torstai 15. maaliskuuta 2018

Betoniportaiden pinnoitus matolla - suunnitelma



Betoniset Elemento-portaat on päätetty pinnoittaa mustanpuhuvalla matolla. Tämäkin materiaali piti päättää jo aikapäiviä sitten, ihan rakennesuunnitelmavaiheessa. Vaikutti ilmeisesti niin kuormituslaskelmiin kuin porrasasennuskorkoon.

Hetkellisesti tässä kyllä on kuitenkin tullut horjuttua myös sen suuntaan, että laitettaisiin laskelmista huolimatta laattaa, kiveä tai puuta, sillä sopivan mattomateriaalin löytäminen on ollut todella aikaa vievää, suorastaan epätoivoista.

Ajatuksena kun oli vielä asentaa matto itse, eli piti miettiä myös asennuksen helpoutta eikä vain materiaalin ulkonäköä. Kompromisseja oli siis arvattavasti tiedossa.

Matto tuntuu kuitenkin oikealta vaihtoehdolta niin ulkonäkösyistä kuin myös turvallisuussyistä, se ei olisi liukas koirien tassujen tai lasten vikkelien ja aikuisten kömpelöiden jalkojen alla (itsellä kesti todella kauan oppia tuo portaiden rytmi ja pidin niitä pitkään aika perkeleellisinä).

Lisäksi se akustoisi tilaa ja vaimentaisi askelääniä.

Ainoa varjopuoli on oikeastaan puhdistettavuus eli näkyykö pöly ja karvat sekä maton vaihdon hankaluus joskus tulevaisuudessa.

Mattoa silti siis. Jatkoin siis vaihtelevan aktiivisesti etsintää.

Mitä (materiaalia) laitetaan?
Materiaalina pohdin lähinnä villaa tai villasekoitetta sekä sisalia, koska luonnonmateriaalit ovat lähellä sydäntä. Villa näistä olisi helpompi asentaa kuin jäykempi sisal, joten sisal piti jättää jo varhaisessa vaiheessa pois vaikka se ulkonäkösyistä olikin miellyttävin.

Seuraava rajaava tekijä oli maton reunan rispaantuminen. Ensimmäinen liike, josta mattoja kyselin kertoi ensin, että matto kantataan. No tämän mukaisesti sitten suunniteltiin kaiteet, eli ei ollut tarvetta peittää portaan ulkoreunaa mitenkään, sillä sivusta näkyisi vain pintaan liimattu kantattu matonreuna.

Kun kaiteet oli sitten tilattu ja tehtykin, sain samaisesta liikkeestä tiedon, että ei niitä porrasmattoja voikaan kantata, koska reunasta tulee liian paksu. Aiiii-van...olisi pitänyt ottaa toinenkin näkemys heti ensi alkuun.

No, äänestin jaloilla ja vaihdoin liikettä sekä jalkauduin ihan paikan päälle tällä kertaa. Esitin ongelmani Tammer-Matolle ja sain samantien ehdotuksen eteeni.

Forbo Flotex on sametinnäköinen ohut mutta erittäin kestävä julkitilakäyttöön suunniteltu, vesipestävä ja -kestävä kokolattiamatto, jossa on ihan pieni, tuskin erottuva kuosi.  Reuna ei rispaa ja matto oli suorastaan kitkainen, sukka ei taatusti luista. Testasin. On sillä luokituskin, R13.

Tätä löytyi mm. harmaaseen taittavana mustana. Sehän oli siinä.
 Flotex Penang Anthracite
Olen aina miettinyt miksi mattokuvat on niin onnettomia mutta en ihmettele enää yritettyäni saada edustavaa otosta näytteestä... Tähän voi kuvitella samenttimaisen, matalanukkaisen, harmaaseen taittavan mustan maton.

No onko se villaa, onko se sisalia? Ei ole...on nylonia ja vinyyliä.  Sanoinhan, että kompromisseja oli tiedossa. Tekokuidullakin on paikkansa tässä talossa.

Entä ne maton reunat?
Mattoliikkeestä ehdottelivat, että reunaan pitäisi sitten laittaa lista peittämään tuota maton pohjaa sivusta katsottuna. No mitenkäs sen saa siististi, pitäisi melkein teettää profiili jossain. Tai se olisi tietenkin tosiaan pitänyt huomioida suoraan kaiteessa, jos olisi vain tiennyt paremmin ettei kanttaus onnistukaan.

 Suurennoksessa näkyy tuo vinyylialaosa joka pilkistää maton reunasta
(kuva www.forbo.com)

Entisenä ompelunharrastajana sain kuitenkin (omasta mielestä varsin nerokkaan) ajatuksen käyttää reunassa kokolattiamaton kumipohjan peittämiseen terenauhaa. Terenauhojahan käytetään saumoissa esim. huonekalujen verhoilussa, tyynyissä ja ihan vaatteissakin.

Terenauha näyttää tältä, esimerkiksi:
Terenauha (kuva decotexa.fi)
Nauha on suunniteltu juoksemaan pitkin portaan ulkoreunaa. Se liimataan betonin ja maton väliin maton asennuksen yhteydessä. Tuo reuna peittäisi maton kumisen alapuolen sivulta katsottuna.  Toinen sivu rajautuu seinään ja sinne liike ehdotti laittamaan listat kapeista mattokaistaleista estämään seinän kolhiintumista imuroidessa. Jää nähtäväksi ja ehkä testattavaksi ilman niitä listoja.

Tämmöinen on pläni.  Ei auta kuin kokeilla toimiiko.

