perjantai 21. huhtikuuta 2017

Raksapäiväkirja vko 3: tassuilla syntyy anturaa

Kivitalourakoitsija vapautui edellisestä projektistaan ja aloitti tiistaina n. 5 kk mittaisen pestinsä, jonka päättyessä syksyllä meillä pitäisi olla runko pitkälti valmiina pintatöitä varten. (Tässä vaiheessa sitä esittää itselleen kysymyksen miksi emme ottaneet elementtiä ja katselisi kohta valmista runkoa? Miksi?)

Urakoitsija työntekijöineen tekee myös samalla autotallin puurungon, josta jatkamme itse kesällä eteenpäin tavoitteena saada autotalli valmiiksi ennen pintatöiden aloitusta. Saadaanpa sitten varastoitua sinne seuraavan vaiheen tarvikkeita säältä suojaan, eikö ole viksua suunnittelua, mitä? Autotallin rakennus pitää nyt sitten ajoittaa siten, että se etenee tiettyjen vaiheiden (lattiavalut, kattovillan puhallukset yms.) suhteen samaa tahtia kuin talo, jotta saataisiin rakennettua se mahdollisimman kustannustehokkaasti. Ts. potentiaalinen stressinaihe kesäksi.  Tallia ei lähdetty tekemään valuharkoista, koska sen toteutus laskettiin tällä "pitkästä puusta osin itse" -mallilla edullisimmaksi toteuttaa, eritoten kun vielä on tuo kaavan vaatimus puuverhoilusta.

Anturat valetaan patentoiduilla Lammi-tassuilla, ja niiden asennus alkoi tiistaina. Ilmeisesti tosiaan kätevä ratkaisu, sillä homma oli edennyt kolmella miehellä jo pitkälle, kun poikkesin tontilla aamulla ennen omien töiden aloitusta. Kunnan Rava oli käynyt merkitsemässä nurkkapisteet ja koron ennen pääsiäistä, ja niistä pystyi jo hahmottamaan talon paikkaa ja kokemaan saman elämyksen kuin monet muutkin rakentajat: onko se talo noin pieni....ja toisaalta: miksi meillä on noin iso autotalli?

18.4.2017 ilta: tassut ojennuksessa, kantavat seinät ja parveke hahmottumassa.
Tarkkasilmäinen huomaa kuvan vasemmassa alakulmassa viikon vitutuksen...

Kulmapaikkojen myötä oli hyvä myös tarkistella vähän ovatko salaojan tarkistuskaivot yms. putket suunnitelmien mukaisilla kohdilla ja valokuvata koko viritys itselle talteen. Maanrakennusfirmahan oli nyt tehnyt työt ennen nurkkapisteiden ja koron merkintää.  Huolestuin hetkellisesti, kun huomasin yhden kaivon jäävän suoraan terassin kiveyksen alle (lvi-suunnitelman mukaisesti kylläkin) mutta tämä osoittautui turhaksi stressiksi, vastaavan mukaan ei pitäisi olla ongelma. Kiveys täytyy kuitenkin asentaa niin, että kaivon kunnon pääsee tarkistamaan vähintään parin vuoden välein. Tarkistuskaivot kannattaakin merkata piharakenteita viimeistellessä jotenkin niin, että ne löytyvät tarvittaessa helposti ja nyt puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Keskustelimme myös onko tarpeen käyttää arvokasta pakkasbetonia, sillä öisin on ollut edelleen pakkasta näillä leveyspiireillä ja päivällä taas porottaa aurinko lämpimästi, kuten kuvasta näkyy. Valu tehtiin nyt kuitenkin lämmitetyllä rapid-betonilla  (RR C25/30 16 S3) sääennusteen luvatessa muutosta varsin kosteaksi ja lämpimäksi kohti loppuviikkoa.
19.4.2017 ilta: kuparikaapelien asettelua ja muuta valuvalmistelua
(tässä kohtaa sähköfysiikan opit unohtuneet totaalisesti, mikä tää maadoitusjutska oikein olikaan...)
ja väliaikainen invaasio naapurin tontille toteutettu, odotellaan nostoautoa perjantaille, omille pikkukätösille jää tosin nuo styrox-paalit vieriteltäväksi montun reunamille. 






Torstaina loroteltiin kaksi kuormaa kuraa  (alkaa olla alan slangi hallussa) tassuihin ja tirautettiin siinä ohessa naapureillekin kasvihuoneen perustus. Betonia anturavaluun kului 14,2 kuutiota.

Tässä vaiheessa sitä myös huomasi, että olisi pitänyt varmistaa sellainenkin itsestäänselvyys,  että maaurakoitsija jättää vähintään kottikärrykelpoisen reitin rakennuspaikalle. Meillä paikka on ympäröity kivi- ja maavallilla seuraavaan maatyövaiheeseen asti  mutta sitä ennen pitäisi pystyä kuljettamaan kaikennäköistä pientä ja isompaa tavaraa helposti rakennuspaikalle.

20.4.2017 ilta:  harjateräkset valmiina perjantaita varten.
Säämerkintä: myöhään illalla alkoi sade, ei pakkasta
































Perjantaiaamuna kävin viemässä työmiehille perjantaipullat ja he olivatkin jo aloittaneet muottien purkamisen ja päivä jatkuisi talon harkkojen latomisella. Maanantaina työmaa seisoo mutta urakka jatkuu taas tiistaina. Kyllä tämä on äärimmäisen jännittävää seurattavaa, kun vihdoin kaikille pankkitililtä kadonneille kymppitonneille saa vastinetta.  Erityisesti mieltä lämmittää, että vielä ei ole tarvinnut tehdä itse yhtään mitään fyysistä, sillä jätämme nuo styrox-paalien yms. työmaalle saapuneiden pientavaroiden kantourakat odottamaan rakkaan aviomiehen paluuta työmatkalta. Terveisiä vaan sinne Floridan lämpöön täältä vaihtelevan Suomen kevätsään keskeltä. 

Huomautettakoon, että kokeilimme kuitenkin lapsityövoiman avulla siirtää yhtä paalia mutta sen kärsiessä kuljetusvaurioista päätimme minimoida lopun damagen jättämällä puuhan sikseen.

21.4.2017 ilta: ensimmäinen rivi harkkoja pötköttää siinä ja
kivet ovat hups heijaa heilahtaneet monttuun.

2 kommenttia:

Kommentit otetaan ilolla vastaan.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...