perjantai 20. heinäkuuta 2018

Venevajan kasvojenkohotus

Ei niin suloinen mutta täysin tarpeellinen venevaja nököttää suoraan silmien edessä, kun olohuoneesta vilkaisee ulos. Varsinainen silmänsärky ollut tähän asti.

Lohduton näky ennen pihatöitä.
Vajahan säästettiin pihatöiden yhteydessä, nykäistiin siltä ruoto suoraksi ja nostettiin se harkoille ja sorapedille. Vahvistettiin alajuoksujakin.

Kattokin korjattiin, tuulet olivat repineet vanhan katteen pois, ja kastelleet kattolautoja. Jii vaihtoi mädäntyneet ruodelaudeet tarpeellisin osin ja lisäsi kolmiorimat päätyihin.

Huopamies kävi tohottamassa uudet kerrokset bitumia paikoilleen. Ehdotteli viherkattoa, josta kovin innostuin mutta Jii ei siihen suostunut. Epäili, että kuormaa kertyisi liikaa märän mullan myötä.

Runko oli nyt siis suorana, ja kattokin komeili tummanharmaana. Tuli pakottava tarve maalata jollain ruskealla aineella käsitelty vaja mustaksi.

Sai olla ulkona ja lykättyä taas sisähommia, kuten alakerran laattalattian seinänvieruksen akryylimassausta. Kuka nyt sellaista haluaa nyhvätä keskellä kauneinta kesää.

Hieman parantunut näkymä vajan ylösnoston sekä katon korjauksen jälkeen. 

Mutta ei sitä heti päässyt heiluttamaan pensseliä. Piti puhdistaa ensin pinta. Harjasin vajan juuriharjalla, ja samalla irtoili hämäkin verkkojen lisäksi hyvin alkuperäinen maali tai mikälie sen ajan kuullote pölynä ilmaan. Ja suuhun. Ja silmiin. Ja tukkaan.

Vastaan tuli myös muumioitunut mehiläinen. En kirkunut. Kun on nukkunut -hieman rauhattomasti tosin- fidziläisen teelautasen kokoisen hämähäkin kanssa samassa bungalowissa, ei kotimaiset hyönteiset saa paniikkiviisaria värähtämään. Hämmästyin kyllä perinpohjin hyönteisen muinaisegyptiläisestä kohtalosta. En kuitenkaan ilahduta herkkänahkaisempia lukijoita kuvalla raadosta.

Ylösnousseet irtonaulat piti myös naputella takaisin vasaralla, ja Jii oli myös ammuskellut lisää nauloja vuorauksen kiinnityksen vahvistamiseksi.

Olin ajatellut vajan koristeeksi jotain peittosuojaa mutta Nordica Mattia oli 5 l jäljellä aidanmaalauksen jälkeen, joten päätimme käyttää sen loppuun. Maalasin nyt vanhan pinnan päälle, vaikka se oli paikoin puupinnalla ja jonkinlainen pohjamaalikin olisi voinut toimia alla. Tulkitsin kuitenkin mukavuudenhaluisesti tekeväni huoltomaalausta.

Tuli hieno, vaja on hiilenmusta mutta puunsyyt näkyvät kauniisti. Taidan olla nyt vähän ihastunut tähän mattapintaiseen maaliin.

Metalliset helat maalasin ihan mustalla spraymaalilla. 

Kolmiorimaa siinä  ja puuttuva päätypelti katolta. 

Nooh, ettei totuus unohtuisi, valitettavasti vaja pitää vielä korjata järveltä päin. Oviaukkoa pitää leventää veneellemme ja sen jälkeen saan sen maalattua loppuun. Se vaatiikin jo melkoisia telinetöitä, sillä pääty on tietenkin veden päällä.

Lisäksi pitää laittaa vielä katolle ne päätypellit, tietää rautakauppakäyntiä.





Mutta illuusio mustasta vajasta on jo luotu olohuoneen näkövinkkelistä käsin.

Vanhan rouvan täydellisen faceliftin resepti:
musta maali Teknos Nordica Matt  sävynä TVT 564X,
katto Icopal antrasiitti.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Mustaa ulkorappausta?

Ulkorappauksen viimeinen vaihe oli lopullinen pintakerros. Sekin hierrettiin käsin, jolloin pienin raekoko on 2mm.

Pintastruktuuriksi arkkitehti suositteli hiertopintaa mutta joku väärinkäsitys kävi ja meille tulikin piirtopintarappaus eli tuollainen kuvan mukainen merenpohjakuvio.

Vaan ei se yhtään mitään, sillä se miellytti kyllä omaa silmää enemmän. Yritän olla miettimättä sen enempää miksi arkkitehti näki kuitenkin sen hiertopinnan arkkitehtuurin sopivampana.


Suurempi jännityksen aihe olikin väri. Olin Caparolin tummimman sävyn käynyt katsomassa eräässä pirkanmaalaisessa kohteessa ja sävy näytti liian vaalealta mustiin puuosiimme verrattuna.

Caparol kehittikin rappausyrityksen pyynnöstä vielä tummemman sävyn, jonka päälle olisi mahdollista laittaa vielä maalikin. Sävy sai rappareiden myötä yksinkertaisen nimen Must eli musta.

Saman sävyn yhteensovittaminen eri materiaaleissa; puussa, rappauksessa, pellissä ja huovassa on varsin haastavaa. Varsinkin kun otetaan vielä mukaan valot ja varjot, sekä auringonvalon väri eri vuodenaikoina, muuttuu värien mätsäys vielä vaikeammaksi.

Suorastaan mahdottomaksi, jos aletaan täydellisyyttä tavoittelemaan.

Joten, ulkoseinät ovat nyt mustat.

Silloin kun ne ovat varjossa tai katoksen alla.

Tai kauempaa katsottuna.



Nyt taas näyttää puunväriset ikkunapokat juuri oikealta valinnalta. 


Vierestä katsottuna ne ovat tummanharmaat.

Itse asiassa mustien ikkunoiden pokat olivat vaaleammat kuin rappaus mutta  vesipellit taas mustemmat.
Molemmat oli tilattu mustina mutta näköjään ikkunanpeltien Ral9011 on hyvin paljon vaaleampi kuin vesipeltien RR33. Olisi pitänyt tämäkin tarkistaa paremmin, höh.

Käytävää. Nyt pääsisi tekemään kattoa vähän joka puolelle
-jos viitsisi valtata 800m lautaa tammen sävyiseksi.

