Valtin Plus Basella ja Valtti Akvalla Plus:lla. Sävy sama Sora kuin kattolaudoissa, kuten siis ainekin.

Ei mennyt ihan putkeen, kun tuo litku kuullote tuntui aina valuvan ympäri rimoja, jättäen valumajälkiä. Paras lopputulos tuli lopulta 45mm kapealla ja ohuella siveltimellä, jolla laitoin niin ohuen kerroksen kuin mahdollista, ja tietenkin tarkistelin rimat vielä pensselillä ennen maalin kuivumista. Satunnaisia valumajälkiä ei silti pystynyt estämään.

Meni top 3-inhokkihommiin, kunnes tuli se gyprocseinien tasoitus sekä käsinhionta, ja pudotti kuullotuksen pois listalta. Nyt siellä on lisäksi lattiastyroksien asennus sekä betonilattian hinkkaus rahinalla tai ihan millä vaan. Kalkkimaalilla (sillä ihan oikealla) maalaus, tai miksi sitä prosessia sitten nimittäisikään, väijyy myös siinä kärkipaikoilla.

Miten se rimoitus oikein tuetaan?
Rimoitushan on yli 3 m korkeaa, joten tarvittiin tukipuita vaakatasoon rimoituksen varrelle. Emme halunneet kuitenkaan laittaa vaakarimaa näkyviin kummallekaan puolelle. Semmoisena ulokkeena siis. Jos tiedätte mitä tarkoitan, ja tiedättehän te.

Emmekä myöskään uskaltaneet laittaa välitueksi huomaamatonta metalliputkeakaan, ajattelimme ettei se olisi riittävän tukeva.  Täällähän tuulee välillä niin, että siinä ne rimat vaan huojuisi pitkin putkirataa.

Lisäksi toiselle seinäkkeelle tehtiin piilo-ovi, mikä toi omat vaatimuksensa rungolle. Koska sen edestä puuttuu vielä portaat (ja puuttui meiltä saranatkin), ruuvattiin ovi kiinni vielä rimaseinään, eikä sen olemassaoloa nyt todellakaan huomaa.

Parvekkeen leveämmän päädyn seinäke. No, ehkä oikein tarkkasilmäinen näkee sen piilo-oven sauman. 

Jii suunnitteli sitten tekevänsä rimojen väliin rimoista 45 paksut kalikat, kuten jo kuvista näittekin. Näin siitä saatiin tukeva. Ainoa jännä kohta oli tietenkin viimeisen riman kiinnitys mutta jollain mystisellä tavalla sekin ammuttiin paikoilleen. Senco on ollut kyllä joka euron väärti.

Rima on siis 45x45, ja väli samaten 45. Ei ollut tarvetta niinkään näköesteelle, vaan kaiteelle. Muutoinkaan pystyrimoitus ei juuri esim. auringolta suojaakaan. 

 Ja mitä ei voi peittää, sitä täytyy korostaa vai miten se meni.

Rimoituksesta tuli ehkä vähän japanilaishenkinen, vai mitä?  Kai se tänne sopii. Ei ole kuulunut arkkitehtimme suunnalta pöyristynyttä palautetta.

Parvekkeen kapeamman päädyn seinäke loppusyksyn jonain harvinaisena iltaruskohetkenä.
Nuo sinkityt pylväät on päätetty maalata ensi keväänä, maalin irtoamisen uhallakin.

Yksi rimaseinä, jota ei ollut myöskään arkkitehdin suunnitelmissa, tehdään vielä kodinhoitohuoneen lasioven eteen betoniterassin ulkoreunaan. Paikka näkyy tuossa ylemmässä kuvassa.

Ei tarvitse naapureiden pelätä näkevänsä nakupellejä naapureita kirkkaan ledvalon valaisemana matkalla saunaan enää. Samalla se suojaa oven edustaa hieman lumelta, kun sitä joskus vielä tulee. Toisaalta se muuttaa kulkuväylää tietenkin niin, että oven luo pääsee vain kiertämällä seinäkkeen. Tämä varjopuoli on tiedostettu, analysoitu ja hyväksytty.

Seinäkkeen eteen voisi tehdä vielä istutusaltaan, johon saisi jotain hyötykasveja kesällä ja talvella kanervia tai sen sellaista ei-hyödyllistä silmäniloa.

Rimat olisi kuulkaa valmiina kuullotettuna, jos tuo kotitimpuri saisi vaikka yllättävän nikkarointipuuskan kesken autotallin työstämisen.

Kerran vielä - keittiö.

Keittiö on ollut nyt puolisen vuotta ahkerassa käytössä. Lienee aika arvostella sen layout, materiaalit ja koneet.

Sitä ennen kuitenkin vielä käytännön sananen kivitason saumauksista.
Keittiön asennuksen viimeinen vaihe oli saumata tasojen raot, jotta vettä ei pääse runkomateriaaleihin (lastulevyhän siitä turpoaisi) tai roskanmurusia vaikkapa induktio- ja kivitason väliin. Uutena asian opin, että silikonin oltava rasvatonta ja  etikkahapotonta,  muuten se voi reaktiollaan tahrata peruuttamattomasti luonnonkivitason.

