keskiviikko 21. elokuuta 2019

Etupiha urbanisoitui - asfaltti asennettu.

Tälle kesälle oli suunnitteilla etupihan päällystys.  Näkemyksemme mukaan ei pitäisi olla enää tarvetta tulla jymistelemään etupihan kautta takapihalle telaketjuilla, joten etupihan viimeistelykin on otettu nyt työn alle.

Pohdimme pintamateriaaleja jo aikaisemmin ja hyvin pian päädyimme laittamaan etupihalle asfalttia kiveyksen tai soran sijaan.

Soralle jättö ei ollut vaihtoehto koirien ja lasten sekä puutteellisen siivousintoilun vuoksi. Tuolla sepelillä koirat näyttivät kävelevän varpaillaan, ja lapset eivät myöskään viitsineet puuhailla siellä mitään. 

Kivituhkan ajo pinnalle taas olisi tuonut ainakin ensimmäiset vuodet hiekkaa myös sisälle. Ja lisäksi, kuten soralle jätetyistä takapihan teistä näkyy, voikukka ja erityisen ikävä kaverinsa tahmavillakko kyllä kansoittavat sora-alueetkin yhdessä kesässä. Soratietä joutuu siis hoitamaan. Ja varsin aktiivisesti. Oma soratien hoito on toistaiseksi ollut passiivis-reaktiivista. Ei millään muotoa proaktiivista.

Vertailin hieman kiveyksen kustannusta asfalttiin, ja itse tehden betonikiveys olisi ollut kilpailukykyinen. Jos ei siis laske työlle ja tuskalle euroakaan hintaa.

Halusimme kuitenkin rajoittaa erilaisten pintamateriaalien määrää pihalla. Takapihalle on jo valikoitunut liuskekivi mutta etupihan 170 neliön alueelle se  alkoi tuntua turhan tyyriiltä vaihtoehdolta noin kertaheitolla tehtynä... betonikiveys oli siis poissuljettu vaihtoehto sekin. 

Liuskekiveys etupihalla olisi kyllä komea mutta ei ehkä niin käytännöllinenkään. Miten siinä koripalloa pomputtelee, sinkoilee joka suuntaan arvaamattomasti. 

Asfalttia taas on talolle tullessa tiellä ja tuntui luontevalta jatkaa se pihalle asti. Jos asuisimme soratien päässä miettisin taas kahdesti urbaanin asfaltin laittoa. 

Lisäksi se toimii hyvänä, tasaisena pintana lasten skuutti-, pallo- yms. touhuille. Ihan hyvä alusta myös treenailla koirien kanssa ja helppo siivota vaikka harjalla ja lehtipuhaltimella. 

Eli hinta ja käytännöllisyys ratkaisivat materiaalivalinnan, ja laitoin tarjouspyynnöt keväällä asfalttifirmoille.  

Tarjouksissa oli iso hintahaitari.
Tarjoukset saatiin neliöhintoina, sisältäen pohjien tiivistyksen, kaatojen teon ja tietyn määrän lisämursketta. Tarvitsimme lisäksi yhden kannen salaojatarkistuskaivolle.  

Hinnoissa oli vaihtelua, kallein oli 40 % arvokkaampi kuin edullisin, samoilla spekseillä. Kallein oli yritys, joka oli lähitiellä muutenkin tekemässä töitä mutta koneet eivät kuulemma käyneet sitten piha-asfaltin tekoon. 

Valitsimme tekijäksi Asfaltti-Vanajan, ja yksi peruste oli heidän nopea reagointi yhteydenottoihin.

Muutama firma kun ei edes tehnyt tarjousta ja muutaman teki vasta kun soitteli perään. Ystävällistä olisi edes sanoa etteivät tarjoa tällä kertaa, sillä mistäpä sen tietää jos ko. omakotitalon piha-asfaltin naispuolinen kyselijä olisi seuraavaksi asfaltoimassa vaikka teollisuushallin valtavan pihan.

Ym. firma näyttää olevan uusi mutta tilaajavastuutietojen ollessa kunnossa otimme riskin ja hyvin projekti menikin. Aikataulut pitivät ja laatu oli hyvää sekä hinta kohdillaan (nykypäivän tasolla, vuosi sitten asfalttiakin sai jokusen euron/neliö edullisemmin).  

Yrityksestä ilmoittivat keväällä, että ovat meilläpäin seuraavan kerran elokuussa, ja sinne asfaltointi sitten tilattiin ja silloin se myös toteuttiin. 

Asfaltti tilattiin AB11/120-laatuna.  
  • Koodi tarkoittaa purettuna sitä, että se on Asfaltti-Betonia (kiviaineksen, betonin, bitumin ja lisäaineiden seos) ja suurin raekoko on 11 mm. Eli mitä pienempi luku, sen sileämpää asfalttia. Sillä on silloin heikompi kulutuksenkesto mutta toisaalta parempi säänkesto bitumimäärän lisääntyessä. 
  • Luku 120 taas kertoo asfaltin tiheyden olevan 120 kg/m2 eli siitä voi laskea paksuudeksi 5 cm.  100 kg/m2 eli 4 cm asfaltti on ilmeisesti tyypillisempi piha-alueille mutta pyysimme tuota paksumpaa juurikin lisäämään kantavuutta.  Pihalle pitää ajaa vielä betoni- yms autoilla ja omatkin autot ovat vähän henkilöautoja painavampia.  Hinnassa se toki sitten näkyi vastaavasti. 

Ensin tehtiin pohjat

Eräänä elokuisena perjantai-aamuna anivarhain paikalle pelmahtivat noin päivän varoitusajalla  pohjatöiden tekijät, kaksi työmiestä koneineen. Katselmoitiin heidän kanssa asfalttialueen rajat, ja aloittivat sitten työt, jotka olivatkin ohi jo lounasaikaan mennessä.

