keskiviikko 2. elokuuta 2017

Se oikea kuullotesävy - Sora

Tontilla pötköttää kilometri terassin katto- sekä talon ja tallin räystäslautoja osana talotarviketoimitusta,  joten toissa viikolla tuli sellainen olo, että olisi syytä laittaa jaloille kuullotusprojekti niin kauan kuin maalauskelejä riittää. Räystäslaudat nyt olisi ainakin hyvä saada käsiteltyä kahteen kertaan ennen ulkovuorausurakkaa.

Käsitellyt laudathan saa talliin talteen talveksi, jos niitä ei syystä tai toisesta ehditä laittaa syksymmällä paikoilleen. Käsittelemättömätkin täytyy joka tapauksessa roudata talliin talteen talveksi ja siellähän niitä voi maalata lämpimässä pitkin talvea ja kevättä.

Kuullotusurakalle tuli kuitenkin aikalisä. Ensinnäkin ilmankosteus oli alkuviikon koko ajan liian korkea. Toiseksi kaikki laudat menivät vaihtoon.

Ne olivat pohjamaalattuja, ja eivät näin ollen käyneet kuullotteen alle. Tarkistin asian puunsuojan valmistajalta.

Harmillista, etten tätä aikaisemmin huomannut.  Laudat olisi voinut tilata oikealla pohjakäsittelyllä. Toisaalta onneksi kävi mielessä kuitenkin tarkistaa asia ennen kuin oli käsitellyt kymmentä lautaa enempää.... Ne saavat mennä nyt jonnekin triviaaliin paikkaan, jossa eivät joudu säärasitukselle alttiiksi.

Lyhyellä varoitusajalla ei siis onnistunut saada kuin käsittelemätöntä lautaa, ja joudun nyt käsittelemään laudat kolmeen kertaan, ensin pohjusteella ja sitten kaksi kertaa värillisellä puunsuojalla.

Lammi-taloille kuitenkin hatunnosto asian nopeasta ja sujuvasta hoidosta. Toistaiseksi toimitukset ovat sujuneet hyvin, ja kaikki pienet puutteet on hoidettu reilusti ja vauhdikkaasti. Hyvästä palvelusta ja jälkimyynnin hoidosta lienee osin heidän erinomainen maine perujaankin.

Toistaiseksi ainoana haasteena näen tuosta tolkuttomasta määrästä vajaita lavoja eri harkkoja eroon pääsyn. Siinä on muutaman tuhannen euron arvosta meille tarpeetonta tavaraa, joten toivottavasti kelpaa jollekin rakentajalle syksyn mittaan.

Räystäs-, terassin katto- ja rimalautojen kuullotteen sävyksi arkkitehtimme on määrittänyt Tikkurilan Soran (5063). Onneksi näin, sillä kuullotteissa  on paljon kiehtovia väri-vaihtoehtoja ja muutama tuskainen hetki olisi mennyt valintaa tehdessä. Tämä kun on yhtä haastava tehtävä kuin sen täydellisen mustankin metsästys.

Tuota samaa sävyä viljeltäisiin myös sisätilojen puuosissa, kuten yläkerran kattolaudoissa, työskentelytasoissa ja oven reunanauhoissa yms. Ikkunatoimittajalta kysyin myös saadaanko etuovi ja viereiset ikkunapuitteet samalla sävyllä, ja odottelen vastausta. Odottelen kyllä myös asentajaa ottamaan tarkistusmittoja. Sävyn pitäisi mielellään sopia myös muutamiin puunvärisiin 50-60 luvun kalusteisiimme.

Rautakaupan mukaan sävy olisi saatavissa myös sisämaalituotteisiin, niistä siis lisää myöhemmin. Vielä on nääs tuo yläkerran sisäkattolautojen käsittely vähän mysteeri. Öljyä, petsiä, lakkaa, vahaa? Joku combo?

Nyt ostimme siis vain pienen testipurkin ko. ulkokuullotesävyä, ja testasimme sitä eri puupinnoille, lähinnä sahatulle ja höylätylle. Lopputulos näytti hyvältä, sävy on lähellä tammea mutta hieman viileämpi. Ei taita punaiseen, vaan keltaiseen. Sävy on toki katsojan silmissä.