En löytänyt ihan heti -lue: ensimmäistä rautakaupasta- sopivaa silikonia (esim. Ottoseal olisi yksi), joten käytimme sen sijaan Bauhausin myyjän suosittelemaan Cascon AquaSeal:ä,  polymeeripohjaista tiivisteainetta, jolla korvattiin silikoni. Mustaa väriä ei ollut tarjolla, piti tyytyä antrasiittiin.

Antrasiittia tosin suositteli laatoittajamme myös mustien ikkunapuitteiden ja harmaan laattasauman saumaamiseen mustan sijaan sanoen, että se on lopulta huomaamattomampi kuin pikimusta sauma.

Kuvassa sauma näyttää salamavalon vuoksi kyllä todella vaalealta mutta on todellisuudessa lähellä tason väriä.

Silikoniin nähden etuna tuolla AquaSealilla oli työstettävyys ja pehmeys, ainetta pystyi rapsuttamaan pois, jos sitä tuli vaikkapa liian leveänä saumana. Muutoin se asennettiin kuten silikoni. Tai näin minä ainakin tein. Pääsääntöisesti yritin siis saada ohutta, huomaamatonta saumaa aikaiseksi ja sain aikaan leveän ja ruman.

Laitoin toki teipitkin mutta niiden poiston jälkeen kun varovaisesti vielä tasoitin teipin rajan, levähti sauma paikoin.

Jäämme odottamaan pidemmän aikavälin kestävyystuloksia tästä aineesta. Kutistuma oli ainakin minusta vähän suurempi kuin silikonilla, mikä kannattaa ottaa huomioon tekemällä kuitenkin riittävän leveä sauma.

No sitten se suuri keittiöarvostelu.

Keittiökalusteet

Hyvää:

Koivuviilutetut vaneriovet ja mustat luonnonkivitasot ovat kauniit, ajattomat ja laadukkaat. Niihin tuskin tulee kyllästymään vuosikausiin. Vanerireunanauhat jaksavat ilahduttaa päivästä toiseen.

Ovien teko oli ilmeisesti kuitenkin haastavaa, sillä eivät ne ihan ilman reklamaatioitta menneet, mutta prosessi hoidettiin toimittajan taholta oikein sujuvasti.

Korkea baaritaso-osa peittää hyvin keittiön näkymät olohuoneesta ja ruokailutilasta käsin  ja saa keittiön näyttämään kalustemaisemmalta puhtaan työtilan sijaan. Korotus syö toisaalta sitten tasotyöskentelytilaa mutta hyvin on mahtunut neljä henkeä häärimään pizzanteossa. On siis sen arvoinen.

Keittiökokonaisuus ennen muuttoa kuvattuna.

Allas-taso ja saareketaso ovat taas tarkoituksella eri korkeudella eli toinen on 85cm ja toinen 90cm korkea. Näin on sekä pätkälle että pidemmälle sopivat työkorkeudet. Silmällä eroa ei kuitenkaan huomaa mutta ergonomiassa kylläkin.

Kivitaso on materiaalina käytännöllinen, kuumat astiat voi laskea suoraan tasolle eikä kosteuttakaan tarvitse pelätä. Kiiltävä taso vaatii toki hieman puunausta näyttääkseen siistiltä. Tässä mentiin ulkonäkö edellä sillä mattahiottu musta taso oli enemmäkin tummanharmaa mutta kiiltävä on sysimusta.  

Tammipuutaso taas tuo lämpöä tilaan. Taso piti kuitenkin käsitellä  moneen kertaan puuöljyllä, ja jokainen käsittely tummensi tasoa. Lisäksi suunnitelmassa ei huomioitu sitä, että puutaso on erivärinen päädystä ja sivusta... Eli hieman harmittaa tuo väriero, joka näkyy tarkkasilmäisille yllä olevassa kuvassa saarekkeessa. Vasemmassa reunassa näkyy tason pääty ja pitkällä sivulla sen reuna, joka on selvästi vaaleampi kuin pääty.  Tasot olisi pitänyt tehdä jiirillä tai vastaavalla kulmalla.
Mutta hyvin taso on kestänyt tuossa päädyssä missä lapset syövät aamupalan ja tasolla voi jäädä hillo- tai maitoläikkä koko päiväksikin.

Pistorasiat sijoitettiin kaikki seiniin tasorasioiden sijaan, jolloin ne eivät syö vähäistä tasotilaa. Tässä myös säästettiin näin ollen taso- ja seinäpistorasioiden hinnan erotuskin.

Välitilan ikkuna on kyllä niitä parhaimpia ratkaisuja keittiössä. Ikkuna on sen verran syvällä ettei sinne juuri roisku vettä altaasta, ja se tuo paljon valoa työskentelytilaan. Taso myös syveni ikkunan myötä noin 85 cm:ksi. Lisäksi ei tarvinnut miettiä sitä klassista kysymystä, mitä laitetaan välitilaan. Välitilaikkunan väärää leveyttä onkin jo käsitelty aikaisemmin, en jaksa enää kirjoittaa siitä vaikka se edelleen vähän rassaa

Ruokakomero on myös keittiön parhaimpia puolia tilankäytön näkökulmasta, yhdellä silmäyksellä näkee kaikki kuivaruokatarvikkeet ja pienemmät koneet. Siellä on säilössä mutta poissa silmistä myös kierrätykseen menevät tavarat, kuten lehdet ja paperit sekä koiranruuat ja rikkaimuri. Tästäpä lisää erillisessä postauksessa.