Pahimmillaan suoraan mustien puuosien alla, keskipäivän auringonvalossa ne ovat sinisenharmaat.


Ovat riittävän mustat ja toivotaan, että sellaisena säilyvät.

Musta on. Ja katsokaa meidän hienoa nurmikkoa! Sitä on kasteltu antaumuksella. 

Meillä on tiedossa vielä ulkoverhouksen maalaus kertaalleen käsin, ja tässä yhteydessä on mahdollisuus yhteensovittaa maalin väriä hieman enemmän tuohon rappaukseen.

Jo pelkästään maalin vaihtaminen kiiltävästä mattapintaiseen kyllä jo haalentaa tuota mustaa sävyä lähemmäs rappauksen väriä.

Tämä tarkoittaa sitä, että Hiidenpesässä testaillaan kohta taas mustia maaleja.

maanantai 2. heinäkuuta 2018

Ulkorappaus: valmisteluja ja pohjatöitä.

Eristeharkoista tehdyn kivitalon ulkorappaus suositellaan tehtäväksi aikaisintaan yhden lämmityskauden jälkeen, jolloin toivottavasti pahin eläminen olisi jo tapahtunut ja seinätkin toki riittävästi kuivuneet.

Meilläkin oli jo muutamia hiushalkeamia rungossa nähtävillä siellä täällä.  Jos samalla kohdalla näkyy sisälläkin halkeama on syytä olla huolissaan, muutoin hiushalkeamat ovat normaalia elämistä. Näin minulle on ainakin uskoteltu.

Rappaus tilattiin jo viime syksynä tälle kesälle  samalta urakoitsijalta, joka teki myös sisätasoitukset ja -maalaukset. Ajoissa kannattaa olla liikenteessä, sillä tasoitusmiehet tuntuvat olevan tällä haavaa erityisen hyvin työllistettyä porukkaa. Eli jos joku miettii uutta työuraa, niin siinäpä ammatti, jossa ei töistä taida pulaa olla.

Rajapintatöitä ja jälkien korjausta. 
Tässä vaiheessa, ulkovuorauksen kanssa taisteltuamme oli jo käynyt selväksi, että sisältä niin yksinkertainen talomme on ulkokuoreltaan varsin haasteellinen, täynnä pieniä yksityiskohtia.

Sellaisia, jotka yleensä aiheuttavat kysymyksiä, joihin ei aina edes arkkitehti osaa vastata. Niitä työmaalla ratkaistavia kohtia siis. Niitä kokemattoman rakentajan ihan yksin päätettäviä asioita toisin sanoen.

Niinpä rappausvalmistelujen työläyskään ei tullut enää yllätyksenä. Rajapintatöitä tuli taas tehtäväksi jo erityisesti niihin hieman väsähtäneille rakentajille. Sellaisia, joita muilla työmailla tuskin tulee edes vastaan. Näistäpä yhtenä esimerkkinä betonikäytävien ja -portaiden seinän ja lattianrajat.

Kellarin seinät ja sokkelihan on vesieristetty pintaan tohotetulla bitumilla ja sattuneesta syystä sitä oli vähän väärässä korossa eli turhan reilusti näkyvillä seinissä.

Rapparit eivät halunneet rapata bitumin päältä. Tai olisivathan he sen tehneet mutta takuu olisi päättynyt sitten siihen. Bitumia näkyi mm. betoniportaiden ja käytävän reunoilla sekä rinnekohdissa. Betonikäytävien kohdissa seinän ja lattian rajassa bitumin päällä oli lisäksi kovettunutta sementtiä.

Ei siinä sitten muuta kuin vasara kauniiseen käteen, sillä naputeltiin betonia ensin pois, jotta bitumin pääsi leikkaamaan mattoveitsellä halki. Tämän jälkeen piti saada sitten yläkulmasta bitumi irti, jotta sen pääsi repimään pois. Tässä meni yhteensä sellaiset 15 miestyötuntia eli erityisen hidasta ja puuduttavaa hommaa oli. Kun työtä oli sen 4 h tehnyt putkeen niin tuntui myös, että käsky-yhteys sormiin oli aika lailla kadotettu.

Varttitunti äherrystä per porrassivu....


Kodinhoitohuoneen edustalla betoniterassilla bitumia oli näkyvissä noin 10 cm. Tämä päätettiin vastaavan suosituksesta jättää suojaamaan seinää kosteudelta, jota tulee niin lumesta kuin seinän Oraksen vesipostista (kun sen sulkee, ruutaa se aina itsensä tyhjäksi, veden valuessa iloisesti seinää pitkin; voisin näitäkin ratkaisuja päivitellä yhden postauksen verran).

Siellä rappaus vedettiin nyt kuitenkin bitumin yli ja jos se korkkaa jossain vaiheessa rajakohta tullaan peittämään joko pelti- tai muovilistalla.
Ruskeat jäljet ovat bitumin raatoa, alemmassa kuvassa jo tasoitettua seinää.

Muitakin valmisteluja tehtiin. Ikkunoiden karmeista kaavittiin ylimääräiset uretaanit pois. Sittemminhän rappari seurasi perässä ja laittoi uudet uretaanit smyygejä varten.

Katkottiin muutamat kiilat ovista, irroiteltiin betoniporrasmuotteja ja muita tukipuukalikoita seinistä ja ennen kaikkea raivattiin seinänvierustat tavaroista. Lisäksi jo asennetut vesipostit piti irroittaa eli suljettiin hanat ja irroitettiin hana sekä suojalaippa ulkopuolelta.

Mitä jäi jäljelle vesipostista näkyy tässä.

Kivitalourakoitsija oli jo aiemmin käynyt seinät läpi pahimmista betoniroippeista ja tasoittanut mm. sähkörasioiden ympärystät laastilla. Yksi rasia jouduttiin laittamaan kokonaan urtsilla umpeen, sillä sähköjohdon putki oli hajonnut seinävalun yhteydessä.

Onneksi kyseessä oli vain satunnainen pistorasia, jonka johto päätettiin vetään sitten terassin kattoon. Tämmöisissä tapauksissa on hyvä, että niitä pistorasioita on mielummin liikaa kuin liian vähän. Ei kukaan innostunut enää roilottamaan seinää yhden rasian vuoksi.

