sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Raksapäiväkirja vko 14: lattiavaluvalmisteluja ja porraspinnoituspohdintaa

Ensimmäiseksi pakollinen rakennussäätoteama, eli edellisen viikon loppupuolen suoranaiset helteet vaihtuivat taas kuin taikaiskusta (tai sanotaanko ei kovin yllättävästi) alkuviikon märkään ja koleaan ilmanalaan, josta taas loppuviikoksi palattiin helteisiin.

Tällä viikolla jatkettiin kellarin ja autotallin lattiavaluvalmisteluja. Valut tehdään ensi viikolla. Meillä on kohta siis lattia sekä kellarissa että autotallissa mutta se vaati meidän osalta sitä, että hihat laitettiin heilumaan autotallissa aamusta iltaan viikonloppuna miehenkin kotiuduttua.


Vesijohto- ja viemärivetoja tällä viikolla

Alkuviikosta LVI-urakoitsija oli jatkanut pohjaviemäreiden ja vesiputkien asennusta. Linjakaivojen lisäksihän meille tulee noita normaaleja viemäreitä ja nähtyäni valkoiset muovitötsät sain sisustusslaagin. Selvisi onneksi sitten, että ne tulevat jäämään piiloon, ja päälle pitää joka tapauksessa hankkia erilliset rosteriset kannet. Nämäkin siis jo tutkittavien listalle ettei tule ylläreitä esim. lattiamateriaalivalintojen vuoksi.

Maanantain LVI-asennusten jäljiltä oli myös korjattavaa. Autotallin öljynerotuskaivo oli asennettu väärään korkoon ja kurapisteeseen laitettu hiekanerotuskaivon sijaan normaali kaivo, myös kellarissa oli yksi yläkertaan kevyen väliseinän läpi kulkeva viemäriputki väärässä kohdassa, tämän viimeisen huomasi onneksi tarkka kivitimpurimme.

30.6. sekä 6.7.2017: kylmävesisuojaputket on asennettu eristeiden alle ja lämminvesiputket tulevat eristeiden päälle. Kylmä vesi ei pääse näin lämpeämään, sillä styroksien päälle tulevat vielä lattialämmitysputket. Lämminvesiputket taas lämmittävät hukkalämmöllään lattiaa, kun ovat valun alla.   Oikean kuvan vasemmassa reunassa viemäriputki, joka jää kevyen väliseinän sisään. 
6.7.2017: vasemmalla pesuhuoneen linjakaivot ja oikealla pikkuvessan LVI-valmisteluja


EPS-levyjen asennustyö jatkui sekä vajaaksi osoittautuneita sisätäyttöjä

Tiistaina kivitimpurimme jatkoivat alakerran lattiaeristyksistä ja itse aloittelin autotallin puolen lattiaeristysvalmistelua. Nämä kellarin valmistelut ovat sen verran kriittisiä ja haastavia johtuen esim. väliseinien paikan määrityksistä ja useista putkivedoista, että ihan suosiolla tästä työstä maksamme ammattilaiselle, jotta työ tulee sujuvasti kerralla oikein. Me toteutetaan sitten tässä sellasia raksahommat for dummies-osuuksia eli helpoksi oletettuja mutta työaikaa vaativia osuuksia.

Tässä vaiheessa selvisi sitten, että maaurakan tekijät olivat jättäneet myös sisätäyttöjä vajaiksi vaikka tästä oli heille työvaiheessakin useampaan kertaan sanottu.  Ja sivustyroksitkin olivat osin miten sattuu. Osa täytöistä piti nyt korvata ylimääräisellä kerroksella styroksia ja sivustyrokseja joudutiin korjailemaan oikeaan korkoon. Taas piti tarkistaa rakennesuunnittelijalta aiheuttaako tuo vaihteleva eristepaksuus ongelmia esim. laatan painumisen suhteen mutta pitäisi voida olla turvallisin mielin sen suhteen.