Ruokakomeron seinän sisään liukuva peiliovi.

Kehitettävää:
Tiedossa oli, että mustassa, sileässä koivupinnassa näkyy hyvin sormenjäljet, mutta perheemme rasvaisten sormien määrä on kyllä vähän päässyt yllättämään itseni. Eikö meillä kukaan muu pese käsiä? Erityisesti sormenjäljet näkyvät tietenkin aamulla, kun aurinko paistaa suoraan oviin. Näkyväthän ne valkoisessa ja aiemmin meillä olleessa mustassa tammiviilussakin mutta eivät ehkä ihan yhtä häiritsevästi.  Tai sitten valaistusolosuhteet olivat toisenlaiset. 

• Jos mahdollista, olisi ehkä hyvä suunnitella keittiö niin, ettei kaapin oviin pääse tulemaan viistoa kirkasta luonnonvaloa. 

Laatikostot ja kaapit eivät ole käytössä täydessä kapasiteetissaan. 

• Vetimettömät laatikot metallisella piilolistalla syövät laatikkojen korkeutta ja esim. roskissysteemi on liian matala ja huonosti toimiva. Piilolista on siis rungossa kiinni ja vie korkeutensa verran tilaa laatikostosta sen yläosasta. 
• Roska-astiat täyttyvät nopeasti ja roskia tipahtaa helposti sekä laatikon pohjalle että rungon sisään, josta niitä saa sitten onkia jos jonkinlaisilla välineillä ahtaasta välistä. Pohjalla oli kiinteä liukuestematto, joka on nyt melkoisen karseassa kunnossa, ja puhdistuskonstit ovat vähissä epätasaisen pinnan vuoksi. Päälle olisi pitänyt laittaa vielä irrotettava suojamuovi, minkä vielä teenkin. 
• Keittiötä suunnitellessa tuli marssiväsymys ja en jaksanut vahtia asioita loppuun asti. Alunperin olisimme halunneet samanlaisen roskasysteemin kuin edellisessä kodissa. Eli halusimme sijoittaa roskikset ylälaatikkoon ja altaan viereen, ei alle. Tällöin roskat voisi pyyhkäistä suoraan tasolta laatikkoon eikä tarvitse kumarrellakaan. 
• Samoin roskis olisi pitänyt olla sellaisella kaulussysteemillä, ettei roskia tipu laatikon pohjalle. 
• Nyt vaihto ei onnistu, sillä altaan sivuilla olevissa ylälaatikoissa on vielä sisällä piilolaatikot. Pitäisi ottaa sitten toinen laatikko pois käytöstä. Saatamme sen kyllä tässä vielä tehdä...
• Saarekkeen ruokailutilan puoleisten kaappien syvyys jäi vajaaksi, mikäli tuli aivan yllätyksenä. Kuvista tätä asiaa ei nähnyt. En huomannut varmistaa, että ne olisivat olleet 60cm syvät, vaan tulivat sitten vain 30 cm syvänä, jolloin saarekkeen sisälle jäi turhaan hyödyntämätöntä säilytystilaa. Saarekkeen keskellä kulkee nyt siis 30cm leveä tyhjä tila ja saarekkeen kaappeihin ei mahdu kokonaisuudessaan kaavailemani tavarat. Keskimmäisestä kaapista toki tilan syö melkein täysin liesituulettimen moottori.

Keittiön allastason alemmat yläkaapit muutettiin loppuvaiheessa korkeiksi. Ehkä näin jälkikäteen olisin jättänyt ne mataliksi ja laittanut tammesta vastaavanlaisen hyllykön kuin saarekkeenkin yläosassa on. Toisaalta taas täyskorkeilla kaapeilla saatiin mahtumaan paljon päivittäisessä käytössä olevia astioita sopivalle säilytyskorkeudelle. Mentiin siis funktio muodon edellä.

Kaapistoissa on tällä kertaa sokkelit, ja se kyllä helpottaa siivousta hyvin. Sopii minusta myös tyyliltään tällaiseen massiiviseen keittiöön. Jos se  taas olisi keveämpi, niin menisin siivouksen lisääntymisen uhallakin avojaloilla. Mutta näkyy se pöly mustassa sokkelissakin.

Keittiökoneet - kuinka toimivat?

AEG:n tasosta nouseva liesituuletin on tehokas. Meillähän se on kytketty hormiin, joka kiertää lattian ja alakerran kautta takaisin yläkatolle. Hormin läpiviennin ja liitoksen teko aiheutti kuitenkin sellaisia epätoivon tunteita, että mietittäisiin ratkaisua kahdesti tai ainakin mitattaisiin läpiviennin paikka millilleen oikein lattiavalun yhteydessä.