Ihmettelin kyllä taas miksi sähkörasioista puuttui ne punaiset suojakannet. Rasiat ovat nyt täynnä laastin roippeita ja kukahan nekin taas puhdistaa.

Sitten päästettiin rappausporukka irti.
Rappaustyön kokonaiskestolle arvioitiin noin viikko, puolitoista työn alkaessa, työmiehiä ollessa kolme. Varsinaisesti tuota rapattavaa pinta-alaahan ei ole kuin noin puolet talon pinnasta mutta siitä suurin osa on rikkonaista, pientä piperrettävää. Ei varmasti mikään mukavin työ.  Ei pääse huiskimaan sellaisia isoja linjoja ympäriinsä.

Rappaus tehdään käsin nelivaiheisena kolmikerrosrappauksena saksalaisen Caparolin tuotteilla. Tämä tuote tuli ihan urakoitsijan mukana, ei sillä sen kummempaa valintaperustetta ollut.

Vedenkestävään mutta hengittävään silikonihartsipohjaiseen rappaukseen päätyvä systeemi koostuu seuraavista tuotteista:

1. Tasoite- ja liimakerros: Capatect Klebe-und Armierungsmasse 186 M 
2. Verkotus: Capatect Gewebe 650
3. Pohjakerros: Caparol Putzgrund 610 
4. Pintakerros: AmhiSilan- Fassadenputze R20+K20 

Aineet näyttävät olevan valmistajan sivujen mukaan tarkoitettu vähän kehnompiin keleihin, joita Suomen suvikin ja eritoten kevät usein edustaa.

Nyt sattui kuitenkin niin, että aloituspäivä 28.6 oli todella aurinkoinen ja lämmin, niin kuin pääosa koko keväästä ja kesästä tänä vuonna. Hieman hirvitti näin ollen miten tuollainen muutenkin nopeasti kuivuva aine toimii, kun mm. autotallin peräseinä oli valmiiksi lähes kuuma ja ilmakin oli lähes +30 astetta.

Kävin muka-asiantuntevasti kyyläilemässä jo tehtyä seinää pohjustusta toisena aamuna ja tartunta näytti olevan kunnossa. Silmä- ja sormimääräisesti siis. Aika näyttää tipahtaako rappaus myöhemmin alas.

Seuraava päivä, jolloin työ jatkui (meillähän se tapahtuu isoilta osin katoksen alla) olikin sitten jo viileä ja sateinen eli aineelle passeli olosuhde. Kolmas päivä oli sitten taas viileähkö mutta aurinkoinen, kelin jatkuessa viilempänä rappauksen ajan.

30.6 ja 1.7 kolme sivua tasoitettu ja autotallin seinässä jo tumma välilaasti.


Yksityiskohtia: smyygit ikkuna- ja oviaukkoihin.
Ikkunoista suojattiin pellit ja smyygit tehtiin verkotettujen listojen ja ohuen styroksisiivun avulla. Kulmat vielä listoitettiin, samoin kuin muuten talonkin ulkokulmat. Rappaus vedettiin ikkunapeltien rappauskulmaa vasten.




Styroksin leikkausta varten rappareilla olikin kätevä, itse tehdyn näköinen vehje, jossa oli lämpövastuslanka oikealla korkeudella sopivan paksuisten soirojen leikkaamiseksi. Kyllä kävi kateeksi, kun muistelin erästäkin styroksinleikkausurakkaa siinä vuosi sitten. Vaan niin se vuosi vierähti, ja tässä ollaan.

Kuumalankaleikkuri styroksisoiroille.





Tässä heräsi itsellä kysymys, että miten ne puiset ikkunakarmit nyt sitten mahdollisesti kastuessaan tuulettuvat, kun ne on tuupattu täyteen uretaania ja styroksia ulkopuolelta ja sisäpuolellahan karmit teipattiin umpeen Contega-teipillä ilmavuotojen välttämiseksi.

Vettähän meillä päin näyttää tulevan usein vaakatasossa ja ikkunat ovat aivan märät.

Aion seurata haukkana tilannetta.

Seuraavassa postauksessa käydäänkin sitten läpi, että onko sitä mystistä mustaa rappausta olemassakaan vaiko ei, sillä nyt päästiin tekemään jo tummempaa pintaa.


sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Mustaa lauta-aitaa.


Pihatöiden puitteissa nikkaroimme etupihan raja-aidan tässä kevään mittaan. Osa lukijoista muistaneekin epätoivoisia hetkiämme lauta-aitamme perustuksen teossa. Sekään ei mennyt siis ihan helpoimman kautta, eikä erityisesti edullisesti. Voin kertoa, että tälle n. 20 m mittaiselle aidalle tuli melkoisesti metrihintaa.

Rautatolpat juntattiin siis koneellisesti maahan viime kesänä sillä toisella yrityksellä ja vihdoin tänä keväänä pääsimme tekemään aitaa tolppien ympärille betonista valetun pilarijalan varaan. Muovi(ämpäri)muotit jäivät pilareiden ympärille, sillä maa nousee vielä muotin pintaan asti asfaltin myötä. Niiltä joutunee siis ainakin tässä vuoden verran sulkemaan silmänsä.

Aidan toteutustahan mietittiin jo täällä ja päädyttyämme tekemään pelkistetyn lauta-aidan, pohjamaalatut aitalaudatkin saapuivat tontille viime kesänä ulkoverhouspaneelien kera.  Lautojen leveys on 120mm ja johtuen alueella usein vallitsevasta puuskittaisesta tuulesta, teimme aidan selkeillä raoilla. Jospa se vähentäisi aitaan kohdistuvaa tuulikuormaa.

Liekö pitkä säilöntäaika vaiko pohjamaalaus vaikuttanut mutta osa laudoista eli kiertynyt lähes korkkiruuviksi. Saatiin nekin juntattua kuitenkin paikoilleen ärräpäiden ja raa'an voiman saattelemana. Toivotaan ettei puu voita ja sinkoa vielä irti rungosta muutaman naula-ammuksen kera.



Aidan runko rakennettiin laittamalla ensin poikittain lankku aidan pilarijalkojen päälle. Sen päälle tuli pystyyn sitten toiset lankut. Lankut yhdistettiin vaakakoolauksin. Lisäksi laitoimme muutaman tuen jalkojen kohdalle maata vasten viistoon.

