sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Raksapäiväkirja vko 7: alakerta kohoaa taas

Rakennusviikot juoksevat kyllä joutuin eteenpäin sillä kohtahan tässä on kaksi kuukautta rakennettu. Viikolla seitsemän kellarin ulkoseinät jatkoivat taas kohoamistaan ja kuiva sää suosi edelleen rakentajia. Jos kesä ja kevät jatkuu tällaisena kuivana voi Lammin myyjän mukaan olla mahdollista jopa tehdä ulkoseinien rappaus syksyllä mutta mitotaan niitä seinien kosteuksia sitten. Eihän tässä vielä ole ehtinyt metsästää sopivan väristä rappaustakaan, sillä tuo kahden eri materiaalin (puun ja kiven) mustan sävyjen yhteensovittaminen voi olla haasteellista.

Sen verran sain selviteltyä, että Ston rappausta suositeltiin Lammilta ja mallia voisi käydä pällistelemässä Tampereella Ston keskuksessa.  Mallipalan saa myös tilattua 25€ panostuksella. Mustan rappauksen päälle suositellaan vielä erikseen Sto Color X Black- maalia. Tästä aiheesta epäilemättä lisää jatkossa.

Tiistai-illalla tontilla poiketessamme pääsimme lasten kanssa todistamaan nosturin toimintaa, sillä se oli useita tunteja aikataulusta myöhässä. Totisesti vaikuttava vehje noin niinkuin lähietäisyydeltä.
16.5.2017: toinen kivierä nousee telineille
Torstaina talon ulkoseinät ovat nousseet jo oikeaan korkeuteen eli alakerran korkeudeksi tulee 2700mm.  Ikkunoiden koko on nyt nähtävissä, ja näin jälkikäteen mietityttää vähän miksi nurkassa sijaitsevan makuuhuoneen etelänpuolen 600 leveää ikkunaa ei tehty vielä hieman isommaksi, hyvin olisi mahtunut leventämään vaikka 200mm? Siihenhän tulee sitten kippi-ikkuna, joka toimii samalla varauloskäyntinä, ainakin hoikemmalle henkilölle.

Toisessa makuuhuoneessa on kiinteän ja kippi-ikkuna yhdistelmä ja monitoimihuoneesta pääseekin oven kautta ulos.  Kellarissa olisi poistumistieksi riittänyt yksi ovi koko tilasta mutta kyllä sitä nukkuu yönsä rauhallisemmin tietäessään,  että lasten huoneistakin pääsee suoraan ikkunoista ulos hätätilanteessa.

Toisaalta tulevaisuuden teinien vanhempana ajatus ei olekaan enää niin rauhoittava...

Kaksikerroksisissa asunnoissa on ylemmän kerroksen jokaisesta makuuhuoneesta oltava varatie ja ylhäällä onkin parvekeovi, joka toimittaa hätätien virkaa. Parvekkeeltahan pitää siten edelleen päästä poistumaan jotain kautta, joko parvekekaiteen toisella puolella pitää olla tasanne, josta voi pudottautua maahan tai sitten pitää järjestää esim. tikkaat. Meillä tulee parvekkeelta pihalle portaat, jotka lisäsimme suunnitelmiin jossain vaiheessa.

Täältä Oulun kaupungin loistavan informatiivisilta sivuilta ammensin tietoa tästäkin aiheesta, suosittelen muitakin maallikkorakennuttajia tutustumaan.

18.5.2017: kellarikerros täydessä korkeudessaan, saunan ikkuna näyttää juuri oikealta ratkaisulta.
Kuten kuvasta näkyy, viikonloppuna on edessä tantereen siivousurakka.

Perjantaina jatkui seinien kasaaminen. Tässäkin kuormassa tuli edelleen normaalia enemmän kolhiintuneita harkkoja, ja tällä kertaa ne kerätään lavaan sivuun. Lammille on tehty reklamaatio asiasta, ja on sovittu, että saamme urakoitsijan kanssa hyvityksen sekä ylimääräisistä työtunneista, jotka menivät kolojen paikkauksiin että näistä uusista syrjään laitetuista kivistä. Erityinen hatunosto Lammille erinomaisesti hoidetusta reklamaatiosta. Hyvin käsitelty reklamaatiohan on tunnetusti parasta asiakassuhteen hoitoa.
20.5.2017: Tulevaa olohuoneen näkymää yläkerrasta telineiden päältä motivoimaan työntekoa. 
Viikonloppuna keräiltiin talon sisältä roskat pois ja raivattiin valmiiksi pihaa, sillä autotallin sisäpuolen ja rakennuksen ulkopuolen täytöt ja maanpinnan tasaus on ajoitettu kuun vaihteeseen. Tontilta löytyneet massiiviset kivet nostellaan samalla rajaamaan rantaviivaa, saan nähdä miten syvään ne lumpsahtavat tuonne pehmeään pohjaan...

Kivi poikineen
Roskalavaa emme ole ottaneet tontille, sillä kohtuullisen ajomatkan päässä sijaitsee kunnan jätteenlajittelukeskus, jonne olemme vieneet aina peräkärryllisen saman tyyppistä jätettä, jolloin on selvinnyt 7 euron maksulla.

Jos tontti on pieni, ei varmaan ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa lava mutta pihalla on onneksi mahtunut lajittelemaan jätteitä, vaikka vähän se tuntuu ahtaalta kuivumassa olevan ruoppausmassan viedessä juuri sen kulmauksen, missä olisi ollut tilaa levitellä tarvikkeita.  Massallehan ei varmaan tehdä mitään vielä tänäkään kesänä vaan kuivukoot toisenkin talven vielä rauhassa (multasormille tiedoksi, mahtavan tuntoista multaa.)
20.5.2017: Rakennusjätteiden lajittelupiste ja välivarasto alkaa nousta tähän: on puuta, metallia, muovia, kiveä ja epämääräinen kasa putkenpätkiä maaurakoitsijan jäljiltä.
20.5.2017: kottikärry, tuo rakennuttajan paras työväline....niitä on hyvä olla kaksin kappalein.
Ehkä vähän siistimpää jos oikein tarkkaa katsoo -
 loput laudat saavat odottaa tietoa käytetäänkö niitä vielä ensi viikolla vai raahataanko jo pois.

2 kommenttia:

  1. hienoa edistystä :)

    Mekin kuskataan roskat itse kun kuomallinen kärry eikä mahdoton matka sortille.

    VastaaPoista
  2. Voi olla että ensi talvea kohti, kun lumi tulee, joutuu tekemään sitten uuden ratkaisun, lastaamaan jätteet vaikka suoraan kärryyn (joka on sitten puolitäynnä jätettä, kun pitäisi hakea kuorma tavaraa...) mutta pohditaanpa sitä ratkaisua sitten syksyllä 😊

    VastaaPoista

Kommentit otetaan ilolla vastaan.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...