Loppusanat.

Lopputarkastus on nyt pidetty, joten raksablogin päivitystarve on omalta osaltani loppunut, vaikka toki tämä rakentelu ja sisustus jatkuu vielä pitkään täältä kodista käsin. Useat raksablogit tuntuvat jäävän, hyvin ymmärrettäväksi juuri yllämainitusta syystä johtuen vähän ilmaan roikkumaan, joten päätin itse lopettaa blogin yksiselitteisesti näihin loppusanoihin. 

Kannattiko uhrata aikaa blogin ylläpitoon?
Itselleni blogi on tarjonnut mainion työkalun rakennusprojektin suunnitelmien visuaaliseen hallinnointiin ja seurantaan. Toki tähän rinnalle on tarvittu myös melkoiset excel-taulukot.

Asioiden aukikirjoittaminen on selkeyttänyt suunnitelmia ja jäsentänyt ajatuksia. Puhumattakaan jo viikon päästä nykyään varsin hatarasta muistista muutoin katoavien päätösten tallentamisesta.

Blogiluonnoksiin olen saanut  muistiin päätettäviä asioita, lähteitä sekä tietoja, joista olen sitten sorvannut pääosin julkaisukelpoisia tekstejä päätösten syntyessä. Osa päätöksistä on silti muuttunut vielä rakentamisen edistyessä mutta sekin kehitysprosessi ja vaihtoehtoiset ratkaisut ovat nyt ikuistettu näihin kirjoihin.

Päiväkirjamerkintöihin taas on tallennettu rakennusprojektin edistyminen ja toteutustavat viikkotasolla. Näihin kuviin ja merkintöihin on joutunut itsekin palaamaankin rakentamisen aikana muutaman kerran, on muisteltu lattiavalujen ajankohtaa ja mietitty putkien eristystä.

Niistä on myös ammennettu toivoa, kun tuntuu ettei mikään edisty ja eikä projekti valmistu ikinä. Merkintöjä taaksepäin selatessa käy kuitenkin ilmi millaista vauhtia kivitalon rakentaminenkin todellisuudessa on edennyt.

Teitä lukijoita on ollut tilastojen mukaan käsittämätön määrä vaikka osa varmastikin juuri ystäviä, sukulaisia sekä naapureita  mutta myös kommenttien perusteella paljon muita rakentajia muiden raksabloggaajien lisäksi. Toki viime aikaiset kommentit ovat pitkälti olleet roskapostin lähettäjiä, jotka yrittävät ujuttaa mainoksia tai linkkejään blogiin. Siitä moraalittomasta toiminnasta satikutia heille. 

Oletan siis rohkeasti, että blogimme on löytänyt kohderyhmänsä muiden amatöörirakentajien parissa.

Harvoin rakentamisessa kaikki menee putkeen (koska et itse pysty kaikkea tekemään ja valvomaan etkä aina ihan ymmärrä syy-seuraussuhteita) ja meidän rehellinen kerronta lienee lohduttanut muitakin pikkuvaikeuksissa rypeviä rakentajia omissa projekteissaan.

Toisaalta toivon, että perässä tulevat rakentajat taas oppivat meidän virheistä ja ongelmista, ja välttyvät ainakin niiltä sudenkuopilta. Siitä syystä valitsimme tämän inhorealistisen linjan blogiimme emmekä siitä horjuneet edes pahimman vitutuksen (suokaa anteeksi sanavalinta) kohdalla, siis silloin kun asiat tuntuivat niin sydämeenkäyvän harmillisilta ettei niitä halua edes ajatella, kirjoittamisesta nyt puhumattakaan.

Mutta täytyy tunnustaa, että muutamat reklamaatiot jätin blogissa säädyllisyyden nimissä käsittelemättä, sillä ne hoituivat kuitenkin kivuttomasti toimittajien kanssa enkä nähnyt syytä lähteä niitä julkisesti repostelemaan.  Näitä tuntui kasaantuvan erityisesti loppua kohti niin, että olo oli tällaisella peruspositiivisella ihmiselläkin välillä aivan lyöty ja voimaton. Asia kerrallaan ne kuitenkin ratkesivat ja ovat tässä vaiheessa jo lähes unohtuneet. 

Osa rakennusblogeistahan  jatkojalostuu sujuvasti visuaalisesti upeiksi sisustusblogeiksi tai Instagram-tileiksi mutta minulla ei ole sillä puolella yhtään mitään annettavaa. Tavaroita ostetaan meillä harvakseltaan ja pidetään pitkään, kestävimmät uhataan jopa jättää lapsille perinnöksi. Sohva ei tule liikahtamaan paikaltaan vaihtelunhalun vuoksi ja kotona näkyy elämä pienenä siellä täällä leviävänä sekasortona, joista vilahtaisi kuvissa vähintään koiran puruluu, lasten jalastaan kiskoma märkä sukka tai sohvalta pudonnut tyyny. 

Enkä oikein tiedä mikä on trendikästä enkä tällä hetkellä oikein  edes jaksa selailla sisustuslehtiä tai -someakaan. Ei se oma maku tästä enää mihinkään suuntaan kehity vaikka millä ruokkisi. Muiden kuvien katselu voi aiheuttaa pahimmillaan jopa täysin aiheetonta tyytymättömyydentunnetta omista ratkaisuista, joten lienee parempi ottaa jopa etäisyyttä koko aiheeseen. 

Instassa saatatte jatkossa nähdä siis vain kännykkäräpsäisyjä puutarhasta tai lopuista raksaprojekteista, kuten takapihan kiveyksestä. Omat intressini kun ovat siirtyneet jo pitkälti tuonne pihan puolelle, vaikka muutama alkuperäinen sisustussuunnitelma vielä odottaa toteutusinspiraatiota.

Joten kiitos.
Meille Hiidenpesän, oman kodin rakentaminen oli "kerran elämässä" -projekti ja oli ilo jakaa se teidän kanssanne, olitte sitten suurta hiljaista, tai kommenteilla ja sähköposteilla ilahduttanutta lukijakuntaa. 

Asiallisia kommentteja blogiin voi toki edelleen jättää, tulen niihin kyllä vastaamaan.

So long, and thanks for all the fish.

Taloprojekti -missä pihistettiin ja missä panostettiin? Osa II.

Kirjoitin edellisessä postauksessa, josta on jo aikaa vierähtänyt, että mihin panostimme rakennusprojektissa ja nyt on sitten aika käsitellä ne pihistys-kohteet. Nämähän ne kiinnostaa ainakin itseä enemmän, koska panostushan ei vaadi mitään taitoja mutta pihistys sen sijaan, se on vallan taidetta. 

Suurin pihistystyö tehdään tietenkin suunnittelupöydällä.

Suunnittelussa lähdettiin liikkeelle talon maltillisesta koosta ja tilojen tehokkaasta käytöstä.   Olen nähnyt kommentteja, että eihän niillä neliöillä ole merkitystä, kun lähdetään rakentamaan, ja kannattaa tehdä kerralla iso. Se on kuulkaas ihan soopaa. Vaikka ne neliöt kohdistaisi ns. halpoihin, kuiviin tiloihin, niin ei ne tuosta vaan ilmaiseksi synny. Ihan kaikkea tarviketta tarvitaan vähän enemmän ja töihin menee kauemmin aikaa. 

Tämä oli se kohta missä piti pitää pää kylmänä. Niin mukava olisi siinä paperilla leventää taloa vähän tuosta ja pidentää vähän tuosta. Ja nostaa vähän vielä kattoa korkeammalle. 

Ja tunnustan, olen minä monta kertaa miettinyt, että oltaisiinpa kuitenkin tehty talosta yhden harkon verran leveämpi, jotta eteinen olisi tilavampi ja oven molemmin puolin olisi ikkuna. Mutta sitten olen aina muistuttanut itseäni, että  mitä se olisi maksanut? Yhden harkon levennys olisi tarkoittanut lopulta tässä kaksikerroksisessa talossa 10 neliötä lisää eli hihasta ravisteltuna 20.000 euroa lisää kustannusta. Aika paljon rahaa vai mitä.  Tyhjä tila on totisesti ylellisyyttä. 

Joten, meillä on talossa neliöitä juuri sen verran, että saatiin riittävän tilava tupakeittiö ja neljä pienehköä makuuhuonetta sekä juuri riittävän kokoiset huoltotilat. Meillä se tarkoittaa noin 170 neliötä, kun lasketaan mukaan nuo ikkunattomatkin tilat kellarissa.  Yhdessä tasossa nuo neliöt olisivat minusta jo enemmän kuin riittävät mutta kahdessa tasossa mm. porraskuilu auloineen tuo hukkaneliöitä.  

Se tarkoitti myös sitä, että meillä on ison kuraeteisen ja kodinhoitohuoneen sijaan pieni pesutupa ja kurapiste autotallissa. Ja että tuo eteinen ei ole hulppea halli. Ei ole kolmea vessaa vaan kaksi. Ja lasten makuuhuoneet ovat 11 neliötä eikä 16 neliötä. Eikä ole erillistä tv-huonetta olohuoneen lisäksi vaan on yksi tehokas harrastehuone, jossa tehdään etätöitä, jumppaillaan, katsotaan leffaa, pelataan lautapelejä sekä majoitetaan vieraat. 