Nämä runkorakennelmat jäävät siis meidän suunnasta laudoituksen taakse eli naapurin puolelle, joka katseleekin aitaa melko etäältä ja varjon puolelta. Mutta toisaalta rakenne mahdollistaa sen, että aidan voisi laudoittaa myös toiselta puolelta, jos musta väri sattuisi alkaa tympiä.

Taidamme laittaa lisäksi myös ainakin yhden viistotuen etupuolelle ja lisäksi aitaa tullaan tukevoittamaan jollain istutuslaatikolla, joka rakennetaan aidan kylkeen kiinni.  Vaikka nuo perustuspaalut ovat taatusti syvällä, tuntuu silti tuo tolpan kiinnityskohta siltä heikolta lenkiltä.

Toisekseen etupihamme on tällä haavaa melko karu, se kaipaa jotain vihertävää tuomaan kodikuutta sisäänkäynnin puolellekin. Selviäisiköhän laatikossa jokunen havukasvi, jos laatikon eristäisi styroksilla tai finnfoamilla? Onko kenelläkään kokemusta?

Varsinaiset aitalaudat ammuttiin rullanaulaimella runkoon kiinni ja sitä varten piti käydä hakemassa sopivia 38mm nauloja ihan  naulaimia myyvästä erikoisliikeestä asti. Ei ollut rautakaupassa, ei.

Aitalautoihin ajettiin kevyesti viistot päät eli tippanokat, jotta vesi ei jäisi seisomaan päihin.


Hiidenpesä testaa mustia ulkomaaleja.
Aidan maalaukseen ostin testausmielessä Teknoksen Nordica Matt-ulkomaalia, jota vähän kaavailimme talon lopulliseksi ulkomaaliksi. Nimittäin tuo Nordica Eko, jolla ulkoverhouspaneelit on nyt tehdasmaalattu on mustassa sävyssä vähän turhan kiiltävä ja kimalteleva omaan makuun vaikka se oli jo valikoitumassa myös lopulliseksi pintamaaliksi. 

Vahvimmat suosikit maaliksi ovatkin nyt alkuperäinen Pika-Teho tai sitten tämä Nordica Matt. Pika-Tehollahan maalattiin mm. talon otsalautoja ja sillä maalailin myös aidan rungot sekä laudat toiselta puolelta (kunnes pönttö loppui).

Nordica Ekon päälle käy siis selvittelyjeni mukaan muutkin vaihtoehdot mutta eihän Tikkurila tietenkään luvannut keston suhteen mitään kun eivät ole testanneet asiaa vaikka arvelivat yhdistelmän kyllä toimivan. Molemmat maalithan ovat vesiohenteisia, tosin Pika-Tehossa sanotaan olevan pieni määrä öljyä.  Teknoksen neuvoja taas kertoi, että Matt käy täysin kyllä Ekon päälle, ovat samaa maalia eri himmeysasteella.

Maalit on sävytetty TVT 564X sävyllä. Tikkurilan maalissa sävy esiintyy hieman harmaampana ja Nordicoissa mustempana. Pika-Teho on tuota Matt maalia hieman kiiltävämpi mutta ei kimaltelevalla tavalla kuten Eko vaan se enemminkin hohtaa kauniisti. Johtuisiko sitten maalin pienestä öljypitoisuudesta.

Tuo Tikkurilan harmaampi sävy voisi käydä paremmin tulevaan rappaukseen, jota ei tunnu tahtovan saada ihan pikimustana vaan tummimmat värit ovat grafiitinharmaata. Minun silmissä. Mutta kuten jo aiemmin todettu, musta on katsojan silmissä. Toisaalta tuo Matt ei myöskään ole aivan niin musta kuin Eko johtuen pinnan eri kiiltoasteesta.

Matt levittyi kevyemmin mutta Pika-Teho tuntui riittoisammalta ja ehkä hieman peittävämmältä. Matt:lla jäi helposti huonosti maalattuja kohtia, joita piti paikkailla, Pika-Teholla taas ei eli tasoittukohan maali vielä levityksen jälkeen itsestään vai levisikö se paremmin, koska maalin levittämisessä piti käyttää hieman enemmän riuskaa rannetta?

Molemmilla sain kuitenkin riittävän peiton lautoihin suoraan pohjamaalin päälle, ja ainakaan peiton vuoksi ei aitaa tarvisi enää maalata toista pintamaalikerrosta. Enkä kyllä ihan heti maalaakaan.

Minulla oli näitä laudanpätkiä hyvässä vertailussa mutta ei niistä eroista järkeviä kuvia onnistu saamaan vaikka silmämääräisesti erot olivat selkeät.  Ehkä ne ovat osin katsojan silmissäkin, joten parempi jokaisen testata itse.


Lopullinen ulkomaalin valinta tehdään nyt sitten Pika-Tehon ja Nordica Mattin välillä ja jälkimmäiseen nyt varmaan kuitenkin kallistutaan ennen kaikkea pohjamaalisysteemin vuoksi. Tärkein kriteeri on nyt siis kestävyys.

Aidan maalaukseen meni parikymmentä litraa maalia eli lähes saman verran kustansi maalit kuin itse aitalaudat. Runkopuut kaivelimme siitä jo kadonneesta puukasasta turvaan.  Itse aidan tekoon meni kaikkinensa myös useampi kymmenen tuntia, ei ihan pikku-urakka.

Lisäksi viimeisen kerroksen maalausurakka venyi todella kauan aurinkoisesta keväästä johtuen. Meidän puolelle aitaa aurinko paistoi käytännössä aamusta iltaan ja ainoa hetki maalata lautoja oli myöhään illalla. Kovin monena iltana siihen ei enää ollut voimia joten sain urakan viimeisteltyä vasta juhannuksena, sään normalisoiduttua tavanomaiseksi kesäkeliksi.


Verkko-aitaus myös suunnittelun alle.
Lauta-aita jatkuu sitten rinnettä alas pitkin kohti rantaa 120 cm korkeana koira-aitana eli mustana kestopuutolppien varaan rakennettuna verkkoaitana, joka jää pikkuhiljaa kasvillisuuden taakse piiloon.  Tämän vuoksi sen ei tarvitse olla kovin kummoisen näköinen.  Lähinnä se on kyllä koirille vain reviirin merkki, sillä ainahan sitä pääsee kiertämään aidan rannan puolelta, jos ei suoraan ponkaise ylitse.

Mietiskelin kyllä olisiko aita hauskemman näköinen, jos tolppien yläosaan, ruuvattavien metallirenkaiden varaan vetäisi tervatun köyden, vähän niin kuin käsijuokseeksi.