Liesituuletinta säädetään kosketusnäytöllä, joka reagoi hitaasti tuulettimen sulkemiseen. Pitänee ehkä lukea käyttöohje tai uskoa että vika on omissa  huonon ääreisverenkierron omaavissa sormissa. Olen kyllä ollut myös huomaavinani, että se sulkeutuu parhaiten, jos sitä yrittää sulkea suoraan sammuttamisen perään eikä sitten vähän myöhemmin. 

Induktiotaso toimii hyvin 90 cm leveänä, eikä ei tarvitse kurkotella kiehuvien kattiloiden ja pannujen ylitse. Ainoa huoli on, että onhan tuo induktiotason mitta standardi, jos/kun sen joutuu joskus vaihtamaan. Ei paljon naurata, jos kivitaso menisi sen vuoksi vaihtoon.

• Liesitason olisi voinut upottaa pöytätason tasalle, joten harmittaa hieman kun ei huomannut sellaista ratkaisua. 

AEG ns. XL  koon astianpesukoneeseen mahtuu huonosti meidän astiat, kuten yhtään korkeammat lasit tai Iittalan Teeman isoimmat lautaset, puhumattakaan paksummista ruokailuvälineistä kuten Hackmannin Elegiasta, jotka eivät (kolmannella) ylätasolla olevien pidikkeiden väliin. Korien korkeuden säädöstä ei ole asiaan apua.  Näitä ongelmia ei ollut edellisessä Siemensin koneessa eikä sitä edellisessä AEG:n koneessakaan. Ihmeellinen suuntaus ottaen huomioon, että lautastenkin koot vain kasvavat.

Siemenisin uuninkin käyttö vaati ohjeiden lukua. En tajunnut ensimmäisellä kerralla, että se piti vielä käynnistää erikseen start-napista vaikka olisihan tuon toki voinut päätellä, koska sellainen nappi nyt oli olemassa.  Ensimmäinen peltileipä ei kyllä aivan onnistunut nappiin sitten. Pyrolyysitoimintoa ei ole tullut vielä testattua mutta nyt alkaisi kyllä olla jo aika sillekin. 

Siemensin mikro on toiminut ihan kuten pitääkin ja on todella tehokas sekä tilava. Sinne mahtuu hyvin kaksikin lautasta yhtäaikaa lämmitykseen, mikä on lasten ruokia lämmittäessä selkeä etu. 

AEG:n jääkaappi ja pakastin eivät juuri intohimoja herätä suuntaan tai toiseen, ihan perushärvelit joihin on toistaiseksi mahtunut riittävästi ruokaa. Integroitu ovi on tosin aika tiukka varsinkin pakastimessa, ja kun kisko oli asennettu pakastimeen sentin verran väärin, ponnahti ovilevy pari kertaa kaapin ovesta kokonaan irti aiheuttaen melkoisen mielipahan kuopuksessamme, joka luuli hajottaneensa oven. Eräs kätevä ystävämme sen sitten fiksasi kesävierailullaan, eikä ovi ole sittemmin aiheuttanut draamaa kotielämässä. 

Lasketaanko hana koneeksi? Tapwellin hanan kanssa meillä on ollut ongelmia mutta ovat hoituneet takuun kautta hyvin. Hana itsessään on kaunis mutta kuten 30 vuoden unelma-blogissakin päiviteltiin, on meilläkin ollut tottumista hanan aukaisuun oikealla kädellä sivusta. Niin sekä perheen oikea- että vasenkätisillä. Muutaman kerran ovat hihat kastuneet...

Blancon musta komposiittiallas on aivan loistava. Helppo puhdistaa mikrokuituliinalla pyyhkäisemällä. Ainoa miinuspuoli on se, ettei siihen saa kiinni magneetilla toimivaa Magisson rättitelinettä. Että missä sitä tiskirättiä nyt säilyttäisi? Roikkuu tällä hetkellä s-koukussa tiskikaapissa. Mikä on minusta edelleen ihan ehdoton kapistus. Siellä on hyvä säilyttää myös mittava vesipullovalikoima ja talouspaperit ylimmällä hyllyllä...

Valaistus onnistui varsin hyvin. 
Ledvalaistus onnistui varsinkin kaapin päälle. Himmennettävä 4000 K nauha laitettiin yläkaappien päälle, siellä olevan tammipuusoiron sivuun osoittamaan suoraan peräseinään ja se valaisee hienosti yläosan.

Saareke taas valaistaan riippuvalaisimilla, ja kolmen lampun teho riittää hyvin työskentelyyn. Liesituulettimestahan saa myös säädettävää valoa lisäksi

Sokkeleissa on myös tunnelmavalot lednauhasta, nämä ovat usein illalla käytössä. Näiden värisävy oli muistaakseni 2700 K eli lähempänä hehkulampun valoa.

Lisäksi meillä on tiskitason päällä kaksi eri ledvalaistusta. Savon kaukosäätimellä väri- ja tehosäädettävät spotit ovat ylempien yläkaappien pohjassa sekä led-nauha alempien yläkaappien pohjassa.  Teho riittää juuri mutta ei haittaisi jos olisi vielä kirkkaampikin, sillä musta kivitaso imee kyllä valoa.