Ei lähdetty sitten muita sävyjä testaamaankaan vaan ostettiin pari isoa pönikkää Soralla sävytettyä kuullotetta. Päätöstä vahvisti, kun kuulin täydellisen tyylikkään sisustus-silmän omaavan ystävämme valinneen aikanaan saman sävyn mustan tiilitalonsa rimoituksiin. Ei voi mennä metsään siis.

Tikkurila Valtti Plus vesiohenteista kuullotetta Sora -sävyssä kahden kerroksen jälkeen.  Toinen kerros syvensi selvästi värin sävyä ja se olikin kauneimmillaan yhden kerroksen jälkeen mutta sillä ei saanut vielä riittävän tasaista jälkeä. Kahta kerrosta suositeltiin ohjeissakin.
Tälle uuden sukupolven kuullotteelle on luvattu tuplasti pidempi kesto eli katsotaanpa tilannetta vuoden 2025 tienoilla sitten, eritoten talon eteläpäädyn rimoituksissa.

Tuskastuttavaa näissä kuullotteissa on niiden vaatima huolellisuus. Varsinkin tällaisessa vaaleassa värissä näkyy heti valumajäljet erityisesti reunoissa sekä eri paksuiset kerrokset epätasaisena värinä. Sudinvedon hännät jää helposti näkyviin. Ei kestä oikein lähempää tarkastelua. Peittomaaleilla saa taas onnettomampikin maalari parempaa jälkeä.

Toisekseen katkaisukohdat pitäisi käsitellä pohjusteella, ja maalata kahteen kertaan. Jos tämän haluaa tehdä oikein, pitäisi kaikki laudat katkoa määrämittaan, käsitellä päät kolmeen kertaa, ja asentaa vasta sitten paikoilleen. Kuulostaako kenestäkään muusta käytännössä vähän haasteelliselta toteuttaa?

9 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Hei, se on Eduxin ovi, tulee Klas1 kautta. Siellä on vaihtoehtona tekninen tammi ja tiikki pinnaksi, ja lupasivat selvittää kumpi on lähempänä tuota Soraa. Kun molempia on samalla nimellä monenvärisenä tarjolla...Etuoven viereiset ikkunapuitteet sävytetään sitten oven sävyisiksi.

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta, meilläkin haussa puunsävyinen ovi, mutta en ole vielä löytänyt! Tuolta nettisivuilta ei oikein käynyt ilmi, että esim. mihin ovimalleihin voi saada tuota tammea tai tiikkiä. Mikä ovimalli teille tulee?

      Poista
    3. Meille tulee Sointu. Kysäisepä suoraan Eduxilta? Tai teidän ikkunatoimittajalta? Meillekin tuo vaihtoehto tuli ensimmäisenä mukaan Fenglassin tarjouksen myötä. Myös Vihannon ovelta voisi kysellä puunsävyisiä ovia.

      Poista
    4. Mitä valmistaja sanoi tuosta että kullote ei käy pohjamaalin alle... meillä nimittäin kans tehtaalla pohjamaalattuja, ja olisin halunnut kullotteen... voi ei!

      Poista
  2. Mikä malli ovista teille tulee, kun tuolta sivuilta ei käynyt selville, mitkä mallit voisi saada puunvärisinä? Eikä kyllä lukenut myöskään niitä vaihtoehtovärejä/käsittelyjä.

    VastaaPoista
  3. Mitä puunsuojavalmistaja sanoi siitä, että laudat on pohjamaalattu? Meillä myös talotehtaan pohjamaali ja olin ajatellut Tikkurilan kuullotetta niihin mutta eikö onnistukkaan :-/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät suositelleet. Sanoivat että vaikuttaa pysyvyyteen. Pitäisi pohjakäsittely olla kuullotteelle sopiva systeemi. En sitten halunnut ottaa riskiä että pitää parin vuoden päästä käsitellä uusiksi. Saisikohan ne teidänkin laudat vaihdettua vielä?

      Poista

Kommentit otetaan ilolla vastaan.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...