Miehet ajoivat kantavan pohjakerroksen päälle pintakerroksen ja kävivät sokkelinreunat ja kaivojen alueet läpi. Pinta muotoiltiin ja kaadot tehtiin poispäin talosta ja naapurista. Keskellä pihaa on myös yksi jakaja, joka ohjaa sadevedet eri suuntiin. 

Lähtötilanne yläkuvassa koirarekvisiitalla varustettuna: talon ja tallin ympärillä on rinteestä johtuen useampi metri  jyrättyä sepeliä ja muuta kiviainesta. Reunoilla on sitten kangas ja soraa noin 40 cm. Rikkaruohot kukkivat ja ne oli pakko sumuttaa pahanmaineisella, mutta monissa tilanteissa vaihtoehdottomalla Round-upilla ennen pohjatöiden tekoa.

Tämä reunus jännittää nyt asfaltin suhteen, routiiko vaiko ei, ja kuinka paljon? 
Fiksumpi olisi vetänyt koko 170 neliötä täyteen (tai edes nuo reuna-alueet) finnfoamia mutta amatööri ei tällaista hoksannnut silloin pari -kolme vuotta sitten. Siinä myös yksi syy olla laittamatta betonikiveyksiä, ne olisivat kyllä vaatineet täysin routimattoman alustan. 

Pihan jo valmiiksi hyvät kaadot vielä paranneltiin ja sitten sora tiivistettiin jyrällä ja reunoilta tärylätkällä. 
Ei nyt tullut kysyttyä mitä ainesta päälle vielä ajettiin mutta  kuten näkyy raekoko näytti silmämääräisesti alkavan nollasta eli se oli hienompaa kuin pohjalle jäänyt kantavan kerroksen sora.  Asfalttia tulee koko etupiha aina autotallin päätyyn asti. 

Tuohon oikealle reunalle, meidän ja naapurin rajalle tulee tuija-aita. Tähän mietimme ensin reunuskiviä, jotka olisi pitänyt laittaa siis tässä vaiheessa, pohjien teon ja asfaltin välissä. Päädyimme lopulta kuitenkin siihen, että alueen reunalle tulee samoja seulapääkiviä mitä on jo muuallakin pihalla.  Samoin aprikoimme kuinka aluetta voisi enää kaivaa istutuksia varten, jos kivet olisivat paikoillaan. 


Seuraavaksi saapuivat asfalttimiehet.
Asfalttimiehiä tulikin sitten isompi komppania seuraavan viikon keskiviikkoaamuna. Varhain taas mutta ehdimmekin sitten hyvin käymään läpi asfalttien rajat heidän kanssaan ennen työpäivän alkua.

Asfaltti on vedetty suoraan sokkeliin kiinni ja on kyllä ihan siisti, lukuunottamatta noita merkintöjä, jotka pitää käydä putsailemassa pois. 


Toisella puolella asfaltti rajatuu soraan ja tähän tulee siis tuijille istutusalue. Reunoille laitamme sitten niitä seulanpäänkiviä istutusalueen teon yhteydessä.


Asfaltin levitystä, oikealla näkyy sauma-alue, joka huonosti tehtynä voi jäädä ikävästi näkyviin. 

Pinta jyrättiin isommilta alueilta isolla jyrällä ja laitamilta tärylätkällä. 

Autotallista on pieni kaato, ja kaatoa on myös kynnyksessä itsessään mutta pitää seurata sitten kevättalvella, ettei sulamisvesiä vaan pääse autotalliin. Hyvähän tuosta on nyt ajella autotalliin (se yksi auto, joka sinne mahtuu), kun ei tarvitse jyristellä terävän kynnyksen yli.



Sala-ojan tarkistuskaivoon laitettiin muovinen kansi, joka kestää n. 4tn painon ja on siistimmän näköinen kuin ruostuvan rautakansi.
Sadevesisuppilo upotettiin asfaltin pinnalle. Kuten kuvasta näkyy, se on alunperin kohdistettu väärin maatyövaiheessa, ja eihän sitä enää lapiomalla saanut oijottua. Yritimme kyllä. Se on sitten semmoinen. Rumilus.

No sittenhän meillä oli tämä raja-probleema. Eli teimme jo aikaisemmin kuvan lauta-aidan rajalle, kuten tontin ostovaiheessa oli sovittu mutta lopullinen maankorko oli silloin vielä arvailujen varassa. Toisaalta rajalla piti olla meidän puolella myös pieni ojanne ettei sadevedet menisi naapuriin. Nyt asfaltti on sitten korkeammalla kuin tuo ojanteessa oleva aita. 
Tähän väliin on tarkoitus tunkea niitä samoja seulanpääkiviä noin niin kuin maisemointimielessä,  ja lisäksi tehtiin 2 cm korkea asfalttimakkara ohjaamaan sadevedet kohti rinteen istutuksia, pois naapurista siis. Ruma tämäkin mutta aidan vierustaan tulee vielä puusta pitkä istutuslaatikko, joka ehkä ei voi pahentaa enää tilannetta?
Työ oli jälleen valmis puolen päivän jälkeen.  Autolla olisi saanut ajaa jo illalla asfaltille mutta suosittelivat mielummin odottamaan aamuun asti ja näin teimme. 

Valmista asfalttia, vesisade alkoi pian miesten poistuttua mutta piha oli jo ehtinyt jähmettyä. 
Tuonne vasemmalle talon päätyyn on nyt työn alla tuota samaa rima-aitaa mitä on etualan roska-aitauksessakin. Lisäksi teemme siis autotallia vastapäätä istutuslaatikon raja-aitaa vasten ja sisääntulosta oikealle tulee tuija-aita. Piha on silti hieman karuhko ja tätä olisi kyllä voinut miettiä silloin suunnitteluvaiheessa tarkemmin, hmmm. 






Talven routavaurioita odotellessa...halkeamiin on varauduttu reuna-alueilla ja niiden kanssa sitten kai elellään, raksalaput silmillä.  Koska viime kädessä rakentaja voi katsoa vain peiliin, kun miettii syypäätä mokailuihin.  