Mutta onhan tässä siltikin neliöitä sopivasti neljälle hengelle mutta vähän kyllä sain työkaverilta vinoilua, että ensin ostetaan kallis tontti ja sitten ei ole enää varaa rakentaa isoa taloa. No, ihan jetsulleen näin. Pienemmällä pytingillä meillä oli varaa unelmien rantatonttiin, ja aikanaan löytyy varmasti useampia ostajia, joilla on varaa ostaa se meiltä pois. 

Rakennesuunnittelussa tehtiin myös kustannussäästöjä, ja suunnittelija ohjeistettiinkin niitä hakemalla hakemaan. Sisäkatto tehtiin suorana eikä kalliimmilla saksiristikolla, mutta kylläkin korotimme huonekorkeutta yläkerrassa 3,3m ja alakerrassakin se on 2,7m. Mutta ei enempää. 

Suora alakatto. Helpottaa lamppujenkin ripustelua, ei roiku silleen vinossa mehiläispesäkään.

Rinteestä huolimatta talossa ei käytetty semmoisia kivoja tasoporrastuksia (vastaava mestari sai ajatuksestakin jo ahdistusta)  vaan runko tehtiin tavanomaisesti kahteen tasoon.  Toisaalta, meidän autotallin perustukset oli kyllä aika infernaaliset, että siinä varmaan menettiin pariin kertaan tuokin kustannussäästö...

Eikä suunniteltu muuten myöskään taloon erkkereitä. Jokainen kulma kuulemma maksaa. Yläkerran väliseinät ovat myös puurunkoisia kiviseinien sijaan, osin kyllä kantavuussyistäkin.   Autotalli tehtiin pääosin myös puurunkoisena ns. pitkästä tavarasta.  Sen kivibunkkeriperustuksen päälle (johon jälkikäteen ajatellen olisi ollut kätevä tehdä jokin pieni kellarivarasto...jollain rahalla.)

Yritimme myös suunnitella tiloja siten, että vesi- ja viemäriputkia vaativiin paikkoihin ei olisi pitkä matka teknisestä tilasta. Ei se ihan täysin onnistunut, kodinhoitohuone on vähän eri päässä muuta taloa  käytännön syistä mutta muutoin kyllä keittiö, vessat ja kylppäri&sauna ovat aika näppärästi päällekkäin, vierekkäin ja lähellä teknistä tilaa. Nimittäin ne kaikki lisämetrit putkea maksavat nekin. Tiedän sen, koska vesivaraajan siirto teknisen tilan toiselle seinälle maksoi ryöstöhinnan... tämä olisi vältetty tarkemmalla suunnittelulla. Katsokaapas muuten pakettitalojen pohjapiirroksia,  niissä on usein myös kaikki putkitöitä vaativat tilat keskitetty toistensa lähelle. 

Samoin tuo tekninen tila tuli taloon eikä autotalliin, jolla myös saatiin säästöä tarvike- ja työkustannuksissa. 

Kulmakuntiemme lähes ainoaa bitumihuopakattoa emme kuitenkaan valinneet säästösyistä, emmekä todellakaan ulkonäkösyistä vaan ihan käytännön syistä. Se on sateella ja tuulella hiljainen sekä turvallinen kävellä huoltotoimia tehdessä. Ymmärtääkseni hinnat huopa- ja peltikatolla alkavat olla jo lähellä toisiaan mutta saattoihan valinnalla pientä säästöä saada kattoturvatuotteiden osalta ainakin.

Säästöt sisustustöissä.

Seuraavaksi pihistimme kalliissa kosteissa tiloissa, niin koossa kuin kalustemateriaaleissa. Pintamateriaaleissa säästäminen tarkoittaa sitä, että tonnin säästöstä siellä täällä tulee äkkiä kymmenen tai kaksikymmentä tonnia. Koska niitä säästön eli valinnan paikkoja nyt vaan riittää ja kylppärikin voi helposti maksaa kymppitonnin enemmän tai vähemmän. 

Pesuhuone saunoineen ja kodinhoitohuone ovat kompakteja. Kylpyammetta ei enää laitettu tähän kotiin, eikä sille tarvittu näin ollen ylimääräistä tilaa. Sellainen löytyi vanhasta kodista, ja ilahdutti kovasti silloisia pieniä lapsiamme mutta itse taisin käyttää sitä kaksi kertaa 7 vuoden aikana...

Toki meillä on edelleen suunnitelma tehdä tilavalla löylyhuoneella oleva pihasauna, joko pitkästä tavarasta uusi tai pihalla jo olevaan vanhaan kesämökkiin. Ja siksikään ei ollut tarvetta isompaan sisäsaunaan.  Joka toisaalta se kyllä suunniteltiin siihen malliin, että saunan voisi muuttaa kylpyammetilaksi, jos kuitenkin yhtäkkiä tekisikin mieli alkaa kovasti kylpeä. 

4,5 neliön sauna ja 5 neliön kylppäri kahdella suihkulla.

Mutta näin siis, neliöitä/kuutiota vähemmän tarkoittaa vähemmän kaikkia neliöhinnaltaan arvokkaita tarvikkeita ja päivä tai useampi vähemmän töitä työmieheltä. 

Saunan lauteet teimme myös itse pitkästä tavarasta, siinä säästää myös mukavasti valmislauteisiin nähden. Hanat ja suihkut valittiin myös keskihintaisesta valikoimasta, ja kiukaassa säästettiin myös vaikka aina-valmis kiuas otettiinkin. Muttei sitä tonnin kalliimpaa tonttua. 

Sauna, ihan ite tehty.

Kodinhoitohuoneeseen ja alakerran eteiseen ei otettu koivuviiluisia kaapinovia vaan edullisempaa kylläkin jotain sormenjälkivapaata ovilaatua, toki samalla vanerireunanauhalla kuin yläkerrassa yhtenäisyyden nimissä. Samoin alakerran tammitasot haettiin Bauhausista leikkaamon kautta ja öljyttiin ne itse.  

Kodinhoitohuoneen eli pesutuvan kalvopintaiset ovet.
Täällä valkoiset, koska koneetkin ovat valkoiset.

Ylipäänsä alakerran lasten vessa tehtiin melko pienellä budjetilla, esim. seinät maalattiin, ei laatoitettu ja seinävessan kotelo tehtiin tammiliimapuulevystä. Siihen on helppo tehdä sitten aikanaan kasvojenkohotus. 

Keittiössä valitsimme Siemensin ja AEG:n ylemmän hintatason koneet, vaikka pitkään puntaroimme investoimmeko vielä hieman enemmän esim. Mielen koneisiin, sillä ne ovat kyllä meillä kestäneet hienosti muissa laitteissa. Mutta kodinkoneissa on iso hintahaitari ja paljon säästämisen varaa niin halutessaan. Toki köyhän ei kannata halpaa ostaa, ja toistaiseksi nuo kaikki koneet ovatkin hyvin kestäneet. 

Pihistelimme erityisesti alakerran sisustuksessa. Täällä ruiskumaalattiin ontelolaattakatto (sitä harrastetilan arvokasta akustiikkakattoa lukuun ottamatta) sekä välioviksi valittiin valkoiset peruslaakaovet (no, poislukien harrastetilan ja teknisen tilan desibeliovet). Yläkerrassa, jossa pääsääntöisesti oleilemme teetimme mustat koivuviiluovet tammikantein, ja yhden teetetyn välioven hinnalla sai alakertaan kolme perusovea.  

Ruiskumaalattu katto alakerrassa. Ei herätä tunteita suuntaan tai toiseen. 

Rakennusaikaan myös seinän sisään liukuvat ovet olivat arvokkaita, yli 1000 eur/kpl,  joten näissä säästettiin myös todella pitkä penni tee se itse-ratkaisulla asentamalla peililiukuovet puisiin runkoihin. Ihan hyvin ovat toimineet erinäisten komeroiden ja vaatehuoneiden ovina. 

Yksi tee se itse- seinän sisään liukuvista väliovista. Tässä ruokakomerossa.

Säilytysratkaisuissa säästettiin myös pieniä summia. Komeroihin ja vaatehuoneisiin valittiin avojärjestelmät ja olemme käyttäneet kalliimman Elfan sijaan kohtuuhintaista Sovellaa ja edullista Ikeaa. Samoin lastenhuoneiden kaapistot ovat Paxit Ikeasta. 

Portaissa säästettiin useampi tonni,  kun ne tehtiin Ruduksen Elemento-betonielementistä. Ne johtavat olohuoneesta alakertaan ja riittävä näyttävyys saatiin aikaan pinnakaiteilla. Leijuvat yms. portaat ovat kyllä todella upeita mutta tässä kohtaa ne menisivät täysin hukkaan. Kysyin kyllä tarjouksen sellaisista ja meinasin kiljua järkytyksestä. 

Ja se oman työn osuus.

Johtolankana oli saada talo rivakkaan tahtiin eli vuodessa muuttokuntoon ja siinä käytettiin erilaisia urakoitsijoita eri vaiheessa. Itse tehtiin sitten mitä ehdittiin tai niitä rajapintatöitä, joita kukaan ei huolinut omaan urakkaansa. Muuton jälkeen sitten jatkoimme pitkälti omin voimin, koska tässä vaiheessa aika ei enää ole ollut rahaa. 