Hmmm. Toimisikohan?

Vai olisiko aivan pöljän näköinen?

Tästä se ajatus sitten lähti (kuva kekkilä.fi).

Mustaa verkkoaitaa tilaustavarana löysin esim. täältä. Lueskelin myös aiheesta ja silmäkooksi suositeltiin jämäkkyyden vuoksi 5x10 kokoa eikä 10x10:ä.  Tässä blogissa oli esimerkiksi hyviä ohjeita.

Pihan toisen puolen aitaus saa jäädä myöhempään vaiheeseen, istustusten kasvettua,  sillä tuo meidän 11,5 v. bortsumuori pysyttelee melko hyvin pihallamme, kunhan on ensin saanut kiintiörapsutuksensa naapureilta kerjättyä. Tosin ihan yksin sitä ei enää voi päästää pihalle, ei niinkään karkaamisen vaan katoamisen vuoksi.

Mummelilla näyttää olevan erityisesti heräämisen jälkeisiä dementiakohtauksia aina välillä. Että missä se koti ja ovi nyt oikein olivatkaan.

Suurentunut vanhuusiän dementiariskihän on  sitten tutkimusten mukaan varmistettu meille perheen ihmisillekin, kun järjestimme (raksaperäisen) stressin keski-iällä ihan vapaaehtoisesti itse itsellemme.

maanantai 4. kesäkuuta 2018

Ennen ja jälkeen-kuvia eli pihatöitä osa II.


Takapihan isoimpien valmistelevien konetöiden jälkeen alkoivat lapiotyöt ja varsinainen puutarhan perustaminen. Viimeisenä vaiheena tässä meidän urakassa perustettiin siis nurmikko ja istutusalueet.

Meillä oli tässä pääsääntöisesti tekijänä pihatyöfirma mutta jonkun verran, tai itse asiassa aika paljon osallistuttiin itsekin projektin aikana.

Niin paljon, että joka ikistä ruumiinosaa särki muutamana viikonloppuiltana niin sinnikkäästi ettei pystynyt nukkumaan mutta toisaalta väsytti niin paljon, ettei jaksanut kömpiä magnesium- tai särkylääkepurkillekaan. Jotenkin sitä tokeni kuitenkin taas aamuun mennessä ja sama rumba oli taas edessä.

Koneella tuotiin ensin mullat ja tehtiin alustava tasoitus. Nurmialue jyrättiin sitten käsin tasaiseksi, kylvettiin ja harattiin.  Siemenlajike on sekoitus sekä kuivuutta että kulkemista kestävää lajiketta. Viimeiseksi pinta jyrättiin vielä kerran. Jyrä ei ollut  mikään Fiskarsin kevyt muovijyrä vaan tyrän aiheuttava jumalattoman painava, betonilla täytetty rautarumpu. Sen kun sai liikkeelle niin kulki kyllä hyvin, alamäkeen. Ylämäkeen kun kiskoi niin enteilevän tyrän lisäksi tuntui, että nivelsiteetkin repeävät erinäisistä kohdista.


Isoimmat pensaat ja havut laitettiin ennen istutusta astiaan imemään vettä juurillensa. Myös istutuskuoppaan kaadettiin vettä ja vasta sen imeydyttyä istutettiin kasvit. Havualueilla käytettiin hapanta rodomultaa ja muutoin kalkittua ja lannoitettua puutarhamultaa. Mullan laadussa ei kannata säästellä, ellei ole innokas rikkaruohojen kitkijä. En ole.

Perennoille annetaan elokuun alussa syyslannoite ja lisäksi rodoja lannoitetaan muutaman kerran kesän aikana kasteluveteen sekoitettavalla rodolannoitteella.  Havuistutusten joukkoon laitetuille maanpeiteperennoille annetaan myös kalkkia, sillä ne ovat nyt istutettu happamaan rodomultaan. Osassa istutusaluetta taas teimme havuille omia rodomultapesiä puutarhamullan joukkoon.

Istutussuunnitelma toteutettiin pääosin alkuperäisen pihasuunnitelman lajikkeiden  ja suunnitelmien pohjalta, paitsi pohjoisrajalla tehtiin leveämpi monilajivyöhyke tuija-aidan sijaan. Istutusalueet ovat molemmilla rajoilla sekä eteläpuoleen rinteessä, muutoin pinnat ovat joko nurmella tai soralla. Sora-alueet voi sitten jatkossa kattaa joko kivellä tai puulla paikasta riippuen.
Talon ympärys/terassi ja soratiet päällystetään joko vuolukivellä tai betonilaatalla, riippuen ihan mitä kukkaron pohjalta löytyy seuraavina kesinä. 

Ensimmäistä kertaa meillä on nyt ammattilaisen suunnittelemat ja isoin osin toteuttamat istutukset, ja mielenkiinnolla odotan miten lopputulema eroaa omiin vanhojen kotien istutuksiin nähden.

Täytyy olla erityisen hieno.

Itsellä on ollut nimittäin vähän hankaluuksia hahmottaa niitä oikeita istutusetäisyyksiä sekä kasvien lopullisia korkeuksia ja yhteensopivuutta toisiinsa. On tullut laitettua maanpeitekasvit liian harvaan ja isommat taas liian tiheään. Odotukset ovat nyt siis vähintäänkin korkealla.

Istutukset ovat melko havukasvivoittoisia, joukossa on lisäksi jonkun verran pensaita ja matalia perennoja, lähinnä maanpeitekasveina. Alppiruusuillekin löytyi paikka tontilta. Tosin niistä toinen lajike oli varsin eksoottisen kirsikanpunainen, ja sitä valkoisten ja vaaleiden kukkien ystävänä vielä vähän makustelen.

Rungollinen syreeni, rönsytiarella, se eksoottisen sävyinen alppiruusu sekä valkotäpläpeippi. 

Samat kasvit toistuvat rykelminä siellä täällä. Kasveja tuli lähes kuorma-autolasti, joten enää ei tässä investoida kuin muutamaan pioniin ja kanukkaan (lempipensaani oli unohtunut suunnitelmasta) sekä sipulikukkiin, ja keskitytään pitämään nämä kasvit nyt sitten hengissä. Perennoja voi sitten jo syksyllä hieman jakaa, jos on jäänyt aukkokohtia.