Mutta nyt just asfaltti näyttää niin hienolta ja mustalta.

tiistai 9. heinäkuuta 2019

Parveke osa II: noin 1500 terassiruuvia myöhemmin.



Tehtyämme päätöksen pintalaudan materiaalista ja lautojen suunnasta, pääsimme vihdoin tekemään itse parvekkeen kantta. Mitään en niin ole tässä kuluneen vuoden aikana odottanut kuin valmista parveketta, ja nyt se saatiin kesäksi käyttöön. Saako taas olla onnellinen raksaaja?

Parvekehan myös näkyi koko ajan talon sisältä, ja muistutti koko ajan olemassaolollaan tekemättömyydestään. Sen lisäksi että olihan se kermipinta melkoisen ruma. Erityisesti sen jälkeen kun koiranpentu pääsi tekemään sinne parit lammikot ja riplat (tietenkin juuri siinä muodossa).

Pieniä muutoksia rakenteisiin.
Rakennekuvat oli alunperin tehty niin, että parvekkeen vesirännit olisivat talon seinää vasten ja leveällä sivulla laudat olisivat poikittain eli kattolaudoituksen suuntaisesti.


Kapea eteläpuolen sivu. Rännit halusin alunperin piiloon mutta jälkikäteen ajatellen, jos ne tuossa parvekkeen ulkosyrjällä  näkyvillä kulkisivatkin niin kuka niitä oikeasti katsoisi ja huomaisi... tämä oli ehkä turhaa hifistelyä, tunnustan.  Mutta olisi se toki vaikeuttanut taas pinnakaiteiden asennusta. 

Leveä itäpuolen sivu, tästä jäi siis ristikoolaus pois, mikä muutti samalla tietenkin lopullisen korkeuden mitoitusta. 

Tämähän rakenne me tosiaan muutettiin päinvastaiseksi rungon tekovaiheessa, eli rännit siirrettiinkin parvekkeen ulkosyrjälle vesivahinkoriskin minimoimiseksi. Ja leveän sivun lattialaudoituksen suunta muutettiin pitkittäiseksi.

Ja jos joku miettii oliko tämä rännien siirto seinän viereltä ylireagointia, niin voin itseni toistamisen uhallakin kertoa, että tiedossa oli lähipiirissä ihan todellinen tapaus, jossa riski oli realisoitunut. Aika paljon myös moskaa, ennen kaikkea ihan männynneulasia putsattiin ränneistä ennen aloitusta.

Tulvimisvaara on kyllä todellinen.

Parvekkeen pellityksiä ja vesiränni. Moskaa löytyy, eikä tämä ollut ollenkaan pahimpia kohtia. 

No sitten laskeskeltiin noiden lopullisen lattian suoristavien kestopuusoirojen korkeudet molemmissa päissä ottaen huomioon, että lattia tulisi tasalle nurkassa ja suht järkevälle korkeudelle molempien puolien tippapelteihin (ikkunat ja kaidepellitys) nähden.

Se vaati luonnollisesti jälleen kerran varsin korkeamatemaattisia toimenpiteitä ja kestopuustandardikokojen tarkkaa silmäilyä.

Siinäpä suoristettavaa ja tasattavaa aika monesta eri näkökulmasta. Lednauhoille oli varaukset ja niille jätettiin sopiva rako lattialautojen ja ulkoreunan pellitysten väliin. En kyllä tiedä miltä tämä visio epäsuorasta valaistuksesta parvekkeen lattianrajasta sitten toteutuessaan näyttää. Oliko "hitti vai huti"?


Ei kun töihin.
Kyselin kyllä muutamista paikoista saisiko nuo soirot valmiiksi mittaan ajettuna mutta ei löytynyt joko tekijää (koska kestopuuta...) tai hinta kohosi liikaa. Itte piti tämäkin tehdä sitten.

Soirojen ajeluun Jii kehitteli yhdenlaisen työkalun ja alustan, jolla saatiin nuo soirot tehtyä. Siinä rakentaessa meni hetki aikaa mutta nopeutti kovasti sitten itse työntekoa, niin kuin työkalut yleensä. 

Sopivasti se isommasta 48x173 palkista ajettu kapea soiro sitten kävi tuonne parvekkeen toiselle sivulle, jonne tarvittiin vain hyvin matala koolaussoiro. Ne tarvitsi sitten vain sirkkelöidä oikean pituiseksi.
Suunnanmuutoskohdan mallailua tuossa aiemman kuvan terassin kulmassa. 

Koolaukset laitettiin 400 mm välein kuvan mukaan vaikka leveämpikin väli olisi välttänyt. Ei nyt ainakaan notku yhtään. Runko tehtiin kelluvana ja puiden alle tuli kuvien mukaisesti myös kermit vesieristeen ja puun väliin.

Käytettiin sokkelikaistaa, jota sattui löytymään varastosta jokunen rulla. Leikkasin ne vaan mattoveitsellä kapeammaksi, niin sai yhdestä rullasta kolme kertaa enemmän soiroja.

Sokkelikaistaa kermin ja kestopuun välissä. 

Päätyihin tuli vielä kestopuut, joihin nuo koolaussoirot kiinnitettiin viistoon
ruuveilla tai tarpeen mukaan kulmaraudoilla.
Pentu  äimistelee ovella mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu ja mihin mä nyt käyn salapissaamassa. 
Viimeisenä vaiheena olikin sitten kansilaudoitus ja helvetillinen ruuvausurakka, jonka allekirjoittanut suoritti. Kolme päivää kun vaihtelevasti konttasi, pyllisteli ja istuskeli lattialla ruuvari kädessä niin oli kuulkaa taas toimistotyöntekijällä sekä kädet että selkä että polvet juntturassa. Sellaiset 1500 kpl  terassiruuvia ja aika monta ladattua akkua siinä sitten meni.