Tulihan itse tehden säästöä kymmeniä tuhansia euroja mutta lopulta työn osuus on aika pieni projektimme kokonaiskustannuksista, varsinkin jos katsotaan että erikoismiesten työt on tilattava joka tapauksessa ulkopuoliselta tekijältä. Aiemmin esittämässäni kustannusarviossa ne kuuluvatkin omiin osioihinsa (esim. LVIS)  ja varsinaiset rakennustyöt ovat sellaisia, joita olisi voinut mahdollisesti tehdä itsekin näillä taidoin (mutta ei tällä vapaa-ajan määrällä). 

Pihatöissä käytettiin 

urakoitsijaa tekemään kaikki perustukset ja sen jälkeen on jatkettu itse joka kesä vähän eteenpäin noin niin kuin harrastemielessä. Meillä ei ole myöskään (rinnepihan lisäksi...) kalliita ratkaisuja, kuten muurauksia. Toisaalta, pihan kasveihin on uponnut melkoinen summa rahaa mutta ne lasken todellakin harrastukseksi. Ja koronavuosi on saanut monet muutkin varmasti arvostamaan kauniita istutuksia ja niiden hoitamisen tuomaa mielenrauhaa. 

Säästöä tuli myös useampi tonni etupihan asfaltin muodossa verrattuna pihan kiveämiseen. Tai olisihan sen voinut soralle jättää niin olisi tullut vielä enemmän. Tai tehdä ne kiveykset itse, niin olisi mennyt melko lailla saman verran tarvikkeisiin kuin asfalttiin mutta urakassa olisi sitten vierähtänytkin yksi kesä. 

Tiedostan, että talomme on ollut neliöihin nähden kohtuullisen kallis rakentaa. Samalla rahalla olisi saanut tasamaalle selvästi isomman puutalon. Tai samankokoisen, ihan viimeisen päälle sisustetun talon.  Ehkä myös tälle tontille julkisivultaan yksinkertaisemman, isomman kivitalonkin.  Käytettävissä oleva budjetti priorisoitiin kuitenkin näin, eikä juuri kyllä kaduta. 

No, pari pientä juttua kyllä mutta ei niistä sen enempää.  Lopputulema taitaa lähes kaikilla rakentajilla olla kuitenkin se, että kaikki rahat meni ja kyllä tietää miksi sitä käydään töissä jatkossakin. 

Ps. Uups, blogin kuvatila loppui sitten tähän, joten en saanut enää enempää kuvia postaukseen. Olisi pitänyt tallentaa alunperin kaikki kuvat vähemmän tilaa vievässä koossa. 

Taloprojekti - missä panostettiin, missä pihistettiin? Osa I.

Blogi lähestyy loppuaan.  Ensi kesän pihatöistä kirjailenkin ehkä vielä jotain muistiin, ja samalla teen näitä muutamia tilinpäätöksiä projektiin liittyen ja tälläkin kertaa rahasta. Tämä kirjoitus on itse asiassa roikkunut minulla jo 1,5 vuotta luonnoksissa, joten blogi on kuitenkin elänyt pidempään kuin arvasinkaan.   Ehkä sillä on jotain sen kanssa tekemistä, että rakentaminenkin on kestänyt pidempään kuin arvasinkaan. 

Oma talo on usein merkittävin varallisuuden lähde meillä suomalaisilla. Kaikki aikaisemmat asunnot on hankittu myös tämä mielessä pitäen, ja olemme onnistuneet myymään kolme edellistä kotia niin, että arvonnousua on ollut parhaimmillaan 70%. Remontteihin on toki mennyt rahaa mutta plussalle on jääty.  Omaisuus on karttunut huomaamatta siinä sivussa.

Kaikki nämä omistamamme asunnot ovat olleet sijoitusnäkökulmasta huolimatta myös sen hetkisiä unelmakoteja, jotka ovat palvelleet hyvin myös silloista elämäntilannetta: korkeilla huoneilla varustettu lähes 100 vuotta vanha kerrostaloasunto kaupungin keskustan tuntumassa, tilava 60-luvun rivitaloasunto järven rannalla, kirkonkylän keskustassa sekä haja-asutusalueen järvenrantatalo metsän  ja peltojen keskellä valtavalla tontilla.

Kaikki kodit myytiin hyvin nopeasti, jopa tuo viimeisin silloisessa heikossa suhdannetilanteessa. Niin pankinjohtajan kuin isäni suureksi ihmetykseksi. Pyyntihinnan olemmekin aina pyrkineet asettamaan mahdollisimman oikein emmekä ole lähteneet kalastelemaan myyntiajan kustannuksella preemioita markkinoilta.

Eli ei sitä kalleinta arviota ja eikä halvinta vaan hintapyynti on asettunut sinne väliin, pienen tinkivaran kera. Kohtuullinen hintapyyntö on minusta nopeuttanut aina kaupankäyntiä, ja kauppa ollaankin saatu tehtyä hyvin lähellä pyyntihintaa, eikä asunto ole notkunut kuukausia myymättömänä ja hintapyyntöänsä laskien netissä. Itselläni herää aina epäilys, kun jokin asunto on pitkään myynnissä. Vaikka voihan se  olla, ettei se vaan ole löytänyt sitä sopivaa omistajaa. 

Näinpä oli sitten kuvittelimme, että meillä on varaa, uskallusta ja näkemystäkin ryhtyä tähän henkilökohtaisen elämän kalleimpaan projektiin. Työmme ovat vieneet meitä pitkin Suomea ja olisivat vieneet maailmallekin, ja vaikka ajatus on asua tässä kodissa niin kauan kuin jalat kantavat, tiedostamme sen, että toisinkin voi käydä. Eräässä yhteydessä laskin asuneeni jo 11:lla eri paikkakunnalla ja kolmessa eri maassa, ja 20:ssä eri kodissa. Muutama muutto voi siis tulla vielä eteen ennen sitä lopullista paikkaa hautausmaalla. 

On siis pakko ajatella jälleenmyyntiarvoa. On pakko täysin kylmästi ajatella rahaa, sitä omalla kovalla työllä tienattua pääomaa. Ja toivoisinkin kaikkien sitä omaa kotiaan suunnittelevien miettivän ratkaisujaan potentiaalisen myynnin näkökulmasta eli millä valinnoilla saadaan talon arvo säilymään, miten sille luodaan mahdollisimman pitkä elinkaari ilman mittavia muutostarpeita ja kuinka se voisi palvella hyvin muunkinlaisilla tarpeilla varustettuja perheitä. 

Kun budjetista tekee tiukkaa, täytyy tehdä valintoja mutta millä perustein? 

Olimme asettaneet itsellemme rakennusbudjetin, josta yli kolmasosa oli varattu tontille. Hyvin pian selvisi, ettei omasta mielestämme (kuin myös Talopelien yms. muiden referenssien mukainen) neliöihin erinomaisen hyvin suhteutettu rakennusbudjetti tule kuitenkaan riittämään ja jouduimme korottamaan sitä lisälainalla pankista, tyhjentämällä loputkin säästömme sekä lisäämällä oman työn osuutta.

Rinnetontti nosti kustannuksia, samoin talon ulkopuolen arkkitehtuuri. Toki myös kivi itse rakennusmateriaalina. Vaikka itse rakennus on varsin kohtuullisen kokoinen suorakaide, on meillä iso parveke ja terassi, betonikäytäviä ja paljon puun ja rappauksen yhdistelmää ulkopinnassa. Ja ne puutkin olivat työläämpää pystyverhousta ja kaikenmaailman rimoituksia.  

Ehkä jotakin olisi voinut suunnitella toisinkin, ja silti sama yleisvaikutelma olisi säilynyt mutta niitä on nyt turha jossitella. Lopputulema olisi  joka tapauksessa se, että samat neliöt olisi voinut saada varmasti paljonkin edullisemmin. 

Pankista saadun kiinteistön vakuusarvo sekä alueen talokauppojen seuranta kuitenkin vakuutti, että rahat eivät kuitenkaan lennä ihan kankkulan kaivoon. Tämäkin koti tulisi olemaan samalla sijoitus. Ainakin pidemmällä tähtäimellä, jos maailma ei aivan tästä sekoa. Siitä on kyllä totisesti ollut merkkejä viime aikoina.

Yllämainittu näkökulma mielessä, missä asioissa sitten päädyimme pihistämään ja missä panostamaan? Kaikissa näissä valinnoissa vaikuttivat toki omat mieltymykset, joiden suhteen (kuten talon väri ja arkkitehtuuri otimme tietoisia riskejä)  mutta myös mahdollisen jälleenmyyntiarvon pohdinta. 

Yks tykkää, toinen ei. 

Mihin panostimme?

1. Sijainti, sijainti ja sijainti sekä omarantainen tontti

Tontti ostettiin muuttovoittoisesta kunnasta, läheltä peruskoulua sekä lukiota sekä hyvien liikenneyhteyksien varrelta. Sijainti sopii mainiosti tähän elämäntilanteeseen ja vetoaa varmasti myyntivaiheessa ainakin perheellisiin ja työssäkäyviin ostajiin. 