Keittiön ikkunoiden yläpuolella katossa on epäsuorana yleisvalona himmennettävä 4000K lednauha, ja se toimii hyvin aamuisin. Käytännössä se vahvistaa ikkunasta tulevaa luonnonvaloa, ja sillä saa myös valaistua koko keittiötilan tehokkaasti aamutoimia varten ilman että häikäisee vielä heräilemässä olevia silmiä.

Sanoisin, että saatiin aika monipuolinen ja riittävä valaistus kyllä toteutettua. Voi taputtaa itseään olalle.

Ja se baarijakkarainvestointi.

Baarijakkaravaihtoehdoista tilattiin lopulta Muuton Fiber-tuoli konjakinvärisellä nahalla ja mustilla metallijaloilla. Kyllä minä hämmästyin, kun laatikosta kuoriutuikin esiin tummanharmaat, eikä mustat jalat. 

Tarkistin kyllä vielä että tilaus oli toimitettu varmasti oikein, ja kyllä vain sitten oli taas niin, että toisen tummanharmaa oli toisen musta. No, tämän kosmeettisen yllätyksen kanssa me elämme kyllä. 

Muutoin jakkarat ovat oikein hyvännäköiset ja myös mukavat istua, mikä ei aina ole itsestäänselvyys.  

Istuinkorkeus on se korkeampi standardi eli  75 cm, joten jakkaralle ei tule kyllä heilautettua tätä alle 160 cm vartta yhtä kepeästi kuin aikanaan baaritiskin jakkaralle viikonloppuna. Ennemminkin sille pitää nykyään vähän niin kuin kammeta itsensä ja huokaista tyytyväisenä kun vihdoin keikkuu tuolin päällä.

Jakkarat mahtuvat tason alle piiloon kokonaisuudessaan.

Mistä ihmeestä eteiseen penkki?

Eteisen vierasnaulakon alle pitäisi löytää penkki. Helpommin kirjoitettu kuin suoritettu.

Penkki nimittäin saisi olla korkeintaan 80cm pitkä ja reilusti alle 40cm syvä, mielellään jopa 30 cm.  Oven vieressä oleva ikkuna on nimittäin 40 cm, eikä toisaalta sisääntulo saisi mennä penkin vuoksi liian ahtaaksi.  Lisäksi seinäke on vain 100 cm leveä.

Tällä karsiutui mm. Artekin ritiläpenkki pois, on juuri liian syvä tai Skagerakin muutamat muut penkit. Samoin Pirkka-penkki liian pitkänä.

Kukkaro kiitti toki tästä karsinnasta.  Skagerakilla, huomasin, on muuten kaikkia jänniä tuotteita sellaisille ihmisille, jotka eivät tiedä enää mihin palkkansa käyttäisi. Voit käydä vaikka ostamassa tammiset puulaatikot omenoille, jotka poimit syksyllä sieltä hyvin hoidetusta puutarhastasi. Niitä asuntolainattomia puutarhaunelmapäiviä odotellessa.

Penkki saisi olla musta ja simppeli, sillä yläpuolella olevassa naulakossa on riittävästi palleroita ja koukeroita. Penkki saisi naulakkoon kuitenkin toki tyylillisesti käydä etteivät olisi ihan eri maailmaa.

Naulakko on lähes päivittäin käytössä lasten kavereilla. Voi toki olla että jatkossa lapset siirtyvät käyttämään toista sisäänkäyntiä, kunhan sinne saadaan naulakot valmiiksi.
Ikkunan ja seinän silikonisauma on muuten ratkennut jo useampi kuukausi sitten, ja pitäisi laittaa uudelleen. Ei taida olla kestävä ratkaisu...

Seuraavia vaihtoehtoja on nyt listoilla kotona esiteltäväksi.

Pihistä

Pinetan musta rimoista tehty puinen rahi, jossa on täydellinen mitoitus ja tukevan näköinen olemus.
Kotimaisuus plussaa. Itse asiassa ei yhtään paha vaihtoehto.
 L80cm, S28cm. (Kuva www.puuvirrat.fi)

Panosta

Menun Meet-penkki huovalla päällystetyllä istuimella.  Varsin keveän näköinen. Kai se kestää kuitenkin käyttöä, eikä hajoa kun siihen rojahtaa ahtamaan talvisaappaita turvonneihin jalkoihinsa.
Syvyys kyllä aivan rajoilla:
 L79cm, S38cm (kuva www.menu.as)

Tätä Radiksen Nax-penkkiä saa myös mustalla filmivanerilla. Hyvät mitat, syvyys toki rajoilla mutta onko jo liian "hauska" naulakon kaverina. Pidetäänkö meillä edes hauskoista huonekaluista, en tiedä. Ei kai sisustamisen tarvitse olla hauskaa olematta vakavaa.
L75cm, S38cm.
(Kuva www.radis.ee)

Rowico Confetti. Ajaton malli, hyvät mitat ja säilytysmahdollisuus, eri  väri- ja kangasvaihtoehtoja.
Arvaan, että koira ottaisi tämän kyllä kyttäysasemapaikakseen. 
 L70cm, S35cm.
(Kuva  www.rowico.com)

Satsaa

Kotimainen Made By Choicen Lonna. Vähän turhan pitkä ikävä kyllä.
Tämä on niin arvokas että pitäisi kyllä koeistua.
L97cm S38cm.
(Kuva finnishdesignshop.com)

DIY

Hmm, vaihtoehdot ovat siis varsin vähissä, joten jotenkin olen kallistumassa DIY-vaihtoehtoon, joka tarkoittaa tietenkin Jiin ylipuhumista hommiin, jossa itse toimisin taas vain apunaisena.