Käytimme pääsääntöisesti 4,2x55  kokoisia ruskeita rosteriterassiruuveja mutta kapeammalle päädylle meni myös lyhyempiäkin ruuveja.

Kansilaudoitus on tehty 28x140 ruskeasta kestopuusta, joka tullaan käsittelemään ensi vuonna mustaksi. Tuonne päätyyn,  rimojen alle tuli vielä peitelauta. Päädystä pitäisi tehdä sitten jossain vaiheessa portaat alas pihalle.
Hieman harmillisesti tuo bitumi näkyy tuolla lattian ja seinän rappauksen rajassa jokusia senttejä,  mutta emme halunneet lattiaa ihan oven tasalle, koska viime talvena jo nähtiin että lunta kertyy parvekkeelle ihan riittäviä määriä. Siinä mielessä toki parempi että lumi ei kerry rapattua seinää vasten vaan siinä on tuo bitumi vastassa.
Näin sitä sai tämänkin asian järkeiltyä ei niin harmittavaan muotoon.


Osa laudoista oli märempiä (vesi suorastaan tirskui kun ruuvasi) ja osa kuivempia, osa kierompia ja osa suorempia. Lautojen leveydessä saattoi tuosta turpoamisesta johtuen olla jopa 5 mm eroa.

Jatkoskohdassa keskitettyjä lautoja, toinen on märkä ja toinen vielä märempi. Ero leveydessä n. 5mm. En tunnusta kolhineeni noita reunoja sorkkaraudalla. Varmaan tullut purkaessa pinkkaa pihalle...

Oli siis turha kovin täsmällisiä rakoja hakea lautojen väliin sillä lopputulosta ei tiedä kukaan kuivumisen jälkeen. Parempi että väli on vähän isompi, niin ei mittaerot milleissä näy, kuin jos laudat olisi kiinnittänyt vaikka toisiinsa kiinni ja toivonut niiden kuivuvan sitten kaikkien samankokoisiksi.

Lähinnä sorkkaraudalla väänsin lautoja suoraan ja leveällä sivulla välit mitoitettiin niin, että saatiin tehtyä lattia kokonaista laudoista. Kapealla oli pakko ajaa reunaan yksi soiro.

Piiloruuvaukseen emme lähteneet, kun mitään pidempiaikaista kokemusta kestopuiden piiloruuvauksista ei löytynyt. Pysyvätkö kiinni vai vääntyvätkö irti? Puun vääntövoima on kuitenkin melkoinen.

Pylväspentele siinä odottaa vielä naamiointiratkaisua tai väsytysvoittoa, jolloin jää tuommoiseksi. 

Kysyin muuten rakennesuunnittelijalta mikä tällaisen parvekkeen kuormankesto on.

Ilmeisesti siitäkin jokin pykälä löytyy mutta noin 200 kg/neliö oli vastaus. Itse oletin sen olevan enemmänkin eli ei kannata neljän äijän keräytyä siihen grillin ääreen kuitenkaan.

Jälleennäkeminen kolme vuotta varastossa viettäneen Weberin kanssa oli kuitenkin lämmin.
Näkymä sisältä käsin parani merkittävästi lattian myötä. Pennun parvekkeelle kuskaamista leluista huolimatta.

Pintakäsittely mustaksi jää ensi keväälle.
Pintakäsittelyn voisi tehdä jo syksyllä mutta ehkä odottelen kärsivällisesti vielä talven yli.

Lisäksi pitää päättää öljyääkö puun vaiko käsitteleekö kuullotteella, jolla tulee peittävämpi lopputulos. Öljyllä teenkin koepalan syksyllä, sillä kuullotteesta on jo ihan hyvää kokemusta.

Se on kestänyt hyvin ja käsittelykin on paljon helpompaa kuin öljyllä, joka on kriittinen kerrospaksuuden suhteen.   Kuullotteella käsitellystä vanhasta terassista olikin jo kuva edellisessä postauksessa.  Öljy vaan taitaisi suojella puuta paremmin kuivumiselta.

Paras tulos voisi tulla petsaamalla ja öljyämällä laudat mutta ainakin valmiilla petsillä alkaa tulla hintaa projektille.

Tässä nyt on lähes vuosi aikaa miettiä parasta ratkaisua, että ehkäpä ensi keväänä tästä lisää, ellei tämä raksablogin pitäminen tässä kohta ala riittää.

Parveke käyttökunnossa ja lomaa olisi mutta kesä taisikin jo mennä säiden puolesta?

tiistai 2. heinäkuuta 2019

Parveke osa I: tiukkoja lattialautavalintoja.

Ei juhannusta ilman raksaurakkaa. Viime vuonna tehtiin sormet verillä jännetuppitulehduksen oireillessa ulkorappausvalmisteluja ja sitä edellisenä kakottiin seinävillojen parissa autotallissa. Jiin mielestä myös kaikki edelliset juhannuksetkin on tehty jotain rakennushommaa mutta ei kyllä pidä paikkaansa.

Tämän vuoden juhannus päätettiin pilata tekemällä parvekkeen lattia. Mutta lopputulos palkitsi, ja juhannusaattona lattia oli sen verran pitkällä, että päästiin grillaamaan naftaliinista kaivetulla kaasu-Weberillä  ja syömään pitkästä aikaa ulkona, koti-Suomessa siis. Juhannussäähän oli kerrassaan poikkeuksellinen, lämmin ja aurinkoinen. Raportoinnin arvoinen siis.

Päätöksiä, päätöksiä.
Parvekkeen katon valmistuttua keväällä pidimmekin ensin tuumaustauon ennen parvekkeen lattian rakentamista. Ihan ensimmäisenä piti päättää kansilautamateriaali. Parvekehan on katettu ja avautuu itään sekä etelään. Tämä vaikutti päätöksiin. Lisäksi samaa materiaalia tulisi varmaankin myös alaterassille katoksen alle mustan liuskekiven kaveriksi.