Ympärillä on myös hyvät (ei kuitenkaan koirien kannalta loistavat) ulkoilumaastot, vaikkei nyt hiihtämään pääse suoraan pihasta kuin kunnon pakkastalvina jään jäädyttyä kunnolla eikä metsäpolut ala aivan takapihalta.   

Itse tontti on kohtuullisen kokoinen, sijaiten isomman järven rannalta, josta on veneilymahdolllisuudet isolla veneellä suuntaan jos toiseen. Toisaalta tontilla on oma rauha, naapuritalot sijaitsevat sivuilla, ei suoraan olohuoneen ikkunan edestä. 

Kuivan maankin tontitkin ovat tällä alueella kohtuullisen hintaisia ja omasta rannasta ei kokonaiskustannuksiin nähden joutunut lopulta maksamaan merkittävästi enempää, varsinkin ottaen huomioon, että rantatonttien arvo on pääsääntöisesti aina nousemaan päin. Ja että vastapainoksi teimme niitä pihistä -toimenpiteitä. Mielestäni siis melko turvallinen sijoitus hieman pidemmällä tähtäimellä. 

Tässä vaiheessa emme tienneet kuinka mukava naapurusto lisäksi on, se oli sitten piste iin päälle. Harvoin talon myynti-ilmoituksessa asiasta mainostetaan vaikka mikä voisi pilata elämän pahemmin kuin keljut tai mielipuolet naapurit?

 

2. Ammattilaisten käyttö projektin suunnittelussa ja toteutuksessa

Oman arkkitehdin käyttö  Kokeilimme ensin edetä talotehtaiden arkkitehtien kanssa. Toisesta he tulivat paikallekin ja toinen suunnitteli vain papereiden pohjalta. Huolimatta annetusta budjetista, karkasi kustannustaso aivan käsistä eikä lopputuloskaan oikein miellyttänyt silmää. Propsit Kannustalolle, jonka myyjä pyysi suoraan käyttämään omaa arkkitehtiä sanoen meidän saavan siten parhaan  ja kustannustehokkaimman lopputuloksen tälle haasteellisemmalle tontillemme. Oikeassa oli.

Yhdistetty projektipäällikkö ja vastaava. Vastaavamme toimi myös projektipäällikkönä ja kilpailutti hankinnat ja tilasi oikeat materiaalit tontille oikeaan aikaan. Hänen kauttaan saimme myös hyviä alennuksia sisustuspuolen toimittajilta, jotka kumuloituivat kyllä vastaamaan lähes hänen palkkaansa.   Lisäksi pystyimme keskittymään kuitenkin päivätöihimme muutamaa poikkeuspäivää lukuunottamatta ihan normaalisti, ja niillä tuloillahan tämäkin projekti rahoitetaan. 

3. Rakenne- ja materiaaliratkaisut

Runkomateriaali 

Runko tehtiin Lammin lämpöharkoista kokonaan. Mahdollisuushan olisi ollut tehdä vain kellari harkoista tai betonielementistä, ja yläosa puuelementtinä tai hirrestä. Päädyttiin kuitenkin rakentamaan kivitalo,  ja vaikka budjetointivaiheessa se näyttikin kilpailukykyiseltä, on minulla epäilys että kalliimmaksi tuli kuitenkin. Ei silti kaduta, ja uskon arvon säilyvän. Myymme tulevaisuudessa siis vahvaa brändiä,  Lammi Kivitaloa, emmekä jonkun talotehtaan puutaloa puolikellarilla.

Julkisivu
Panostimme maisemien maksimointiin isoilla ikkunoilla ja kesällä paljon lisäneliötä tuovilla parvekkeilla ja terasseilla. Terassilasituskin  on suunnitteilla mutta ei ole edennyt koska sille ei vaan ole oikein ollut huutavaa, eikä edes oikein hiljaisempaakaan tarvetta. 

Laitetaanko tähän kohtaan myös autotalli. Alunperin suunniteltu julkisivuun kiinteästi liittyvä katos oli niin jykevä, että siitä tehtiin pienellä lisäpanostuksella autotalli.  Olen siitä onnellinen, mukavasti vetää roinaa ja silti voi (varsinkin talvi-) aamuisin lähteä lämpimästä tallista lämpimällä autolla liikkeelle. Nostanee myös kiinteistön arvoa, ainakin omissa silmissä ostajana nostaisi. 

Näkyvät pinnat, jotka on kallis päivittää  
Totuushan on se, että viimeistään lasten muuttaessa kotoa pois tulemme tekemään jonkun tasoisen pintaremontin, jolla korjataan elämisen jäljet. Olen esimerkiksi jo suunnitellut lasten vessan viisi kertaa uusiksi, ja ehdin vielä muuttamaan mieltä muutamaan kertaan. Mutta sisäpinnoissa on kohteita, joiden remppaus on kallista tai aikaavievää. Ne kannattaa päättää huolella ja tehdä kerralla kunnolla. 
Panostimme siis laattavalintoihin sekä jatkuvasti silmien edessä oleviin keittiökalusteisiin ja sen lähes ikuiseen kivitasoon. 

Valitsimme linjaviemärit (mutta se oli virhe, aina ovat tukossa) ja kotelowc:t sekä räätälöidyn, ei valmistakan. Ikkunoista ja ulko-ovista ei myöskään valittu halvinta vaihtoehtoa. Rimakatto tehtiin myös koko yläkertaan, toki sisäkaton vaihto nyt ei ihan mahdoton urakka ole jälkeenpäinkään. 

Maalämpö
Talo olisi ollut lämmitettävissä ilma- tai ilmavesilämpöpumpuilla kokonsa ja tiiveytensä puolesta mutta päädyimme kuitenkin investoimaan maalämpöön. Uskon sen toimivan myyntivalttina myös jatkossa,  ja hyvinhän tuo on toiminut muutamia sydämentykytyksiä lukuunottamatta, eikä lämmitykseen kulu merkittäviä osuuksia kuukauden talousrahoista. Lainanlyhennyksen muodossa toki sitten tuotakin valintaa maksetaan. 

Joustava pohjaratkaisu

Kirjoitin kodin elinkaariratkaisuista  jo aikaisemmin. Välillä näkee talon pohjapiirroksista, että niissä on ajateltu vain perheen sen hetkisiä tarpeita eikä talon elinkaarta pitkäjänteisemmin. Talolla on kuitenkin aina enemmän ikää, kuin mitä siellä ensimmäiset rakentajat tulevat viettämään. Kävimme tänne nykyiselle paikkakunnalle muuttaessa katsomassa kahtakin erittäin tilavaa, uudehkoa taloa, joissa oli ongelmana vain kaksi tai kolme makuuhuonetta, eikä mitään mahdollisuuksia lisätä niitä. Kyllä niillekin ostajat sitten löytyivät mutta myynti saattoi kestää kauemmin (ja hintapyynnitkin laskivat sen myötä), kun makuuhuoneiden määrä karsi pois tällaiset tavanomaiset kaksi- tai useampilapsiset perheet, joilla on vielä tarvetta etätyö/vierashuoneellekin. 

Tämä on itse asiassa asia, joka ei vaatinut niinkään rahallista panosta vaan ennemminkin vähän ajatustyötä. 

Seuraavassa osiossa sitten missä päätimme pihistää. Koska sitäkin oli pakko tehdä asetetun budjetin rajallisuuden vuoksi. 

Pitäisi tehdä osa IV - kesän 2020 aikaansaannoksia

Venetsialaisten mentyä voidaan todeta, että taas on yksi puuhantäyteinen raksakesä takana. Tässä uskaliaasti tuumittiin josko pyydettäisiin jo lopputarkastus talven aikana. Rakennusluvan saannista tulee silloin vuoden 2021 alussa neljä vuotta. Itse talon suhteen alkaa olla melko valmista, pientä viimeistelyä ja koiranpennun sekä ihmispentujen jälkien korjausta lukuunottamatta. 

Alla olevasta tehtävälistasta näkee kuitenkin, että alkuperäinen suunnitelma oli liian kunnianhimoinen omaan hiipuneeseen rakennusintoon nähden ja kaikenlaista pihatyötä on vielä tehtävänä. Lisäksi puutarhan ylläpito vie oman aikansa, niin ruohonleikkuu kuin istutusalueiden ja sorateiden siistiminen rikkaruohoista.  Toisaalta, hieman hölläämällä on ehtinyt vähän nauttiakin aikaansaannoksista sekä palata taas koirienkin harrastusten pariin.  