Eli tekisimme vanerista simppelin kapean laatikon tai lokerikon, jonka vahaisimme mustaksi. Laatikkoon saisi sitten kausisäilöön vaikka kenkiä tai mitä nyt haluakaan. Tulisi siis tila hyötykäyttöön.

Ei tarvitsisi miettiä sopiiko tyyliltään naulakkoon, koska laatikko olisi niin yksinkertainen. Eteisen ilmavuus toki kärsisi hieman.

Lokerikko + laatikko -vaihtoehto, tänne saisi vieraiden kengätkin lattialta pyörimästä.
 (kuva https://www.karwei.nl/advies/meubelen/opberger)

Umpilaatikko vanerista taas olisi rauhallisempi ja toimisi paremmin säilytysmielessä.
Tämä jo suljetusta blogista Pinterestin kautta kiertävä kuva lienee toiminut monelle inspiraation lähteenä.
 (Kuva: hajottamolla.blogspot.com)

Muitakin vaihtoehtoja saa vinkata.

Etsintä jatkuu ellei DIY-optio päädy yhtäkkisesti toteutukseen.


Muokkaus 5/11/2019
Löytyihän se penkki. Vaati hiekkapaperia, öljyä ja paljon kärsivällisyyttä mutta täytti aika lailla kaikki vaatimukset.

Ola Kettusen suunnittelema Ulla-jakkara suoraan 60-luvulta, olkaa hyvä.  Erittäin hyvä pers'tuntuma. 

Ulkomaalaus - haasteena musta korkea pystypaneeli.

Kaupallinen yhteistyö*

Päätettyämme käytettävän mustan ulkomaalisävyn (NCS S9000N) ja maalityypin (Teknoksen NORDICA MATT) pääsimme aloittamaan maalauksen. Sen rakennusvaiheessa yleisesti ei niin odotetun työrupeaman, jolle olimme kuitenkin saaneet vuoden aikalisän välimaalattujen paneeleiden avulla.

Maalausurakan edetessä totesimme kuitenkin yhdessä tuumin, että tämähän on yksi mukavimpia vaiheita rakentamisessa. Varmasti tässä auttoi myös se, ettei enää ollut aikataulupaineita saada työtä valmiiksi. Mitä nyt ennen loppusyksyn liian kosteita kelejä.

Mustat puuosathan ovat muutamia osa-alueita lukuun ottamatta selkeitä, erillisiä osioita, joten urakan pystyi aloittelemaan ilman nosturiakin, telineiden ja tikkaiden (noiden ammattilaisten halveksimien amatöörien apuvälineiden) varassa.

Itsehän en nosturiin ajatellut kiikkua, joten osakseni jää kaikki ne maalauskohteet, jonne ylettyy suuremmitta korkeanpaikankammokohtauksitta. Ei kovin korkealle siis. Ehkä sinne kolmeen metriin maksimissaan. Pää siis, ei jalat.

Urakka olisi paperilla tässä.  Joko isoja, selkeitä seinäalueita tai sitten pientä piperrettävää.

Nosturin varassa oli sitten tarkoitus rykäistä hankalimmat kohdat yhdessä viikonlopussa valmiiksi. Aikataulun arvioin näin optimistiseksi todettuani pintamaalauksen olevan varsin reippaasti etenevää puuhaa huolimatta yrityksestä olla huolellinen.

Pohjatöitähän tässä ei tarvinnut tehdä nyt muuta kuin suojata muovilla strategiset paikat sekä harjata pölyt ja irtoliat pois paneeleista. Sitä olikin kertynyt kiitettävästi vaihteleviin kohtiin. Samoin kriittisimmissä paikoissa oli myös välimaali alkanut rapautumaan.

Muutaman viikonlopputunnin sekä jokusen iltatunnin aikana valmistui etupuolelta autotallin ovi- sekä sivuseinä. Rinteessä oleva peräseinä saatiin myös maalattua telineiltä ja tikkailta käsin.

Valmis etupuoli, naulanpäät eivät nyt pistä silmään ja pinta on muuttunut kiiltävähköstä hillityn himmeäksi.

Eihän tästä puutu kuin ulkosähkötyöt ja asfaltti  niin on valmista. 

Iltamaalausta rajoitti ei niinkään maalarin jaksaminen vaan se, että yökosteuden vuoksi maalaus piti lopetella aina hyvissä ajoin, jotta se ehtisi kuivahtaa ennen yön tuloa.
Ilman suhteellinen kosteushan saa olla max. 80% maalatessa, eikä paneelikaan tietenkään saa olla kostea tai märkä. Maali alkaa muutoin valumaan eikä myöskään pääse imeytymään puun syihin. Epäilemättä kalvonmuodostuksessa tapahtuva sideaineen kovettumisprosessi ei mene silloin aivan nappiin, koska vesi ei pääse haihtumaan suunnitellusti maalista.