Tästä aiheutui lisätöitä  ja jouduin täydentämään maaurakoitsijalle lähetettyä reklamaatiota.  Täytöt jäivät siis vajaiksi niin sisältä kuin ulkoa. Ulkotäyttöjen loppuuvienti on kyllä sovittu toteutettavaksi ja jäämme odottavalle kannalle miten tämä reklamaatio hoidetaan.

7.7.2107: sähkovedot tehtiin vesiputkien jälkeen. Tuolla seinällä muuten raudoitusverkot odottamassa valmiina lattiavalun raudoitusta. Aika fiksua, etten sanoisi. 
6.7.2017: valuvalmisteluja ikkuna-aukoissa. Arkkitehti on suunnitellut ikkunakoron siten, että ikkunat ovat karmin verran lattiapinnan yläpuolella mikä näkyy hyvin tuossa alemmassa kuvassa yläkerran parvekkeesta.  En tiedä onko siitä käytännön hyötyäkin mutta ulkonäön suhteen ikkunat rajautuvat symmetrisesti pokilla joka puolelta näin toteutettuna.


Talon runko näytti perjantaina tältä:

7.7.2017: viimeistä valua odottelevat seinät, tästä eteenpäin jatketaan puutöillä.

Porraskaidekin tässä etenee

Torstaina kävi myös erittäin mahdollinen tuleva sisäportaiden kaiteiden toimittajan edustaja ottamassa mittoja noista betoniportaista. Kaidesuunnitelma alkaa olla ulkonäön suhteen jo selkeä, ja vielä pitää ratkaista tyylikäs alakiinnitys.  Kaiteet tulevat mustina pyörinä metallipinnakaiteina ja kaikki käsijuoksut, ml.porraskuilua ympäröivä kaiteen käsijuoksu ovat sitten pyöreää puuta.

Sisalmatto Tasibel 
 (kuva: www.helma.fi)



Itse portaat tullaan päällystämään mustalla matolla, josta toivottavasti löytyy sellainen rouhea versio, missä ei pöly ja koirankarvat heti näy.

Luonnonkuituinen sisal olisi siis yksi vaihtoehto materiaaliksi ja tälläinen vaaleanruskeaa sisältävä kuosi olisi vallan mainio. Olisi koirankarvojen värinen.

Puu, kivi tai laattakin olisivat hyviä pinnoitusvaihtoehtoja, mutta jotenkin emme kumpikaan näe tilassa muuta kuin maton ainoana oikeana vaihtoehtona, ja koska arkkitehti oli samaa mieltä, niin ehkä tässä ei olla ihan hakoteillä. Matto tuo lämpöä kaikkien kovien laatta-ja kivipintojen keskelle ja tiedä vaikka akustoisikin vähän porraskuilua.

Raksaviikolla 15 suunnitelmissa mm. 2. seinäjuotosvalu, kellarin lattiavaluraudoitukset, lattialämmitysjärjestelmän asennus, lattiavalut sekä kattotuolien asennuksen aloittelua parveketukirakenteilla.

Itse jatkamme tuon autotallin parissa, jonka lattiavaluvalmistelut pitää saada maanantain aikana viimeistelyä, joten tästä aiheesta lisää ensi viikon raksapäiväkirjapäivityksessä.

Taas tapahtuu siis laajalla rakennusrintamalla. Kyllä tästä vielä koti tulee.

4 kommenttia:

  1. Tehän olette ottaneet hurjan harppauksen eteenpäin sisätöissä :)
    Meikäläinen vaan maalailee puupalikoita :)

    VastaaPoista
  2. Meillä tulee tässä kohta kiire itselläkin maalailla niitä puukalikoita 😊 Mutta nyt on kyllä edennyt tämä projekti monessa näkyvässä asiassa ja alkaa tosiaan näyttää siltä, että muutto uuteen kotiin olisi lopputalvesta ihan realistinen tavoite.

    VastaaPoista
  3. Tosi hienosti teillä edistynyt :) Mahtavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoiset stryroxtalkoot on tainnut olla teidänkin työmaalla!

      Poista

Kommentit otetaan ilolla vastaan.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...