Vuosi 2019

• rakentaa puusta istutusallas etupihan aidan yhteyteen
• rakentaa lastenhuoneiden väliseinä vanerista
• listoittaa autotallin seinät ja ovet sekä saumata loppuun lattianrajat
• tehdä autotallin ja varaston väliin portaat
• laittaa ne lattialistat kahteen huoneeseen   
• listoittaa lasten mh oviaukot sisäpuolelta
• kiinnittää kynnyksiä ja kynnyslistoja, lakata etuoven kynnys
• viimeistellä liukuoviaukkojen listoitus (enää ruokakomeroon yksi lista)
• nikkaroida tai ostaa kuraeteisen naulakko (tarjouspyynnöt tehty)
• rakentaa kasvilavat takapihalle (yksi kolmesta  uupuu, syksy yllätti)
• rakentaa portillinen rima-aita (koirat) ja mahdollisesti pyöräkatos toiseen etupihan päätyyn
• rakentaa ajoportti autotallin päätyyn (ne koirat)
• rakentaa rima-aitaportti myös ulkoportaiden yhteyteen (vaihtoehto ostaa metalliportti)
• kiinnittää loput lednauhojen muovidiffuussorit listoihin yläkerrassa (visto homma)
• ostaa/tehdä ja asentaa liukuovi pesutuvan oviaukkoon kuivausrummun metelin vaimentamiseksi tai vaihtoehtoisesti tehdä lasiseinäke arkieteisen ja aulan väliin 
• rimoittaa pesutuvan peräseinä loppuun sekä peitelevyttää kaapistojen sivut
• tehdä muutama lisähylly ruokakomeroon
• tehdä rimaseinäke arkieteisen eteen ulos (tarvitaanko?)

Vuosi 2020

• rakentaa puuterassi alapihan katoksen alle
• kivetä loppuun pohjoisrinteen sokkelit ja istutusalueen reunat, rakentaa porrastasanteet rinteeseen
• pihamökin ulkomaalaus (no, ikkunat ja ovet vielä restauroimatta)
• kivetä liuskekivillä takapihan kulkuväyliä (tämä jakautuu useammalle kesälle ihan resurssi syistä)
• rakentaa liuskekivistä nuotiopaikka rantaan
• metallikierreportaat parvekkeelta takapihalle
• aloittaa ulkosaunan suunnitteluprosessi

Vuosi 2021-

• ulkosauna (nooh, tämä on nyt sitten hieman isompi projekti)
• terassilasitus?
• vaihtoehtoisesti voidaan aloittaa myös pihamökin kunnostus, eikä poissuljettua ole rakentaa siitä sauna

Alla kuitenkin kuvia  kesän 2020 aikaansaannoksista, joista ei ole tehty erillistä raportaasia blogiin. Osa kuvista on vilahtanut instagramissa, jossa olen ylläpitänyt rakennuspäiväkirjaa. 

Laituriterassin valmistumisen jälkeen puutyöt jatkuivat, kun käytimme jämäpuukasasta osan ulkoverhouslautoja etupihan istutusastian rakentamiseen. Se tukee tuota aitaa ja tuo vähän vehreyttä muuten hieman synkälle etupihalle. 

Laatikko on vain runko, jonka päällä lepää kolme suorakaiteen mallista muovista istutusastiaa. Niihin mahtui noin 30l multaa per astia. Istutuin siihen nyt koristekastikkaa ja maahumalaa. Heinät ovat perennoja, jotka siirrän talvehtimaan maahan. Maahumala taas jää yrittämään talvehtimista astiaan, sillä sitä pentelettä ei uskalla maahan päästää leviämään. Jos se ei selviä talvesta, istutan keväällä esim. valkokukkaista koristekrassia tilalle, sillä tämä paikka on vähän turhan paahteinen maahumalallekin. Joka tapauksessa kustannustehokas ratkaisu, sillä näillä samoilla rehuilla mennään keväästä pitkälle syksyyn. Ei tarvi kevätkukka, kesäkukkaa ja syyskukkaa erikseen. Lompakko kiittää. 

Sitten tilattiin tällekin kesälle kaksi säkkiä seulanpääkiviä ja tehtiin vaihteeksi kiveyshommia. Seulanpääkivillä rajattiin rannan uusi istutusalue, ja toinen omenapuun ympärille tehty alue.  

Kivillä peitettiin myös talon toisen rinteessä olevan sivun sokkelia sekä tuettiin rajalla oleva istutusalue. Väliin jää soratäyttö, jonka varaan rakennetaan myöhemmin portaat. Ne ovat vielä suunnitelma-asteella kun noita erilaisia toteutusvaihtoehtoja riittää. 

Istutusalueen rajaus sorasta kiveyksellä, pysyy nuo katteet paremmin penkissä huolimatta niiden päällä kurvailevasta koirasta. 

Seulanpääkiviä riitti myös etupihalle, ja niillä rajattiin sisäänajon asfaltti. Tuossa oikealla on iso kaistale kunnan maata,  jolle naapuri asensi siirtonurmikon oman nurmikon teon yhteydessä. Tuli kyllä kivan näköinen. 

Keskikesällä rutistimme valmiiksi alakerran pation. Se tehtiin ruskeasta 145 leveästä kestopuusta kuten yläpuolella olevan parvekkeenkin lattia. Sehän menee sävyltään hyvin lähelle tuota kattojen ja rimoitusten Sora-sävyä.

Arvoimme pitkään betonilaatan, vuolukiven ja puun välillä mutta kiveys olisi vaatinut taas kuormallisen soraa pihalle koron nostamiseksi, joten päädyimme sitten puuhun. Ja onhan siinä se hyvä puoli että puuterassilla voi kulkea avojaloin. 

Tuumailussa oli myös se hyvä puoli, että ehdimme vielä kerran vaihtaa mieltä liuskekivimateriaalista. Sitä siis on tulossa poluille ja muille alueille. Alkuperäinen ajatus oli tehdä se Oriveden Mustasta mutta eihän se ole musta kuin sateella ja sinertävänharmaana taas voisi riidellä mustien seinien kanssa.  Joten päätimme vaihtaa sen reilusti eriväriseen kiveen eli Paljakan Pronssiin, joka yhdistelee sitten sävyjä katoksen tammensävystä ja betonista. 

Paljan Pronssi (kuva lainattu https://www.siistipiha.fi/liuskekivet/liuskekivi-paljakan-pronssi-15-m)

Terassin runko kiinnitettiin kiviseinään ja pylvään runkoihin ja muutoin se kellui sitten sorapatjan ja betonilaattojen päällä. En nyt ala tarkemmin työtä kuvailemaan muuta kuin että täällä tehtiin sellainen muutos, että laitettiin nuo kansilaudat kuitenkin tiiviisti toisiaan vasten. Yläkerran parvekkeella välit ovat suuremmat ja se ulkonäöllisesti vähän harmittaa. Toisaalta koska siellä alla on tiivis bitumilla vuorattu taso, lienee hyvä että välitila pääsee kunnolla tuulettumaan. Ensi kesänä nähdään sitten miltä täällä alhaalla nämä raot näyttävät kun puut ovat kunnolla kuivahtaneet talven aikana. 

Terassilla on nyt saunan vilvoittelupaikka sekä taukoa kaipavien perheenemäntien ja isäntien lepotuoli. Tänne hankittiin uutena kalusteena Varaxin retrokeinu ja rannalta siirrettiin aurinkolaveri katoksen alle. Siinä oli työläs tuo pehmusteen irroitus, joten sopii paremmin katoksen alle missä sitä ei tarvitse olla irroittelemassa. Rantaterassille siirrettiin sitten yläkerran parvekkeelta aurinkolaveri, jossa oli helposti irrotettava pehmuste. 

Ai niin, onhan siellä sitten vielä poikien pingispöytä, joka rajoittaa lähivuosina melkoisesti sisustusvisioita. Mutta mitäpä sitä ei tekisi sen eteen, että saa lapset puuhastelemaan ulkona hieman pidempään. Uhraa vaikka omat sisustushaaveet.  Tuolle valkoisellekin korituolisetille on varattu paikka ilta-auringosta, mutta tällä hetkellä ko. kohdassa pönöttää valtaisa trampoliini. Ja puuttuu siitä alta se liuskekiveyskin, ei sillä. 

Heinä-elokuussa aloitimme pihalla olevan vanhan kesämökin maalauksen. Mökki on hirsirunkoinen ja se oli käsitelty alunperin punaruskeaksi mikä kyllä sinällään sopi pihapiiriin, joten tähän mennessä ei ollut kiirettä saada sitä käsiteltyä. Mustaksi kuitenkin halusimme mökinkin seinät saada yhtenäisyyden nimissä, joten ajattelin, että tehdäänpä tuo pikku-urakka tuosta loppukesän aikana jaloista pois. 

Ensimmäisenä pinnat piti puhdistaa pölystä, irtomaalista sekä hämähäkin seiteistä. Enpä ole ollut yhtä likainen sitten betonilattioiden hionnan. Illalla nukkumaan mennessäkin tuntui vielä perusteellisen puunauksen jälkeen, että päänahassa hiippaili hämähäkkejä.

Pinnat harjattiin ihan juuriharjalla läpi. Vasta viimeisen seinän kohdalla tajusin ensin käyttää teollisuusimuria pahimpien seittien poistamiseen. Onkohan siellä pölypussissa nyt siten hämähäkkipopulaatio voimissaan...

Vanhan maalin tyyppi jäi epäselväksi mutta oletettavasti se jonkinlainen 80-lukulainen peittosuoja on ollut. Toivottavasti ei ainakaan ruskeaksi sävytetty punamultamaali...ei ole toivottavaa, että tuo musta sävy tuosta korkkaa heti ensi kesänä irti. 

