maanantai 23. tammikuuta 2017

Ruoppaus - ilmoituksia, kuulemisia ja lupia

Tontin ranta oli melkoista velliä ja  muutoinkin luonnontilassa. Rantaveteen kun tökkäsi oksan, upposi se noin puoli metriä mutaan eli jotain oli tehtävä, jos halusi, että lapset suostuvat jo seuraavana kesänä räpiköimään rannassa. Täytyi siis tilata ruoppaus ja tehdä ruoppaussuunnitelma sekä ilmoitus ELY-keskukselle työstä. 

Ruoppauksesta löytyi vähäisesti tietoa netin kautta, ja lopulta vähemmistössä varmasti ovatkin ihmiset, jotka sitä joutuvat teettämään ja vielä vähemmässä ne, jotka asiasta jotain netissä somettelevat. Kysyntää kuitenkin tuntuu olevan riittävästi tekijöille, sillä heitä oli vaikeuksia löytää (kohtuullisella korvauksella) työtä tekemään.  Laitoin tarjouskyselyä viidelle taholle, joista yhden tiedot sain naapurustosta.  Tätäkään yritystä ei tavanomaisin hakusanoin netistä kuukkeloimalla olisi löytänyt, joten voihan noita tekijöitä muitakin vielä olla.  Yksi ei vastannut, yksi ohjasi kilpailijalle, yksi ilmoitti tilauskirjojen olevan täynnä seuraavaan syksyyn, joten jäljelle jäi kaksi vaihtoehtoa. Nämä tahot tulivat tontille katsomaan alustavan kaivuu- ja rantaviivasuunnitelmamme. Toinen tarjosi ruoppausta nelinkertaiseen hintaan kuin toinen tekijä, joka tarjosi sitä kaksinkertaiseen hintaan verrattuna tähän, jolta työtä olisi pitänyt odottaa vuosi (miksiköhän ne tilauskirjat olivat siis täynnä...) Kaikki arvioivat työn kestävän pienemmällä koneella kaksi päivää, joka vastasi naapurustossa tehtyä ehkä vähän isompaa urakkaa, joten arvelimme tämän pitävän suurinpiirtein kutinsa. Kaikki urakoitsijat tarjosivat työn siis ponttoonilta tehtäväksi, sillä rannalta ei ylettänyt kaivamaan riittävän pitkälle tulevan laiturin päähän. Toinen tarjosi  yhtä konetta, ja toisella olisi ollut toinen ponttooni massan kuljettamiseksi rannalle, jossa taas pienempi kone olisi lapioinut massat maihin.

Pyysimme aluksi hinnat tuntityönä, ja valitsemamme urakoitsija muutti sen lopulta urakkahinnaksi tuon kahden päivän työaika-arvion perusteella. Tämähän aiheutti arpomisen, että miten asia pitäisi sopia. Jos tehdään tuntityöllä, tehdäänkö sitä rivakkaan tahtiin kunnes työ on tullut tehtyä. Jos tehdään urakalla, tehdäänkö työ loppuun vai loppuuko työ, kun sen kannattavuus laskee alle tietyn rajan....

Ruoppauksen teko vaatii (sähköisen) ilmoituksen ELY-keskukselle, mukaanlukien naapureiden suostumuksen. ELY-keskuksella on 30 päivää aikaa ilmoittaa, mikäli eivät ilmoitusta hyväksy ja tuon ajan kuluttua umpeen voi ruoppauksen suorittaa.

Ruoppaussuunnitelman teko oli haastava, jopa hetkellisiä epätoivon tunteita allekirjoittaneessa aiheuttava prosessi. Ensin piti toki selvittää itselle miksi työhön ryhdyttiin eli haluttiin lapsille uimaranta, johon he eivät uppoa polvia myöten, laiturille tukevampi pohja, veneelle riittävän syvä parkkipaikka ja reitti veneväylälle. Keskivedenkorkeus piti selvittää, jotta tiedettiin ruoppaussyvyys, se löytyi www.ymparisto.fi-sivuilta (siis miten sitä selvittiin tiedonhaussa ennen nettiaikaa?). Ruopattava pinta-ala piti hahmottaa, jotta saatiin laskettua ruopattava kuutiomäärä. Tämänkin suhteen on rajoitus, yli 500 kuution ruoppaukset eivät ole enää ilmoituksenvaraisia.  Ja sitten piti päättää mihin se ruopattava massa kipattaisiin elikäs läjitettäisiin, jotta se ei ole rakentaessa tiellä tai toisaalta sitä ei tarvitsisi siirrellä myöhemmin paikasta a paikkaan b (kottikärryllä?) Tässä vaiheessa taas todettiin, että palkkaammekin tästä jo pihasuunnittelijan ja pyydämme hänet  suunnittelemaan ranta-alueen ensimmäiseksi.  Ja näin saatiin suunniteltua tontin alanurkkaukseen lällyparkki, jossa maa saisi rauhassa kuivua talven tai pari yli, ja joka jalostuisi aikanaan tasaiseksi pelikentäksi ja kohottaisi tonttia rajalla naapurin mantujen tasolle.  Puita piti myös kaataa ja kaadattaa läjitysalueelta, sillä muuten niitä olisi odottanut hidas kuolema tukahtumalla. Ja sehän vaati taas maisemointiluvan kunnalta, eli lupabyrokratia alkoi tässä käydä hiljalleen tutuksi.

Tässäpä se, kaikessa kaunistelemattomuudessaan, ei mahtunut kasa kokonaan kuvaan...
Ai mitä muhevaa multaa pihatöihin kuutiokaupalla
Ja kauan sillä ruoppauskoneella kesti? No urakoitsija saapui paikalle isoimmalla koneella mikä lavetin päälle mahtui ja työssä meni 6 tuntia.  En viitsi pahoittaa mieltäni laskemalla urakasta toteutunutta tuntipalkkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit otetaan ilolla vastaan.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...