Ja toiseksi piti suunnitella itse runkorakenne vesieristeen päälle. Siinä kun oli sekä kaatoa että eri korkoa parvekkeen eri sivuilla eli jotenkin piti saada lopullinen lattia a) suoraksi ja b) samalle tasalle,  c) kaikki jossain järkevässä suhteessa ikkuna- ja parvekepellityksiin ja d) ottaen huomion pääsyn piilorännien puhdistukseen.

Parvekkeen erinomaisen jykevästä, vesieristetystä lattiarungosta löytyy tarkempaa tietoa mm. täältä.

No mitä laitetaan kansilaudaksi?

Kun se valkeni, niin päätös olikin ilmiselvä.

Mietimme pitkään vaihtoehdoksi siperianlehtikuusta, jota oli jo laiturille laitettu. Lauta on siellä suorassa auringonpaisteessa, ja harmaantunut kauniisti. Harmaa sopisi sisältä katsoen  hyvin betoninvärisen laatan jatkeeksi.

Siperialehtikuusilaituria- oikealla vuoden ikääntynyttä ja vasemmalla upouutta lautaa.

Mutta...meillä oli jo lehtikuusta parvekekaiteen käsipuussa ja katoksen alla vesipostin jalkarallissa. Eikä ne näyttäneet kovin kauniilta. Varjossa harmaantumisprosessi hidastuukin merkittävästi, ja herra tietää kuinka kauan saa katsella keskeneräistä, lähinnä homehtumiselta näyttävää prosessia.

Tämän vuoksi myös keinotekoiset harmaantumisaineet ja -ratkaisut; Organowood, sen kotimainen vastine Kivipuu ja rautavihtrillit suljettiin pois. Nekin vaativat uv-valoa toimiakseen.

Parvekkeen rumasti ikääntynyt ja kuivunut siperialehtikuusikaide. Ei tee mieli ottaa tuosta kyllä kiinni. 
No mitä tilalle? Ruskeaa 140 mm leveää kestopuuta mustaksi käsiteltynä.

Pitkittäin, ei poikittain kuten katto ja alkuperäinen suunnitelma.

Plussaa ratkaisussa
  • Musta seinä jatkuisi yhtenäisenä lattiana, ja häivyttäisi myös parvekkeen mustia pellityksiä optisesti.
  • Sisällä meillä on puuta vain mustaksi petsattuna tai tammen sävyisenä, joten miksi tuoda enää kolmatta puunsävyä, edes harmaana rinnalle. Vaikka sitä nyt näkyykin ikkunasta katsottuna rannassa. 
  • Musta lattia olisi myös tyylikäs tausta mustille ulkokalusteille ja kausikukille. Tämähän me tiedettiin, koska vanhan kodin terassit olivat myös mustat.
  • Ruskea kestopuu taas olisi riittävän lähellä kattolautojen ja rimoituksen sävyä, joten se olisi ihan hyvä väliaikaisratkaisu. Ja vihreää kestopuuta ei edes löytynytkään 140mm leveänä. 
  • Pitkittäisellä lautojen asettelulla ratkaistiin myös helpoiten rännien puhdistusongelma.

Miinusta
  • Mustassa näkyy kaikki pöly ja muu sonta. Parvekkeella, jossa tepastellaan avojaloin se ei ole niin ongelma kuin männyn siitepölyaikaan  mutta alaterassilla se voi esim. koirien kuratassunjälkien muodossa alkaa riepomaan.
  • Käsittely on uusittava kahden-kolmen vuoden välein. Oletettavasti väri säilyy aika hyvänä katosten alla, tämmöinen oli kokemus edellisessä kodissa.
  • Tumma tietenkin kuumuu vaaleaa nopeammin mutta parvekkeelle ei juuri aurinko porota oleskelupuolella kuin aamuisin,  ja etelänpuolellekin on kasvamassa puita varjoksi. 
  • Pitkittäin asetetuissa laudoissa näkyy helposti puiden kierous ja toki olisi visuaalisesti miellyttänyt enemmän jos sekä katto- että lattialaudoitus olisivat samansuuntaiset. Mutta se olisi vaatinut useiden rumien luukkujen rakenteluja lattiaan.
Vanhan kodin mustaa terassia, Valtti kuullotteella käsiteltynä. Ikävä on edelleen tätä paikkaa ja sen 1,5 ha pihaa. 
Seuraavassa osiossa tarkemmin lattian oikaisusta sekä lopputulos pintakäsittelyä vaille valmiina.

maanantai 10. kesäkuuta 2019

Ulkovalaistus - mustia pihapollarivaihtoehtoja.





Pihalle pitäisi löytää sopivia pylväsvalaisimia ennen kuin edessä on taas väistämätön eteläisen Suomen kaamos ja ehkäpä ne viimeiset kellon siirrot kohti pimeämpiä iltoja. Kuvassa näkyvät itse talon ja muiden piharakennusten seinävalaistus ei ihan riitä valaisemaan pihaa ja laitammekin siis pylvävalaisimia pihan reunamille istutusten joukkoon.

Pääasiallisin valaistustarkoitus on kyllä suoraan sanottuna, että haluan nähdä pimeällä missäpäin koirat liikuskelevat vilkkupantoineen, ovatko oikealla puolella ansiokkaasti nikkaroitua koira-aitaa. Toisijaisesti voivat toki valaista kasvustoa ja rajata pihaa. Varsinaiset kulkuväylät taas pääosin valaistuvat rakennusten seinävaloilla.

Näitä pylväsvaloja tulee yhteensä 7 kappaletta. Lisäksi tarvitaan vielä venevajan ja varastomökin seiniin lisää 4 kpl Konstsmiden Modena-valoja, alaspäin valaisevina. Pitää muistaa nekin hankkia samaan syssyyn.