Alkuperäinen ajatukseni oli laittaa kasveja harvaan ja täyttää välit maanpeitekankaalla ja katteella. Tällöin kasvit tulisivat hyvin esiin selkeinä, yksittäisinä istutuksina.

Nyt kuitenkin kaksi ammattilaista on ollut sitä mieltä, että helpommalla pääsee pitkällä aikavälillä tiheään istutettujen maanpeitekasvien kanssa. Joutuu nyt vain muutaman vuoden olemaan ahkerampi rikkaruohorintamalla.  Kuuntelin nyt heitä, sillä aina sitä voi heittää lopulta katteet paikoilleen, jos rikkaruohot vallan riemastuvat laiskan puutarhurin hoivissa. Puutarhanhoidossahan mikään ei ole lopullista.

Istuksia ei rinteitä lukuun ottamatta rajattu mitenkään nurmikosta. Maanpeitekasvit saavat kasvaa rajalle ja niiden päältä voi ajella ruohonleikkurilla. Tarkoitus on kyllä kantata alueet jatkossa. Se on kyllä varsin tyylikkään näköinen ratkaisu ja toiset sanovat myös, että helppoa ja nopeaa. Mene ja tiedä, omat kokemukset ovat toisenlaiset mutta voihan tuo oma rauta vaan olla turhan tylsä tai epäfunktionaalista muotoilua. Tai kanttaustekniikassa parantamisen varaa.
Eteläpuolen rajan istutusalue. Siinä on kartiotuijia, pesäkuusia, pallotuijia,  rungollisisia syreenejä ja hortensioita sekä maanpeitteenä mm. matalia katajia, kuunliljoja, keijunkukkia, jättipoimulehteä ja jaloangervoa sekä kurjenpolvea. Ihan rannassa on vielä mm. hietaliljaa ja perhoangervoa. 

Toisella rajalla vedimme juurikankaan istutusalueen ulkoreunalle vadelmia, tattaria ja koiranputkia vastaan,  ja toisella rajalla taas istutusalue yhdistyi sopivasti naapurin viime kesänä istutettuun pensasaitaan.
Rajalle istuttiin valkokukkaista syreeniä, tuijia, pikkujasmiketta, kotkasiipiä sekä maanpeitteeksi mm. etualan hopeatäpläpeippiä, peittokurjenpolvea, pikkutalviota ja  kuunliljaa. 

Pohjoisen puolen jyrkkään rinteeseen asettelimme mullan ja soran väliin kuitenkin ylijäämä väliseinäharkkoja tukemaan multaa, ja ne korvataan sitten varsinaisilla muurikivillä jahka rinteeseen tehdään joskus portaat.

Pohjoisrinne ylhäältä käsin kuvattuna. Täällä on myös kartiotuijia, alppiruusuja ja kääpiövuorimäntyjä, joiden alla on hopeätäpläpeippiä, kurjenpolvea, kuunliljoja, pikkutalviota, rönsytiarellaa ja taponlehteä.
Taustan juurikangas pitää vielä maisemoida ja kuvan kivet korvata muurikivillä. Taakse, rajalle tulee vielä  mustaa koira/verkkoaitaa.

Toinen, eteläpuolen pengermä rakennettiin tontilta löytyneistä kivistä. Sitä pitää vielä tukea hieman, eli joudumme hankkimaan hieman lisää pienempiä luonnonkiviä isojen väliin mullan tukkeeksi ja ehkä hieman täyttämään osaa raoista maakostealla betonillakin.
Odotan toiveikkaina, että naapuritonttien kaivuut alkavat, ja voisimme kerjätä sieltä muutamat kivet.

Eteläpuolen luonnonkivillä pengerretty rinne sekä vielä läpyttelyä odottava soratie.
Kuvaa katsoessa sitä miettii, että miksi tuohon autotallin takaosan rinteeseen ei tullut mitään korkeampaa kasvillisuutta, sillä ei tuo tallin tausta nyt niin kovin kaunis ole? Ehkäpä siihen mahtuisi vielä jokin kapea ja korkea havu, pensas tai pikkupuu. 
Isoilla kivillä rajattiin myös vesiraja. Sinne voi istuttaa myöhemmin sitten kosteikkoperennoja sinne tänne. Tulevan puuterassin kupeeseen jätettiin nyt vesiheinää kasvamaan, nekin ovat ihan kivannäköisiä. 

Tämän jälkeen alkoi vimmattu kastelu, jossa helteet eivät ainakaan edesauttaneet asiaa.  Juurtumisen ja itämisen varmistamiseksi sekä nurmikkopohja että perenna-alueet täytyy pitää kaksi-kolme viikkoa aika lailla märkinä, kuivamaan ne eivät saa päästä.

Tätä varten ostettiin vesipumppu ja sadettimia. Kalliiksi nekin tulivat mutta järvivedellä kastelu maksaa itsensä kuitenkin nopeasti takaisin siihen nähden, että hölvättäisiin puhdasta kraanavettä maastoon.

Kiitos ahkeran kastelun, nurmikko, joka sisälsi nopeakasvuista rairuohosiementä alkoikin vihertää jo viikossa mutta niin vaan sieltä syvältä pohjalta tunki esiin taas paskanmarjanpirulaisia sekä tatarta... taisteluni näitä vieraslajeja vastaan jatkuu.



29.5.2018 myös toinen nurkka alkaa vihertää. Koivujen alle laitettiin vain ohuelti multaa ja pääosin soraa, niiden ympärille rakennetaan myöhemmin puinen terassi. Mäntyjen juurille laitettiin paksummalti uutta multaa. 
4.6.2018: viikkoa myöhemmin on jo kunnolla nurmikonalkua.


Ja lopuksi muutama ennen ja jälkeen kuva:

Kesä 2016: idyllinen kesämökin villiintynyt piha laiturin raatoineen. Tässä vaiheessa hämmennys oli suuri sen suhteen miten tähän tontille oikein saadaan talo aikaiseksi.




Kesä 2017: työmaa, joka alkoi tontin raivauksella ja päätyi autiomaaksi, joka taas muuttui sadekelillä upottavaksi savivellikentäksi.

Sitä savea löytyy edelleen autoista. Koska eihän niitä nyt ole vuoteen ehtinyt siivota.



Kevät 2018: ennen ja jälkeen pihatöiden, vehreyttä taas odotellessa.