Mustan maalin haasteet ulkomaalauksessa ja vinkkejä niiden selätykseen. 
Mustalla maalaus on haastavaa ammattilaisellekin, jatkoskohta jää aina helposti näkyviin. Tässä MATT-maalissa mahdollinen jatkoskohta näkyi vähän kiiltävämpänä ja harmaampana kohtana.

Esimerkiksi harkkoulkokuorta rapatessa keskustelimme vielä mahdollisuudesta maalata rapattu pinta mustalla erikoismaalilla ja työtä tekevä ammattimies oli erittäin huolissaan saisiko hän mustalla maalilla kuitenkaan tasaista jälkeä aikaan. Emme sitten ottaneet riskiä sen suhteen.

Mustalla pintamaalilla kiiltävähkön välimaalin päälle maalaaminen on myös hieman hankalaa, sillä märkä maali kiiltää aika samalla lailla kuin tuo välimaali. Ei näe kovin hyvin mihin maalia on tullut levitettyä ja kuinka paljon.

Näihin faktoihin kun yhdistetään nuo paikoin lähes kahdeksan metriä korkeat pystypaneelit, ollaan maalausongelmien ytimessä.

Kysyin varalta myös maalausvinkkejä Teknoksen asiantuntijoilta.

Jatkoskohtia jos joutuu tekemään, niin pitää osata häivyttää loppua kohti, jotta kalvon paksuus olisi suurin piirtein sama koko paneelin matkalta. Pitäisi vetää siis sellainen oheneva häntä loppua kohti.   Maalia pitää myös ottaa riittävästi ja aina kun mahdollista vetää vielä viimeinen siveltimen veto ylhäältä alas.

Jatkoskohdat kannattaa  tehdä vaihtelevasti eri kohtiin, ettei seinän keskellä kulje selkeä, hieman kiiltävä raja.  Paras lopputulos tulee, jos vaan jaksaa maalata kaksi-kolme lautaa kerrallaan ylhäältä alas, mutta onhan se melkoinen tikas-kipitys ja telineiden siirtoruljanssi silloin.

Erittäin suuri apuri pystypaneeleiden maalauksessa oli tuhdimpaan maalausharjaan kiinnitettävä jatkovarsi. Sen otin ensimmäisen maalitonkan jälkeen ottaa käyttöön, jolloin alkoi sekä työ edetä toden teolla että maalausjälki parantua.  Jatkovarrella paitsi ylettyi ylemmäs, niin sillä sai vedettyä tasaisia pitkiä vetoja että sutimiseen myös hieman enemmän voimaa. Kahdella kädellä jaksaa myös paremmin hiertää maalia pintaan kuin yhdellä kädellä.

Toimi se muuten erinomaisesti myös vaakapaneelissa, maalasin kertaalleen jonkun mielenvikaisen innostuksen puuskassa vielä venevajan seinätkin. Näissä raksahommissa oma pituus on usein ollut rajoitteena mutta nyt siitä ei ollut mitään haittaa. Kyllä ylettyi.

Lämmin ja kuiva ilma sekä paneeli myös nopeuttaa rajan kuivumista eli subjektiivinen mielipiteeni on, että  paras maalauskeli oli kuitenkin kosteuden hätyytellessä sitä 70-80 %:a.

Huolimatta näistä yllämainituista maalausteknisistä haasteista saatiinkin ihan kelpo lopputulosta aikaan ja ai että tuo mattapinta on vaan niin kaunis.

Mutta joo-o, kyllä se jatkoskohta silti paistaa itsellä silmään muutamissa kohdissa, eritoten suorassa auringonpaisteessa. Ei sitä varmaan kukaan muu huomaa kuin tämä itsekriittinen maalari. En silti suosittele aloittamaan tämänkään tyyppistä urakkaa siitä kaikkein näkyvimmästä kohdasta. Kuten itse tietenkin taas kerran tein. Koska se autotallin matala seinä nyt oli vaan helpoin paikka.

Autotallin ja etuosan jälkeen maalailimme autotallin käytävänpuoleisen seinän sekä parvekejalkojen sisäpuolet ja parvekkeen lattiaa peittävän lyhyen laudoituksen.

Pystyimme maalaamaan tikasviritelmiltä myös pohjoissivun rinteen, sillä sinne ei tullut mahtumaan nosturilla yläpihalta käsin tukittuamme kauaskatseisesti alueen jo kuullotettujen kattolautojen kasalla. Jii maalaili lautoja ylhäältä käsin tikkailta ja minä heti perässä alhaalta päin.

Täällähän oli jo kattolaudoitus valmiina, joten rajakohta maalattiin varovaisesti tarkkuussiveltimellä, mikä tietenkin hieman hidasti tahtia

.