Päälle laitettiin kahteen kertaan mustaksi (T7063) sävytetty Teknos Visa-peittosuoja. Meillä olisi ollut vielä talomaalia mutta koska hirsiseinät vaativat hengittävämmän käsittelyn ja toisaalta väriä piti pystyä muuttamaan reilusti tummemmaksi, päädyimme sitten peittosuojaan. Kahdenkin kerroksen jälkeen punaisuus hieman puskee läpi mutta on mökki kuitenkin yleisilmeeltään nyt musta. Öljymaali olisi kiinnostellut mutta se olisi vaatinut tuon vanhan pinnan poistoa kokonaan. 

Ikkunat ja ovet jäävät vielä erikseen restauroitavaksi mutta portaisiin vaihdoimme uudet laudat jämäkasasta sekä vanhalle terassin laudoitus vaihdettiin ruskeaan kestopuuhun. Otsalaudat maalataan sitten samalla kun tehdään ikkunoiden ja ovien restaurointi. 

Kattohan mökissä on punaista peltiä ja sen alta pilkottaa vieläpä vanha huopakate. Se jää nyt sellaisekseen, koska ei vuoda. Ja jollain oudolla tapaa punainen katto sopii hyvin mustien seinien kanssa. 

Samaan syssyyn sitten vaihdettiin mökin terassin laudat, jotta saimme tehtyä takan polttoon varatuille polttopuille säilytyspaikan terassille. Tai Jiihän sen teki. Tähän mahtui puoli heittomottia ja loput menivät paljun lähelle toiseen säilytyspaikkaan. 

Tässäpä muistin virkistykseksi lähtökohta vuodelta 2016.

Emme edelleenkään ole päättäneet mitä tästä asemapiiroksessa harrastetilaksi ristitystä mökistä tehdään. Saunaa siitä on välillä kaavailtu (koska piippu ja muuri löytyvät, ja ilmeisesti myös historiaa saunana) mutta valitettavasti emme vielä ole onnistuneet olemaan yhtä mieltä asiasta samaan aikaan. Nyt se toimii kylmänä ulkovarastona. 

Tästäpä sitten kohti syksyn askareita eli piha ja puutarha pikkuhiljaa talviteloille. Se olisi kuulkaa seuraavaksi ihan tuo biokompostorin tyhjennys ja puutarhakompostin kääntö agendalla. 

Ulkobetonikäytävien käsittely litiumsilikaatilla.

Talossamme on valettu betonista etupihan sisäänkäynti portaineen, autotallin ja talon välinen käytävä sekä portaat alas alakerran sisäänkäynnille.

Betoni on lohkeillut ja halkeillut sieltä täältä ja tuntui, että jotain tarttis tehdä ennen kuin tilanne pahenee vielä.  Tätä tarvetta ennakoitiin jo vuonna 2017, jolloin vaihtoehtoja ensi kerran selvittelin tässä kirjoituksessa.

Päätimme lähteä kemiallisen ratkaisun tielle ja edesauttaa betonin kovettumista litiumsilikaatilla, jota käytetään usein sisäbetonilattian loppukäsittelyssä. Aine tekee betonin pinnasta tiiviin ja kovan reagoimalla betonin kalsiumhydroksidin kanssa.

Olenkin tästä johtuen vähän hämmentyneenä seuraillut Instan puolella sisäbetonilattioiden tekijöitä, jotka jättävät betonin kemiallisen kovettamisen kokonaan tekemättä. Toki sisällä ei tule sään aiheuttamaa rasitusta mutta yllättävän kulumiselle herkkää betoni silti on. Ero autotalliin, jossa on Mastertop-sirote, on aivan merkittävä. Siellä lattia on kivikova ja käytävillä taas huokoinen ja mureneva.

Menikin sitten tämä pari vuotta saada tuota ainetta käsiini. Nettikaupoista sitä etsin ensiksi laiskanlaisesti mutta sitten piti jalkautua liikkeisiin ja erään yksityisen rautakauppaketjun kautta sain ainetta eli tässä tapauksessa Soledon C2 Hard -betonikyllästettä lopulta tilattua tonkan.

Betonin pinta jätettiin lattiantekijöiden toiveesta/vaatimuksesta siis karkeaksi harjatuksi eli pintaa ei päässyt hiomaan mutta toki aika pitkälle tässä parissa vuodessa betoniliimat ovat ravistuneet pinnasta ja se tuntuu imevän vettä. Betoniliimojen peittaus olisi voinut toki olla vaihtoehto mutta se olisi kyllä pitänyt tehdä ennen seinien rappausta. Nyt ei enää uskalla vaarantaa seinäpintaa happoroiskeilla.

Pinta pitäisi kuitenkin olla suht otollinen käsittelylle näinkin. Sitten odoteltiinkin vain riittävän lämpimiä kelejä. Ja kun ne helteet tuli, odoteltiin vähän viileämpiä. Ja kun ne tuli, vähän kuivempia. Ja jossain tässä välissä saatiin sitten työ tehtyä kahdessa eri erässä.

Imuroimme raksaimurilla kaikki roskat pois ja levitimme litiumsilikaatin matalapainesuihkukannulla ohuena sumuna betonin pintaan. Semmoisia kannuja saa esimerkiksi Liiteristä alle kympin (ei mennä siihen, miten tuollainen kustannusrakenne on mahdollista). Ensimmäisen kuvan musta puutarhaletku löytyi muutoin samaisesta ostospaikasta.

Jii suojasi seiniä samaan aikaan, kun suihkuttelin varovaisesti seinän vierustat. Tämä homma olisi ehdottomasti pitänyt tehdä ennen rappauksia mutta minkäs teet, jos saamattomuus ottaa ylivallan. Sen jälkeen sumuttelin aineen tasaisesti muualle pinnoille. Käsittelimme myös portaiden pystypinnat.

Ostimme yhden 5l pönikän, jonka olisi pitänyt riittää 25-50 neliölle mutta se riitti meillä juuri ja juuri säästeliäästi käytettynä. Sitä meni siis todennäköisesti vähemmän kun ohje sanoi (pidä pinta kosteana 20 min) mutta vaikutus näkyi kyllä.

Pinnasta tuli selvästi kovempi ja se sulkeutui, tuntuu vähemmän huokoiselta. Mielestäni se tuntuu myös jalan alla vähemmän joustavalta mutta Jiistä tämä on vain mielikuvitukseni tuotosta.

Tällä mennään nyt ja toivotaan, että voimme pitää käytäväpinnat ihan betonilla seuraavat vuosikymmenet.  Koska onhan ne vaan juuri sopivan rouheat tähän meidän taloon.

Hiidenpesän keväisiä pihatöitä, jossa kanttausraudalla on suuri rooli.

Tänä lumettomana vuonna pihan kevättyöt alkoivat varhain.

Ensimmäisenä katse kääntyi soratiealueiden hoitoon. Niille ei ole kahteen vuoteen tehty mitään, mikä on siis virhe, josta maksettiin kovalla työllä. Sorattua aluettahan meillä taitaa olla toista sataa neliötä, jos sekään riittää. Kohtuullinen työmaa siis.

Sorateiden kunnostusta
Sorateitä ei ole rajattu nurmikosta mitenkään (koska ne jossain vaiheessa pääosin kivetään, ja rajaus tehdään silloin), joten nurmikko pyrkii hiipimään reuna-alueilta soralle. Mutta sen lisäksi keskellä soraakin kasvaa siemenrikkakasveja, heinäntöpöistä voikukkaan ja tahmavillakkoon. Itse asiassa jokainen kesä on tuonut tullessaan uuden, toinen toistaan hankalamman rikkakasvilajin esiintulon. Tämän vuoden kasvi näyttää olevan ratamo, tuo meidän kaikkien lapsuudestaan tunnistama laastarikasvi.

Keväällä rikat lähtevät vielä kohtuullisen helposti irti maasta rautaharavalla raivoisasti haraamalla, jolloin ne rikkaruohot joko irtoavat samantien tai ne voi helposti nyppäistä irti. Soratien hoidossa ei ole oikein oikotietä onneen vaan rikkaruohot on poistettava säännöllisesti, mikä ei siis tarkoita kahden vuoden välein. Yksi hyvä apuväline on pitkävartinen rikkaruohorauta.

Pääpuutarhuri on täysin pöyristynyt soratien leväperäisestä hoidosta. 

Kanttasin myös lapiolla nurmen ja soran rajan. En raaskinut tässä käyttää viime kesänä ostamaani Fiskarsin kanttausrautaa, joka on sivummen sanoen loistotuote, vaan käytin tässä vanhaa suoraksi väännettyä ja kärjestä hiottua lapiota. Kanttausraudalla kävin sen sijaan läpi tonttia reunustavien istutusalueiden reunat, joista alla muutamia kuvia heti kanttauksen jälkeen ja kasvien jo päästyä kasvuvauhtiin.

Kantattua istutusaluetta sekä siistittyä soratietä. Seuraavat projektit olivatkin rakentaa paljun ympärille tuleva terassi loppuun sekä tehdä sen eteen uusi istutusalue.  Näistä olikin jo juttua edellisessä paljuaiheisessa postauksessa.
Jos ihmettelette kuvassa näkyvää hopeaista pyörylää, niin on tontin alla kulkevan "lantalinjan" tarkastuskaivon kansi, joka odottaa inspiraatiota naamioimisen suhteen...