Pihatyöt teki meille Pihastamo. Suosittelen. Tästä eteenpäin pihatyöt jatkuvat sitten kiveys-, muuraus-, terassi- ja asfaltointitöinä ajan kanssa.

Pihatöiden lomassa valmistelimme myös talon ulkopintaa rappaukselle. Ikkunoiden uretaanit piti tasata, poistaa kaiken maailman tukilautoja, raivata seinusta ja pahinta kaikesta, leikata ja repiä vääriin paikkoihin tullutta bitumimattoa pois harkoista.

Sisätyöt ovat oman työn osalta seisseet siis kuukauden verran ja sen kyllä huomaa. Koskee siis myös ihan normaalia siivousta ja järjestyksen ylläpitoa.  On meillä tosin käynyt sekä lasi- että kaihdinasentajat, että jotain silmämääräistä edistystä kuitenkin on tapahtunut.

Mutta onhan se vaan kertakaikkisen ihanaa, että meillä on jo täksi kesäksi käyttökelpoinen piha, jossa voi käydä patsastelemassa itsetyytyväisenä urakkaan. 
4.6.2018 kuka hakisi ruohonleikkurin säilöstä...


torstai 31. toukokuuta 2018

Hiidenpesän sekalaiset oppitunnit: mitä tekisimme toisin?

"Tikulla silmään, joka vanhoja muistaa" mutta koska myös "sitä kumpaankin silmään, joka unohtaa", joten kirjasinpa ylös mitä opimme kantapään kautta raksaprojektin aikana ja mitä tekisimme toisin.

Jos toisen talon rakentaisimme. Emme rakenna. Koskaan.

Vaikka kai tämä meidän projekti meni melko tavalliseen tapaan ja suuremmilta katastrofeilta vältyttiin. Rahalla ja omalla työllä niistä vaikeuksista selvittiin mutta olisihan ne kaikki pienet ongelmat ja aivan turhat rahanreiät voinut myös välttää. Niitä tuhlattuja toimintatonneja kaipaisi tässä loppuvaiheessa projektia todella kipeästi.

Työelämässä monta projektia molemmat nähneenä tämä rakennusala kun vaan esittäytyy aivan omana ulottuvuutena erilaisine lainalaisuuksineen ja todellisuuksineen, joille ei löydy vertailukohtaa muussa elämässä. Se on ollut hämmentävää. Ja on edelleen hämmentävää.

Osa näistä alla listatuista asioista on yleisrakennuksellisia johtopäätöksiä ja osa varsin sekalainen seurakunta pieniä, vain meidän taloa ja erityisesti osaurakoista koostuvaa projektia koskevia yksityiskohtia. Lähes tajunnanvirtaa siis, ei millään muotoa jäsenneltyä pohdintaa, höystettynä tavanomaiseen tapaan melko laaduttomilla ja aivan satunnaisilla valokuvilla. Varmasti myös osa matkan aikana opituistakin tunneista on jo onnellisesti unohtunut. Se on yksi tapa selvitä järjissään projektista; harmituksen aihe käsitellään loppuun ja jatketaan taas leuka rinnassa eteepäin.

Tätä ennen kannattaakin lukea taustaksi Talo Värjölän yhteenveto siitä mitä kaikkea rakennuttajan pitää osata. Erityisesti osaurakoilla rakennuttavalta tätä tietämystä vaaditaan, ja näinhän ne kivitalot usein rakennutetaan.   Ja kannattaa seurata tarkalla silmällä Kippis ja koolaus-blogia, sieltä olisimme mekin saaneet monta hyvää vinkkiä projektin aloitukseen. Ja erittäin monesta muustakin blogista on tullut ammennettua tietämystä ja kokemusta.


Suunnitteluvaihe huolellisesti

Pitäisi vaan jaksaa suunnitella kaikki aivan loppuun asti. Käytimme pohjasuunnitelman viilauksen paljon aikaa mutta ilmeisesti joko puhti tai aika loppui kuitenkin kesken (rakennuslupahakemus piti saada sisään) ja pieniä mokiahan sinne jäi yksityiskohtiin.

Eli tarkistaisin ja vielä kerran tarkistaisin kaikki mittasuhteet ja tilanjaot, ovien ja ikkunoiden paikat  ja koot, sillä varsinkin kivitalossa muutosten teko jälkeenpäin tai kesken rakentamisen on vaikeaa. Ei kyllä mahdotonta. Tehtiinhän niitäkin.  Esimerkkinä projektistamme:
     