Valaistusta katsottiin jo pihasuunnitelmassa ja tarkennettiin pihatöissä, jolloin piti päätöksiä tehdä kaapeliojien kaivuun muodossa.  Oikeisiin (ja jälkikäteen ajatellen yhteen väärään) paikkaan vedettiinkin sähköt jo viime kesän pihatöiden yhteydessä.  Tai mistä sen tietää ennen kuin valot syttyvät. Sitä vain miettii missä tolppa näyttäisi kivalta mutta ei niinkään miltä paikka näyttää valaistuna.

Kaapeloinnissa otettiin huomioon myös muutama pistorasiapaikka sinne tänne, jotta saadaan esim. valosarjoja tuijiin. Se vaati siis toisen kaapelin rinnalle.  Pistorasiat voi kiinnittää ihan lampun varteen. Tai näin ainakin tehtiin vanhassa kodissa, miksei siis täälläkin.
Pääosa valoista tulee rajoilla olevien istutusten joukkoon niin ei tarvitse väistellä sitten ruohonleikkurilla ajaessa. 

Vuoden verran olemmekin sitten ihmetelleet laiskasti valaisimien valikoimaa ja  saaneet aikaiseksi ainoastaan yhden päätöksentekokriterian rajaamaan sitä.

Valaisimien pitää olla mustat. 

Mikä harmillisesti sitten rajasi ulos ehkä sen parhaimman vaihtoehdon eli Airam Ludvikan (joka on ilmeisesti poistunut jo valmistuksestakin?) sekä pari muutakin potentiaalista mallia.

Airam Ludvika antrasiitin värisenä (kuva www.sahkonumerot.fi).
Olisiko ihan täydellinen mustana?
Laitoin kyllä Airamille kyselyn on valaisin vielä mallistossa ja olisiko sitä mahdollisesti saatavana mustana mutta ullatus-ullatus, ei siihen ole vastattu mitään. 
Ketosen Lumo -valaisin, harmillisesti harmaana tämäkin (kuva www.talotarvike.com/)

No, on sille valaisimelle pari muutakin kriteriaa mutta mustan värin kun täräyttää hakukriteriaksi, niin kummasti vaihtoehdot jo vähenee.
  • Pitää sopiva talon tyyliin eli ei kovin koristeellinen mutta ei ehkä liian minimalistinenkaan.
  • Pitää olla vaihdettavalla polttimolla, jotta voidaan käyttää kunnon pakkaslamppuja. 
    • Ei mitään kiinteitä LED-lamppuja siis kiitos. Monet keskieurooppalaiset mallit näyttävät olevan kiinteillä ledvaloilla mutta saa kai siellä puksipuiden lomassa sellaisia käyttääkin, kun puolet vuodesta ei ole enemmän tai vähemmän kovan pakkasen armoilla. 
    • Syvästi siis epäilen miten kiinteät ledvalot toimivat edes pikkupakkasilla, saati kun mennään alle 20 asteen, kun pakkasella eivät toimi normaali led-ulkopolttimotkaan.  Edellisessä kodissa jouduimme päivittämään kaikki polttimot pakkaslampuiksi, koska ne eivät vain syttyneet talvella. 
  • Ei liikaa putsattavia osia, koska kyllähän nuo lamput kaikkea ryönää kerää. Varmasti toimivat vähintään pihavariksen vessana.  
  • Lasi oltava suojassa palloa potkivilta lapsilta.
    • Yksinkertaiset pallovalot on pakko jättää pois vaihtoehdoista. 
  • Valaisee mielellään alas- ja sivullepäin, ei taivastapäin.
  • Ei saa häikäistä naapurustoa tai itseäkään. No, liittyy tuohon edelliseen.
  • Olisi hyvä jos sarjasta löytyisi yksi selvästi korkeampi tuohon pihan keskelle (se väärä paikka) ja sitten noin metrisiä pihan reunoille. 
    • Toisaalta voidaan kyllä kaivaa tuo väärään paikkaan tullut johto vaikka maahan ja jättää se kokonaan käyttämättä. Tai yrittää vetää jatkoksella parempaan paikkaan. 
    • Lyhyilläkin on toki vaara että hautautuvat hankeen talvella. Näin kävi parina talvena vanhassa kodissa, vaikka lamput olivat 1,2m korkeita...

Muita vaihtoehtoja
Konstsmide Heimdal, löytyy 1 ja 2 m korkuisena, mutta hieman on hintava, köh.
(kuva talotarvike.com)


Konstmide Modena taas olisi samaa tyyliä talon ylös-alasvalojen kanssa. Näihin voi ilmeisesti ostaa korkeammatkin varret.
(kuva talotarvike.com)

Toinen tunteita herättämätön, simppeli valaisin olisi Nordluxin Darwin. Vähän matala kyllä, 80 cm.
(kuva talotarvike.com)

Sitten olisi Marksljöd Troy, matalahko 80 cm tämäkin. Mutta tuleeko sitä lunta enää metriä tulevaisuudessa?
(kuva talotarvike.com)
Eglon Caldieron väriksi ilmoitetaan antrasiitti mutta kuvissa näyttää riittävän mustalta.
(kuva nettilamppu.fi)

Tellus-valon kupu on polykarbonaattia, mutta pysyykö kellastumattomana? Upea olisi, ja näkyy kyllä hinnassakin.
(Kuva taloosi.com)

Ja tässä ehkä edelleen vahvin, ja samalla se aivan ensimmäinen ehdokas pitkällisen jaapaamisen jälkeen:
Alppiluxin (tai Eulin vastaava) Käpyvalaisin, jolle ostetaan jalka erikseen, eli korkeuksiin voi vaikuttaa.
Tästä löytyy myös kuparinen versio, kupariahan on meillä ulkokattovaloissa.
Musta vai kupar?
(kuva www.valaisinkauppa24.fi)

No, voisihan ne lamput olla tummanharmaatkin, koska eivät ole ihan rinnan seinävalaisimien kanssa. Mutta miksi tyytyä kompromissiin tässä asiassa? Ihan on tarpeeksi tehty jo niitä. Nih.


maanantai 6. toukokuuta 2019

Kahdenlaista koira-aitaa.