Uuden istutusalueen perustaminen.
Vielä sananen istutusalueen teosta nurmikolle. Fiksu olisi perustanut nämäkin alueet kun pihatyöt tehtiin eikä ensin kasvattanut suurella vaivalla nurmikkoa ja sitten kaivanut sitä pois. 

Nurmikon poistossakin kanttausrauta on oiva apuri. Eli kanttasin ensin alueen ulkoreunat hieman kaarevaan malliin, ja sitten sisäänjäävät nurmikon osat sellaisiksi 30x30 cm paloiksi. Nämä  nurmikkotuppaat oli sitten helppo nostella pois juurineen talikolla.  

Näillä välinein ei siis millään muotoa mahdoton projekti mutta muistutteli kyllä iltaisin aina lihaksista, joita ei juuri ollut tullut käytettyä aikoihin. 

Savinen maa käännettiin ja parannettiin sitten turpeella ja kalkilla. Olisin laittanut myös kompostimultaa, sitä parasta maanparannusainetta mutta sen valmistumista saa odotella vielä yhden vuoden.  Lisäksi tein havuille omat poterot havu- ja rhodomullalla.

Kuorittua nurmikkoa. Soran ja mullan rajaan upotin tuollaisen muovisen reunarajausnauhan väliaikaisesti. Myöhemmin se on tarkoitus rajata kivillä. 

Tänne tuli sitten tosiaan aika tiukoilla istutusväleillä Brabant-tuijaaa, sekä hovi- ja kameliajasmike. Väliin tuli pyöreänä kasvavaa Creme Brulee pensashanhikkia. Reunalla on vielä kaksi laikkukirjokanukkaa, jotka lopulta 2,5 m leveinä peittävät sitten myös vähän näkymää taloilta viljelyslaatikoillekin.

Väleihin istutin maanpeitteeksi valkoreunaista Minute Man-kuunliljaa sekä Joan Senior tarhapäivänliljaa. Lisäksi vielä haastavimpiin, kuivumiselle alttiimpiin kohtiin laitoin Nuuk grönlanninhanhikkia ja verhoangervo Lumikkia. 

Nyt kasveja tuntevat hoksaavat, että kaikki kukkivat valkoisin tai vaalein kukin. Tämä on nyt sitten se pihan valkoinen penkki. Muuallahan nuo värit ovat karanneet käsistä vaikka piti alunperin tulla lähinnä valkoisia kukkia. Mutta on violettia ja on vaaleanpunaista, ja sinistäkin iloisessa sekamelskassa. Mutta tässä penkissä sentään kurinalaisuus säilyi.

Alue peitettiin vielä mustalla kuorikatteeella, joka maksoi turkasesti. Alue on kuitenkin koko ajan silmien edessä ja toisekseen, en jaksa enää yhtään uutta kitkettävää aluetta vaikka enemmän pidänkin ajatuksesta että maa peitetetään maanpeitekasveilla kuin katteella, jota täytyy lisäillä joka vuosi. Mutta tässä yhdistettiin nyt molemmat, eli kuorikate laitettiin muutamaksi vuodeksi, ja pian sitten ovatkin nuo kasvit peittäneet niin alueen ettei sille ole enää tarvetta. Tällä tekniikalla ei oikein toki voi harrastaa rönsyillä leviäviä maanpeitekasveja mutta tähän tulikin lähinnä noita pensaita ja kuunliljoja. 

Etupihalle korkea istutuslaatikko ylijäämälaudoista. 

Etupihan aitaan vasten teimme ylijäämäpaneeleista tällaisen korkean istutuslaatikon. Laatikon jalat pultattiin asfalttiin tehtyihin reikiin kiinni, ja pysyvys varmistettiin vielä polymeerimassalla. Laatikko tukee näin samalla tuota korkeahkoa aitaa, joka saa osansa alueen väliin melko kovasta tuulikuormasta. 

Tämän lautakehikon sisälle laitettiin isot, muoviset ja suorakaiteen malliset istutusastiat, joihin istutin kasveiksi rönsyilevää maahumalaa sekä koristekastikka Overdamia. Jostain syystä nuo heinät eivät ole vieläkään lähteneet oikein kasvamaan. Elätän toiveita, että ne ovat keskittyneet nyt sinnikäästi juurtumaan ja kohta röyhähtää hienot heinät tuulessa huojumaan tuota mustaa aitaa vasten.

Säästelin myös etupihan kesäkukkahankintakustannuksissa, ja talon edessä oleviin isompiin thermoruukkuihin tuli monivuotista viiruhelpiä, joka pääsee sitten talvehtimaan maahan. Teoriassa se voisi tässä ruukussakin talvehtia mutta kokeillaan sitä sitten kun kasvi on tarpeeksi iso jaettavaksi pariin osaan, jolloin osa voi jäädä ruukkuun testaamaan talvehtimista ja osa mennä maahan. 

Viiruhelpi kasvaa taas reippaasti, ja sen hainkin paikalliselta taimitarhalta, joka kaivaa taimenet suoraan maasta. Todellakin saa rahoille vastinetta, isoja ja vahvoja taimia, jotka jatkavat häiriöttä kasvua. 

Lumettoman talven jälkeisiä seurauksia pihalla.  
Pahiten meillä kärsi nurmikko tietyiltä osin pihaa, ja sitä ilmastettiin keväällä lainatulla ilmastuskoneella sekä kalkittiin ronskilla otteella. Mittasimme maaperän happamuutta helpoilla (mutta ei niin tarkoilla) liuskatesteillä, ja sen pohjilta tehtiin kalkituskierros. Kalkituksen jälkeen tuli sitten vielä parin viikon päästä Neudorffin nurmikkolannoitus, ja nyt odotellaan toiveikkaana tämän kalliin lannoitteen myyntilupausten toteutumista elikäs onko meillä kohta nurmikko kuin "karhun turkki" -  mikä lienee siis parasta saksilaista myyntiargumentointia.

Nurmikko näyttää kauempaa katsottuna ihan kohtuullisen kuntoiselta mutta ei kestä lähempää tarkastelua.  Alueella on kuivia osia joissa ruoho kasvaa huonosti tai sitten täysin villiintynyttä apilakasvustoa, joka toki parantaa maata ja on pörriäisille hyväksi mutta samasta syystä ei kovin toivottavaa lapsi- ja koiraperheessä. 

Tämä taisto on enemmän Jiin heiniä, ja itse olen kääntänyt katseeni istutusalueisiin.  Alppiruusut näyttivät talven jäljiltä olevan kuolemankielissä mutta kastelulla ja rhodolannoituksella (tai siitä huolimatta) ne päätyivätkin aivan uskomattomaan kukintaan. 

Sen sijaan kolme pikkusyreeniä (Pink Perfume) näiden tulppaanien keskellä eivät selvinneet talvesta. Katselen niitä nyt kesän, ja sitten ei auta kuin kaivaa ne pois, jos ei elpymistä tapahdu. Niillä näyttikin olevan kasvuvyöhykkeenä I-II, ja meidän piha taas taitaa olla järven vuoksi lähempänä nelosta kuin kolmosta. 

Aamuauringossa loistavat myös Tres Chic-tulppaanit, joita istutin lisää viime syksynä mutta näyttäisi osa toissa syksyn sipuleista myös selvinneen. 

Sen sijaan tuo laajalle alueelle maanpeitteeksi aiottu hopeatäpläpeippi on istutettu jo kahteen kertaan ja näyttää jälleen kärsineen tätä reunaa lukuunottamatta. Lisäsinkin pensaiden alle muutaman kuunliljan ja katsotaan josko tämä jäljellejääneet elpyisivät ja alkaisivat peittää taas aluetta.

Vasemman laidan syreeniraja-aita naamioi jo hienosti koira-aidan taakseen, se pilkistää enää vain pensaiden välisistä raoista. Sieltäpä meidän koirat sitten käyvät vaihtamassa naapurin jantterin kanssa päivän kuulumiset.  

Tästä alkoivatkin pihatöissä kiireiset ajat, eli kitkentähommaa riittää kunnes perennat ovat kasvaneet kesän mittoihinsa ja peittäneet paljaan maan. 

Rakennusprojekteista seuraavana olisi tehdä puuterassi parvekkeen alle. Eipä olla tehty edes tarkempaa määrälaskentaa tarvikkeille, joten projekti on taas vain ajatuksen asteella. Rautakaupan nettilaskuri antoi pinta-alan perusteella alustavaksi budjetiksi 2500 eur, että johtuisiko sitten siitä...

Palju vai ulkoporeallas?

Olimme alunperin suunnitelleet talon alaterassille paikan pore-altaalle. Terassille tehtiin sähkövarauskin poreallasta varten. Sorapetikin löytyy. Ja vesiposti. Kaikki valmiina, vain allas puuttui.

Kuitenkin pore-altaan omistavien ystävien kanssa keskusteltuamme totesimme, että perinteinen kamiinalla lämpeävä palju toimisikin meidän perheessä ja elämäntyylillä paremmin. Mutta pore-altaan varaushan tuossa kyllä säilyy. Tai voihan siihen kaivaa vallan vaikka maalämmöllä lämpeävän uima-altaan, jos aivan villiintyy.