Parvekkeen kattolautoja vasten tuleva paneeli maalattiin tippanokan ohella myös "nurjalta" puolelta, ettei kattolautojen sivusta pilkistäisi puunsävyä. Se oli myös hidasta pipertämistä,  maali piti saada  myös noihin paneelin uriin. 

Viimeisenä nosturilla kahdeksan metrin korkeuteen. 

Nosturilla maalattavaksi jäi lopulta vain pohjoissivun alaosan pätkä sekä takapihan parvekejalat ja parvekkeen yläosat. Varasimme  peräkärryllä kuljetettavan nosturin vuokraamosta jokunen päivä ennen työhön varattua viikonloppua ja pidimme kädet kainaloita myöten ristissä, jotta seinät ehtisivät kuivua alkuviikon sateen jäljiltä eikä vettä myöskään tulisi enää.

Säänjumalat eivät perjantaina ja lauantaina tietenkään meitä suosineet ja jouduimme maalaamaan sunnuntaina sitten yhtä soittoa aamusta iltaan kaikki jäljelle jääneet osat. Maanantaiaamuna tunsi taas tehneensä jotain, kun yritti kammeta itsensä ylös sängystä.

Kysyin Jiiltä mielipidettä tuosta sähkökäyttöisestä Dinosta ja hän sanoi, että "oikein kätevä, maalaushommiin." Mitään isompaa nikkarointia sen varassa ei voisi tehdä, sillä kori oli melko kiikkerä eikä sen kyytiin mahtunut kuin mies ja maalipönttö.

Koneen käytössä ainoa vastuualueeni oli katsella sähköjohdon perään nosturia liikutellessa paikasta toiseen. No, ihan vaan hetkeksi käänsin pääni sähköjohdon alkupäähän niin eiköhän se pentele rullautunut alkupäästä nosturia liikuttavan metallisen hammaspyörän ja renkaan väliin. Hetkellisen panikoinnin  jälkeen saatiin  johto sitten peruuttamalla pois.

Valmista!  Pitäisi kestää nyt sitten vuosikymmenen.

*yhteistyöstä Teknoksen kanssa kiittäen.

Öljyvahatun parketin hoidosta pari sanasta.

Makuuhuoneisiin asennettiin harjattu ja öljyvahattu Timberwisen Carbon White-tammiparketti. Se tuntuu kestävän hyvin elämää. Yksi naarmu on saatu aikaan laahamalla jotain rahia, jonka jalan alle oli jäänyt roska mutta eipä sitäkään naarmua huomaa kuin lattianrajassa. Jossa  satuin jumppailemaan selkää. Muuten olisi varmaan jäänyt huomaamatta.

Parkettia ei muuten enää valmisteta, joten älkää turhaan huokailko ihastuksesta.

Kyselin sitten Timberwiselta vähän ohjeistusta miten tällaista öljyvahattua lattiaa oikein hoidetaan normaalin imuroinnin  ohella. Meillä kun on ollut aikaisemmin vain mattalakattuja parketteja.

Parkettia kannattaa pyyhkäistä lämpimällä laimealla Osmo Colorin (tai vastaavan valmistajan) öljysaippuliuoksella.  Ihan uusi hoitoaine itselleni vaikka luulin siivoustietämykseni olevan varsin kattava. Moppi pitää tietenkin olla vain nihkeä, huoneen toisen pään pitää olla kuiva kun olet ehtinyt ovensuuhun.  Pesuainettakaan ei saa olla liikaa, ettei se ala muodostamaan kalvoa puun pintaan.

Vähemmän on enemmän pätee totisesti parketin kuurauksessa.

Samaisen valmistajan puuvahalla voi myös yrittää paikallisesti paikata naarmuja tai isompia alueitakin. Meillä kun on tuollainen mustavalkoisen kirjava lattia, paras sävy on ihan väritön vaha nro 3062. Vahaa voi levitellä puhtaalle lattialle ihan vaikka vanupuikolla tai nukkamattomalla liinalla paikkauskoon tarpeesta riippuen.

Parketin puuta ja värikäsittelyä suojaa siis tuo öljyvaha, ja vuosien kuluessa voi tulla vastaan koko pinnan uusintavahaus. Saamieni ohjeiden mukaan se kannattaa tehdä koneellisesti, joten täytynee varautua sitten tilamaan työ oikein ammattilaiselta.

Kymmenen vuoden kuluttua taitaa muutoinkin olla jo isompi korjausremontin paikka edessä, joten siinähän se menee samassa konkurssissa. Laitetaan kaikki paikat taas priimakuntoon, kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Siihen asti pitänee kestää jo puolen vuoden asumisen aikana kolhiintuneita seiniä. Turha siis harmitella vastamaalattuihin seiniin ennen muuttoa tulleita kolhuja, niitä jälkiä kuulkaa tulee hyvin äkkiä monta lisää.

Timberwisen sivuilta löytyy myös kattavampi ohje öljyvahatun parketin hoidosta.


Ps. pahoittelen että kommenttien julkaisu oli jäänyt pitkäksi aikaa, mutta kaikki on nyt julkaistu jälkikäteen. Jostakin syytä Blogger-ohjelma lakkasi lähettämästä kommenteista sähköpostilla ilmoituksen.