Koira-aitaa ja kantattua perennapenkkiä huhtikuussa. 

Uuden pennun tultua taloon tuli meillä vauhtia koira-aidan tekoon. Vanhemman koiran vuoksi ei sitä saatu aikaiseksi, sillä se pysytteli pääsääntöisesti omalla pihalla, eikä myöskään muoriimme ihastuneen naapurin nuoren uroskoiran satunnaisista vierailuista ollut harmia meille.

Juostuani kuitenkin eräänä yönä kello kolme muutaman kuukauden ikäisen, itsenäisenluonteisen pennun perässä otsalampun valossa ja pyjamanliepeet viuhuen pitkin naapurin tyhjää tonttia, päätimme aktivoitua aidan rakentamisessa mitä pikimmiten.

Koirallista naapuritonttia vasten teimme korkeamman ja tukevamman raja-aidan, ja ei koirallista naapuritonttia vasten taas hyvin kevyen aidan.

Verkkoaita I
Korkeampaa aitaa varten tilattiin 50x100mm silmäkoolla olevaa mustaa muovitettua aitaverkkoa rullatavarana,  ja 25mm sinkilöitä kiinnitykseen. Niitä sai selvästi edullisemmin verkkokaupasta kivijalkarautakauppaan verrattuna.

Maahan moukaroitiin venähteneen kyljen uhalla metalliset, teräväkärkiset tolpanjalat ja niihin kiinnitettiin 7x7 kestopuutolpat. Tolpat saavat ajan myötä harmaantua, eli niitä ei käsitellä esim.  mustaksi.

Aidan korkeudeksi tuli 120 cm, mikä on ihan riittävä korkeus, 100 cm olisi tainnut riittää hyvinkin pitämään kaksi noin 50 cm korkeaa koiraa omalla puolellaan mutta 120 cm on jo riittävän korkea masentamaan edes yrittämään hyppyä.

Vaikeuskerrointa toi epätasainen maa, raja on rinteessä ja lisäksi se oli vielä osin hieman möykkyistä rajalla. Eli verkkoa ei kyllä täydellisen hienosti saanut vedettyä tolpasta toiseen. Tasamaalla ei varmasti tätä ongelmaa olisi.

Tämä aita yhtyy ylhäällä puiseen raja-aitaan, ja siitä 90 asteen kulmaan tullaan tekemään talon seinään yhtyvä ruskea rima-aita portteineen.  Näin koirien kulku on sitten kokonaan estetty tältä sivulta.
Itse rinne odottaa vielä joko budjettiystävällistä innovaatiota tai sitten lottovoittoa ja liuskekiviportaita ja kivimuureja. 

Verkko saatiin parhaiten kiristettyä niin, että ruuvasimme pylväisiin apuruuvit, jonka varaan verkko vedettiin edellisestä pylväästä, ja sitten paukuteltiin se sinkilöillä kiinni ja poistettiin ruuvit. Sinkilöiden kiinnitykseen on kai olemassa ihan omia pyssyjä mutta hyvin vasaralla paukutti tuon määrän niitä ihan manuaalisestikin. Kunhan ensin oppi tekniikan.

Aita naamioituukin ajan myötä syreeneistä, tuijista ja alppiruusuista muodostuvan korkeamman kasvivyöhykkeen taakse, ja laitan sitä vasten lisäksi vielä köynnöksiä: lumikärhöä, köynnöshortensiaa ja tarhalyhtykärhöä, sekä nyt parina ensimmäisenä vuotena myös jotain yksivuotista köynnöstä.

Vauvasyreenit tässä rivissä. 





Verkkoaita II
Toiselle rajalle tehtiin selvästi kepeämpi aita.
Bauhausista löytyi rullatavarana 50x100mm silmäkoon verkkoa 60cm korkeana, ja verkon kiinnityksen sitä varten omia, harjateräksestä tehtyjä, mustia koukkuja, jotka vain työnnettiin maahan, ja verkko ripustettiin koukkujen varaan.

Todistettavasti tämä ei kuitenkaaan estä rusakkoja juoksemasta pitkin pihaa mutta koiralle se toimii ainakin tietona pysähtyä tähän. 

Tätä aitaa ei juuri huomaa, ellei osaa katsoa ja sen tekemisessä ei kyllä nokka kauan tuhissut Jiillä. Aita kulkee myös perenna- ja pensasistusten välissä, joten parin kesän päästä siitä näkyy tätäkin vähemmän.




Eihän tuollainen aita pidättele oikeasti karkureissulle haluavaa koiraa, mutta näiden paimenkoirien ollessa kyseessä niille riittääkin lähinnä tieto, että tässä menee se kotipihan raja.

Aitoja on nyt kahdella sivulla, ja kolmatta sivua rajaa järvi, jonka rajaava vaikutus on vähän kyseenalainen shelttipentumme osoitettua ei-rodunomaista kiinnostusta käydä vapaaehtoisesti pulikoimassa vedessä tiputtuaan sinne ensin pari kertaa laiturilta vahingossa.

Neljättä sivua rajaa taas isoilta osin talo mutta jossain vaiheessa tullaan aita laittamaan lähes kokonaisuudessaan kiinni tältäkin sivulta. Sitä on vain hidastanut se, että tontti on rakentamaton, myyty kylläkin, ja emme ole vielä selvillä näiden tulevien uusien naapureiden rajasuunnitelmista.

Huomaatteko edes aitaa?



Seuraavaksi sitten työn alle roska-astian aitaus, puutarhakomposti, laituria ja parvekkeen lattian runkoja.  Olen myös maalaussilmällä vilkuillut nyt useaan kertaan pihan punaruskeaa hirsimökkiä, josko sen maalaisi nyt ja päättäisi sitten myöhemmin eristetäänkö ja pystylaudoitetaanko se vielä. Ehkä sitä ennen kuitenkin maalaan vielä ne puuttuvat 50 neliötä terassin kattolautaa.