Miksi sitten vanhanajan palju eikä modernia ja tyylikästä pore-allasta?

Molemmat laitoksethan ovat lopulta käytännössä saunan korvikkeita, lämmittelypaikkoja. Ja meillä niiden käyttöön liittyy sitten myös järvessä jäähdyttely.  Tästä näkökulmasta katsellen

paljun etuja ovat

• Veden käytön minimointi: 
• voimme käyttää suodatettua järvivettä puhtaan hanaveden sijaan, ja paljun voi tyhjentää ja täyttää vaikka joka kerta pelkillä pumpun kuluilla. 
• ei tarvetta siis veden laadun hieman työlääseen seurantaan sekä puhdistukseen melko arvokkailla kemikaaleilla tai muilla keinoin.
• järvivettä käyttämällä ei tarvetta myös miettiä hygieniapuolta, jos käy välillä uimassa järvessä. Porealtaan käyttö melkein vaatisi suihkun uinnin perään. Lasten kanssa menisi kyllä ihan hermot alvariinsa suihkuissa ravatessa. 
• Pienemmät sähkökulut:
• Palju kuluttaa sähköä vain veden pumppaamisen verran. Poreamme taas arviolta 1-2 euroa/vrk. 
• Sijainti:
• paljun sai sijoitettua suoraan uimarannan viereen eli se tosiaan toimii sen puuttuvan pihasaunan vastineena. 
• lapset voivat hyppiä lämpimästä paljusta viileään järveen ja takaisin, ja äiti voi suorittaa lasten uintivalvonnan lämpimästä paljusta kuikuillen. 
• Hinta:
• hankintakustannukset ovat vain murto-osa porealtaan hinnasta, käyttökustannusten lisäksi.

Paljun haittapuolia taas ovat

• lämmitys on hieman vaivalloista, eikä ilmaista sekään:
• se vie aikaa tunnin pari, ensin palju pitää täyttää ja sitten lämmittää pari kamiinallista puuta eli paljuun ei hypätä ex-tempore kuten porealtaaseen. 
• Lämmitys on toisaalta itsessään helppoa ja siinä voi käyttää myös lapsityövoimaa. 
• vaatii myös laadukkaiden polttopuiden hankinnan, eli niihin menee meilläkin arviolta lähes 100 euroa vuodessa. 
• talvella ei ole juuri tullut paljua käytettyä, kun taas porealtaaseen olisi varmasti tullut hypättyä useamman kerran. 
• Hygienia:
• no, täkäläinen eteläsuomalainen järvivesi on pohjoisen tytölle hieman niinkuin mutaista eli siltä pitää vaan sulkea silmät paljuun mennessä.  Ei myöskään kannata miettiä kuinka kaikki järven pieneliöt riemastuvat kädenlämpöisistä olosuhteista. 

Kävimme Ideaparkissa koeistumassa paljuja Netraudan liikeessä ja  päädyimme hankkimaan kotimaisen Kiramin komposiittilaudalla verhoillun mustan paljun (Comfort L-mallin). Mies halusi ehdottomasti kahdeksan hengen paljun neljän hengen perheellemme, ja vastustin laimeasti ajatusta ylimitoitettuna.

Olin kuitenkin väärässä, sillä tuo isoin palju oli kuitenkin varsin sopivan kokoinen, pienemmässä olisi tullut kyllä saanut vastapäisen henkilön varpaat suuhunsa.  Tässä isommassa lapset mahtuvat sukeltelemaan, eikä jokainen innokkaan pikku-uimarin potku osu omaan leukaan.


Paljun asennuksesta ja käytöstä
Lopulta kävi niin, että porealtaalle varattu paikka talon kupeessa unohdettiin ja palju tulikin puisen rantaterassin yhteyteen, ja upotettiin siihen siltä osin kuin se oli mahdollista. Upeinta olisi ollut upottaa se lähes kokonaan terassiin mutta maan ja viereisen venevajan räystäskorkeus eivät antaneet sellaiselle ratkaisulle myöten. Terassia ei siis voinut oikein sujuvasti korottaa ja maata kaivaessa tulisi myös ongelma veden suhteen, upotus olisi vaatinut syvempää kuoppaa kuin vedenpinnan korkeus järvessä. Vaikka olisihan sellainen kelluva palju aika jännä kokemus.

Lähtötilannetta kaksi vuotta sitten eli kesällä 2018, jolloin oli tehty vasta laiturin loppupää venettä varten.
Sorapedillä rikkaruohonpenteleet rehottivat suodatinkankaasta huolimatta.  

Paljun alla on jo aikaisemmin tehty kunnollinen, täryytetty sorapeti. Paljun pohja oli eristetty, joten emme eristäneet alle jäävää sorapetiä erikseen. Suurimmaksi ongelmaksi osoittautui oikeastaan paljun raahaus etupihalta pientä alamäkeä pitkin paikoilleen mutta siihenkin saatiin ystävällistä naapuriapua, jonka lisäksi sovelsimme DIY-kulkuvälineenä lentokoneiden siirroissa käytettyä ratkaisua.

Nerokas, kolmeen renkaaseen pohjautuva kuljetusratkaisu, saa kopioida olkaa hyvä. 

Asennuksessa piti ottaa myös huomioon kamiinan riittävä turvaetäisyys palavasta materiaalista eli venevajasta, ja toisaalta se ettei kamina olisi myöskään kulkureitillä (eli hiekkarannalla). Etäisyys venevajan kattoon on nippa nappa, eli voi olla että joudumme vielä laittamaan hormiin jatkon tai katosta poispäin ohjaavan putkenmutkan, mikäli asiasta huomautus tulee.

Näillä kriteereillä kamiinalle ei jäänyt sitten oikein kovin montaa vaihtoehtoa, joten parvekkeelta pällistellään sitten kamiinaa. Ehkäpä sen voisi naamioida vaikka seulanpääkivillä, hmm. Onneksi se on edes musta. Mustan kestän.

Terassia tehtiin ennen paljun asennusta paljun kohtaan asti, ja paljun asennuksen jälkeen (ja oli siinä talvikin välissä) sitten viimeisteltiin siperianlehtikuusiterassi paljunkin ympärille.  Talven aikana odotelleista lehtikuusilaudoista päällimmäiset olivat sitten harmaantuneet ja alimmat eli, joten yksi kesä katsellaan räsymattoa paljun ympärillä.

Haastava pyöreä muoto  terassilautoihin saatiin rajattua paljun kantta apuna käyttäen. Terassi odottelee vielä viimeistä viilausta hiekkarantaan rajauksen suhteen. Varmaankin sitten niillä seulanpääkivillä sekin...

Jakkara, käytäntö ennen ulkonäköä. Teoriassa tuosta terassiltakin olisi voinut ylettyä kömpimään paljuun mutta kyllä se jouhevammin käy jakkaralta. Jakkara peittää lisäksi aukon terassista, jonka kautta paljun pääsee tyhjentämään.  

Paljun eteen teimme istutusalueen ikivihreistä Brabant-tuijista ja isommista jasmike ja kanukka-pensaista näkösuojaksi. Toki niiden kasvamisessa menee nyt kesä, ja toinenkin. Alkuperäinen ajatus oli rakentaa terassin ympärille rimoitusta näkösuojaksi mutta kyllä tökkii ajatus yhdenkään ylimääräisen riman maalamisesta. Mielummin kaivelin nurmikosta esiin istutusalueen, vaikka senkin ajatuksen seurauksena kärsi muutamana iltana koko kroppa aivan infernaalisesti.

Lisäksi istutusalue näyttää muutenkin kivalta, se tasapainottaa tontin laitojen isoja istutusalueita tuossa keskellä pihaa. Saattaapi ajan myötä laajentua nurmikkoaluetta kohti sitten esimerkiksi pioneilla.

Paljun lämmitys 35kW tehoisella kamiinalla kylmästä vedestä kestää noin 2-3 h, ja sitä nopeuttaa thermokansi, jonka otimme lisäosana. Kesällä palju lämpenee toki nopeammin sillä pääsääntöisesti käytämme siis järvestä pumpattua vettä, joka pitää suodattaa.

Ensimmäinen suodatin, jonka ostimme hajosi jo viime kesän lopulla, joten tänä kesänä edessä on mahdollisesti sitten kalliimpaan massasuodatinversioon investointi. Tuo ensimmäinen suodatin on kyllä nyt reklamoitu, joten kartoitetaan nyt ensin sen toimivuus kunnolla.

Kannattiko?

No kyllä, ei ole nyt tullut kaivattua varsinkaan kesäaikaan sitä pihasaunaakaan, kun pääsee paljuun lämmittelemään uinnin lomassa. Paljuun on kyllä kerrassaan ihana pulahtaa viikonloppuisin, kun on reuhtonut pihatöissä pitkän päivän.


Paras hetki paljussa on kun jää viimeisenä hetkeksi yksin nauttimaan maisemista kaikessa hiljaisuudessa...lasten käsitys kun paljussa rentoutumisesta on tehdä siellä kaikki mahdolliset veteen liittyvät temput, mitä repertuaarista löytyy, mekastuksella säestettynä.