Porrasmaton asennus itse vai teettäen?
Asennuksesta selvittelin, että palat leikataan suoraan portaan kokoon ja kiinnitetään pala kerrallaan kontaktiliimalla betoniin. Saumat laitetaan puskuun portaiden sisänurkassa, jolloin saadaan tuo kulma terävänä ja siistinä. Ennen asennusta portaat vielä tasoitetaan Weberin nopeasti kuivuvalla 3400 laastilla, tämän tekee laatoittajamme.

Amatöörinä nyt itse vaan mietin, että miten tuo laastiin jäävä pieni kosteus  ja alkaalisuus vaikuttaa maton liimoihin ja vinyyliin? Portaat itsessäänhän ovat kuivat, ne on tehty lähes vuosi sitten.

Katselin myös kokolattiamattojen luvatusta maasta Jenkeistä asennusohjeita, ja niissä nuo sisänurkat usein nidottiin. Eli maton kiinnityksen vaihtoehtona olisi ollut liimata tuohon nurkkaan aivan ohut puurima ja nitoa matto vielä tiukasti kiinni rimaan.

Ei kuulosta siis  asennus millään muotoa rakettitieteeltä mutta mattoliikeen myyjä kuunteli tyrmistyneenä suunnitelmaani ja oli sitä mieltä, että ei kyllä nyt kannata porrasmaton asennuksen vuoksi alkaa opetella mattoasentajan työtä.

Ehkä se näin sitten onkin (vaikka on tässä nyt montaa muutakin työtä tullut opeteltua) ja otimme tarjouksen asennuksesta. Tuntitaksaltaan päivän työksi arvioitu urakka näyttää asettuvan kyllä tuonne asiantuntijapalkkioiden tasolle, vaikka liimat ovatkin mukana.

Matto lähti tilaukseen asennuksen kera, muutaman viikon päästä nähdään lopputulos.

 Ja sen jälkeen sitten, että imuroidaanko portaat tulevaisuudessa kerran päivässä vai viikossa.

8 kommenttia:

  1. Miksi portaat ei jää betonille? Matto on toki hyvä jalan alla, mutta Ainakin kuvassa valettu betoniporras näyttää herkulliselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi pojat, kyllä sitäkin vaihtoehtoa mietittiin, varsinkin kun laatat ovat hyvin lähellä portaiden betonisävyä. Mutta jotenkin se musta kokonaisuus ja matto veivät voiton. Tosin nyt mallimatonpala on pyörinyt pari viikkoa lattialla ja vaikuttaa melkoiselta roskaimurilta...

      Poista
    2. Betonipinnat voi myös lakata mustaksi :)

      Poista
    3. No niinpä taitaisi voida! Kovasti etsin noita betonipinnan käsittelyvaihtoehtoja aiemmin, kun mietittiin jätetäänkö ontelolaattakatto betonipinnalle, se oli niin kaunis. Lopulta se maalattiin ja ainoastaan teknisessä tilassa jäi näkyviin putkien välistä ihailtavaksi. Siellä laitoin vain primerin pintaan ja hyvältä näyttää. Mutta betonia on sitten tarjolla ulkona käytävissä ja portaissa, ja ajattelin siitä valaa muurinpätkiä ja tukirakenteitakin istutusalueille yms.

      Poista
  2. Meille on tulossa vastaavanlaiset portaat. Itseasiassa mittoja otetaan parhaillaan eli pienet muutokset on vielä mahdollisia. Maton rispaantumista en ole tajunnut edes miettiä. Olimme valinneet tällaisen villa-pellavamaton: http://www.creatuft.be/en/255 Täytyypä vielä hieman miettiä miten toteutetaan reuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kivannäköinen matto! Katselin myös vähän vastaavia itsekin pitkään mutta jostain syystä sitten yksiväriseen päädyttiin. Reuna kyllä kannattaa miettiä huolella. Tuo meidänkin matto on vain muutaman millin paksu pohjasta ja silti se kuultaa sivusta, nyt kun ei sattuneesta syystä ole vielä tullut viimeisteltyä tuota porrasreunaa (ja montaa muutakaan asiaa). Jos matto ei ole kovin paksu, niin kanttaus ompelijalla tai mattoliikkeessä voisi toimia. Tai kaiteen kiinnitys siksak-profiililla (voi kyllä tulla melko hintavaksi).

      Poista
    2. Olin ajatellut sitä siksak-profiilia kaiteen reunaan niin, että se tulee hieman yli portaan reunan. Se nyt ei kuulemma kuitenkaan onnistu. (jäin kyllä miettimään että miksi ei onnistu, vai onko se vaan vaikeampi tehdä). No pitää kyselle mattokaupasta lisää. Pohdinnassa on myös päälystetäänkö alakerran aula myös matolla vai teetetäänkö vaan samasta matosta iso matto siihen tilaan. Kokolattiamaton kanssa tulisi ongelma siitä, miten rajataan se eteisestä.

      Poista
    3. Joo, olisiko tuo siksak-profiili sitten vain mitoituksen suhteen niin haastava ettei kukaan halua siihen ryhtyä. Olisi kyllä hieno.
      Kuulostaa kivalta suunnittelmalta jatkaa aulaan tuolla samalla matolla, irtona tai kiinteänä, tulee yhtenäisen näköinen.
      Minä en ole vielä raaskinut noita meidän uusia lattioita peittää millään matoilla, mitä nyt ulko-ovien eteen on nakattu pari vanhaa kuramattoa :)

      Poista

Kommentit otetaan ilolla vastaan.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...