Ei lopu kyllä hommat ihan heti tällä raksalla.

lauantai 27. huhtikuuta 2019

Parvekekatto - perkeleellinen puserrus.

Meillä on L-mallisesti taloa kiertämässä noin 50 neliötä parvekekattoa, joka piti harvalaudoittaa. Ja tietenkin sen alapuolella on saman verran terassikattoa mutta ei mennä siihen. Vielä. Sen verran olen kurkistanut alapuolelle, että on käynyt ilmi merkittävien alaslaskukoolinkien tarve. Saamari sentään.

Terassikatto on vuorattu 20x95mm leveillä hienosahatuilla vuorilaudoilla, jotka piti käsitellä kuten etupuolen käytävän laudatkin. Pohjustaa (Valtti Base) ja kuullottaa kahteen kertaan (Valtti Plus Kesto, sävy Sora).

Maalailin autotallissa viikonloppuisin, ja joskus arki-iltaisinkin. (Itseasiassa taisin maalata ensimmäiset laudat jo viime kesänä.)  Ei tullut jännetupen tulehdus vaan tuli lopulta jalkapohjat todella kipeiksi kovalla betonilattialla seisomisesta. Plantaarifaskiitti, tuo keski-ikäisten naisten riesa.

Välillä sirkkelöin lautoja. Ne asennettiin samansuuntaisesti kuin rimakatto eli ei tarvittu kattotuoleihin erikseen koolausta mutta tuli paljon sirkkelöitävää. 25% meni hukkaan tuolla leveämmällä sivulla (n. 2,7mm).

Laudat kuului kyllä Lammin toimitukseen mutta kyllä risoi kun tajusin vasta puolivälissä, että turhaan maalaan laudat koko matkalta. Meni sitä kallista maaliakin hukkaan, ajan lisäksi. Ja lopulta se kaikki maalattu ylijäämäpuu pitää kuljettaa kaatopaikalle, koska ei voi polttaakaan.

Jii taas ampui rullanaulaimella lautoja suoraan kattotuoleihin 65mm nauloilla. Toki piti toiselle kiviseinälle kiinnittää yksi kakkoskakkonen koolauspuuksi, ettei laudat ala roikkua päädystä.

Se kiinnitettiin ihan pikanauloilla, kun rasitus ei ole kovin kova. Väliin ei tullut myöskään bitumi- tms. kaistaa, kun sellaista ei ollut piirretty kiviseinään tulleen ulkovuorauksen koolauksen allekaan.  Näistä kiinnityksistä ei siis ollut sen kummemmin rakennepiirustuksissa mainintaa.

Kuvassa kattopuiden suuntainen kakkoskakkosesta tehty lisäkoolaus. Taakse jää välikaton tuulensuojalevyt ja ötökkäverkot. Tuota 1,5 vuotta paljaana ollut levyähän tykkäsi talitintit käydä nakuttamassa. 

Aikansa tikkailla keikuttuaan ja kurkoteltuaan ylöspäin Jii reväytti sitten kyljyksensä. Tuli asennukseen taukoa, jolloin sain kirittyä maalaamisessa. Maalatut laudat meinasivat muodostua projektin pullonkaulaksi.


Laudat laitettiin n. 8 mm välillä. Miksi? Koska löytyi sen paksuinen kalikka väliin. No, ihan hyvältähän se näyttää, en halua että lautojen välistä vilkkuu kauheasti noita kattotuoleja. Olisi pitänyt kuitenkin tarkistaa keskimääräisen ampiaisen vyötärönympärys, mahtuvatko tuosta välistä rakentamaan pesää kattorakenteisiin. Toki nuo raot tuosta kesää kohti kutistuvat, sillä laudat ovat varmasti aika kuivia tällä hetkellä.
Siinä pari metriä ennen parvekkeen kulmaa tarkisteltiin vielä miten loppu menisi täysillä laudoilla, suoritettiin korkeamatemaattisia laskutoimituksia ja fiksattiin loppujen väliä muutamalla millillä.

Kattolaudoitus tuli ulkoverhoilua vasten siten, että ulkoverhoilun alareuna on vähän alempana kuin katto eli parvekkeen puolelta näkyy ulkoverhouksen tippanokka mutta ulkopuolelta ei parvekelaudan reuna.


Pari kuukautta (maalaus ml. melkein vuosi) meni sitten tässäkin projektissa, sillä lautoja asennettiin lähinnä viikonloppuisin ihan kelien mukaan, ja välillä piti tosiaan toetakin näistä raksavaivoista.

Kattoon tulee myös viisi kappaletta upotettuja kuparinsävyisiä ritilävalaisimia, samoja kuin etupuolen käytävässä. Tehtiin niille oikeankokoiset kolot valmiiksi ja vedettiin sähkärin esiasentamat johdot reikien kohdille. Jakorasioille tehtiin omat luukut, jotka kiinnitettiin sitten ruuveilla. Niitä ei juuri huomaa, vai huomaatteko kuvista?

Valot saadaan käyttöön kai joskus kun alapuolen kattolaudoituskin valmistuu. Lamputhan tuli ostettua jo muistaakseni vuonna 2017. Onneksi ei ole mieli muuttunut. Se on hyvä puoli tässä keski-ikäisyydessä. Kangistuu kaavoihinsa.


Motivaatiokuvaa taas, kyllä se parveke vielä valmistuu...
pitäisi jossain vaiheessa tarkistaa arkkitehdiltä miksi terassin katto tehtiin matalampana kuin sisäkatto. Olishan se ollut hauskan näköinen, jos ikkunat olivat kattoon asti molemmin puolin ja katto jatkuisi samalla tasalla ikkunan ulkopuolellakin.




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...