  • Keittiön välitilan ja sauna ikkunoiden mitoitushan meni pieleen, tarkistaisin nekin vielä itse.
  • Keittiössä voisi miettiä ikkunan sijoitusta myös kaapistojen yläpuolella. Sieltä tulisi paremmin valoa tilaan. Toki tuo välitilaikkuna on niin kaukana hanasta, ettei sinne onneksi juuri vettä roisku ja ikkunalla saatiin myös syvennettyä tuo taso 85 cm:iin. 
  • Yläkerran vaatehuoneesta  olisi pitänyt ottaa 40 cm lisää tilaa kylpyhuoneelle. Vaatehuone on nyt suhteettoman suuri ja kylppäri vähän turhan nafti. Ollaan kyllä totuttu jo siihenkin. 
  • Takalle suunniteltaisiin 100 cm leveä seinä, 80 cm on vähän kapea. Takasta tuli kyllä silti oikein onnistunut mutta leveämpänä olisi ollut mittasuhteiltaan vielä parempi. Tilat pitäisi tehdä osin takan ympärille, eikä toisinpäin eli se pitäisi suunnitella jo arkkitehtikuvavaiheessa hyvin pitkälle valmiiksi.
  • Yhdessä vaiheessa pohdittiin saunan siirtoa kodinhoitohuonetta vastapäätä ulko-ovensuuhun ja en vieläkään muista miksi siihen ratkaisuun ei sitten päädytty. Nyt se tuntuisi loogiselta sijaintipaikalta tilalle.  Ei nykyinenkään toimimaton onneksi ole mutta alakerran tilasuunnittelussa olisi voinut käyttää vielä hieman enemmän aikaa ja ajattelua. 
  • On kuitenkin asioita, joita kannattaa jättää päätettäväksi ja toteutettavaksi vasta loppusuoralla, jos rakenteet sen vain sallivat. Lähinnä siis erilaiset pintaratkaisut, jotka eivät vaikuta mitoituksiin. Monen asian oivaltaa paremmin, kun talo on konkretisoitunut seiniksi, lattioiksi ja katoksi ja päätöksentekoa ei kannatta lukita liian varhain.  Voi jäädä muutoin moni ahaa-elämys toteuttamatta. 
Tarkistaisin lvi-suunnitelmat fyysisesti samassa pöydässä pääsuunnittelijan ja lvi-suunnittelijan, sekä erityisesti lvi-urakoitsijan kanssa. Kävimme ne läpi kyllä lvi-suunnittelijan ja vastaavan kanssa naamatusten, ja pääsuunnittelija tarkasti suunnitelmat mutta tärkeintä olisi ollut saada tuo urakoitsija jo samaan pöytään. Käymällä suunnitelmat läpi suunnittelijan ja toteuttajan kanssa tarkasti yhdessä olisi vältytty monelta murheelta ja  erityisesti lisäkustannukselta:
  • Aivan turhaa rahaa paloi, sillä jouduimme muuttamaan suunnitelmia useassa kohtaa työmaalla kalliiseen lisätyöhintaan. Putkia oli tulossa keskelle seinää valkokankaan eteen tai oven taakse, niitä oli alakatossa eikä välikatossa vaikkei alaslaskua ollut suunniteltu, koneet eivät mahtuneet suunnitellusti paikoilleen teknisessä tilassa eikä konvektori sille suunniteltuun ensimmäiseen eikä edes toiseen paikkaan jne. 
  • Ei laitettaisi vesikiertoista rättipatteria. On painava ja pirunmoinen kiinnittää. Turhake.
  • Mietittäisiin liesituuletinvaihtoehdot toiseen kertaan. Tuo tasosta nousevan, hormiin kytketyn liesituulettimen hormiliitäntä oli kerrassaan haastava mutta ratkesi toki sekin lopulta. 
  • Sama koskee varmasti sähkösuunnitelmaa mutta meillä sattui suunnittelija olemaan myös urakoitsija, ja isoimmilta mokilta säästyttiinkin. 
Väliseinät tehtäisiin kaikki valetusta väliseinäkivestä. 
  • Ei muurattuja väliseiniä vaan valettuja:
    • Tästä vaihtoehdosta ei ollut missään suunnitteluvaiheessa puhetta mutta nyt tekisimme ainakin ne seinät, joihin kiinnitetään raskaampaa lastia (khh, sauna) valettuina. Muurattu väliseinäkivi on sekin heppoista - kun siihen poralla vetäisee reiän tuntuu, että kivi murenee ympäriltä. Joutuu käyttämään erikoiskiinnikkeitä normaalien kiviproppujen ja ruuvien sijaan. 
  • Ei kipsilevyseiniä ollenkaan: kantavuussyistä yläkerran seinät tehtiin kipsilevystä
    mutta tutkisin vielä mahdollisuuden tehdä ne kivestä.
    • Seinät ovat sivusta, yläpuolelta tulevassa valossa aivan järkyttävän näköiset. Emme voi kerta kaikkiaan  käyttää eteisen ja porraskuilun yläpuolella olevia valoja, koska noita seiniä ei kestä katsoa. Näkyy koolauspuut ja kaiken maailman möykkyjä. Nämä eivät kuitenkaan näy suoraan edestä 1,5 m päästä päivänvalossa katsottuna, eli ilmeisesti laatustandardit noin niin kuin teoriassa täyttyvät. Sydän itkee silti verta. Tasoittaja jo näistä seinistä huomautti ja ei silti ymmärretty vaikutusta lopputulokseen. 
    • Kipsilevyseiniin kiinnitys on perkeleestä. Pitää tietää koolaukset ja käyttää erikoiskiinnikkeitä. Silti on epäilys pysyykö se naulakko seinässä (no, yksi tipahti silti kahdesti alas...). Seinien rakennusvaiheessa olisi pitänyt muistaa kaikki seinille tulevat tarvikkeet ja tehdä niille lisäkoolaukset. Eli kaapistojen lisäksi myös rättipatterit, naulakot, hyllyt, suihkuovet jne.  Lisäksi niiden sijainti olisi kannattanut ottaa ylös millintarkasti, sillä koolausten etsintä on ollut tuskaista huolimatta valokuvista ja koolaustunnistimesta.
Ulkoverhous: talon pystyverhous on toki komea mutta myös kallis toteuttaa, jos sen ulkopuolisella teettää. Paneloinnissa menee lähes kaksi kertaa kauemmin kuin vaakaverhousta tehdessä. Kustannussyistä mietittäisiin ulkoverhoilun suunta tarkkaan. Olisin toivonut, että tästä olisi ammattilaiset valistaneet päätöksentekovaiheessa, koska budjetti oli kuitenkin yksi vahvasti päätöksentekoamme ohjaava tekijä.  Sitä paikattiin nyt tekemällä työtä pitkälti itse mutta vaakaverhous olisi syntynyt aivan kokonaan ulkopuolisen voimin samoin kustannuksin. 
Sisäpintojen suunnittelusta ja valinnasta: tiedossa oli vanhasta kokemuksesta, että mustissa pinnoissa näkyy kaikki, erityisesti yhdistettynä muuton aikaan vallinneeseen, isoista ikkunoista vaakatasossa porottavaan kevätaurinkoon.  Jos ei ole erityisen siivousintoinen tai ei kestä pieniä sormen ja kuononjälkiä en suosittele seuraavia materiaaleja:

  • Mustassa koivuviilupinnassa näkyy sormenjäljet vielä paremmin kuin eläväisemmässä mustassa tammiviilussa.
  • Musta kiiltävä kivitaso on myös varsin armoton pinta.
  • No niin kyllä myös valkoiseksi maalatut seinät, porraskuilun seinä on jo täynnä mustia sormenjälkiä.
  • Luulisi että kuranvärinen, mattapintainen laattalattia olisi taas armollinen vaikkapa kosteille tassunjäljille. No ei ole. Mutta meidän Timberwisen mustanharmaa parketti on mahtava, siinä ei näy mikään ja eikä naarmujakaan tule kovin helposti. 
  • Isot lattiaan asti tulevat lasipinnat näyttävät myös kaiken lian.
  • Myös tuo musta porrasmatto imuroi kaiken sukanpohjista ja portaiden ylä- ja alapäätä on saanut imuroida päivittäin. Aika näyttää helpottaako tilanne, kun viimeisetkin raksapölyt ovat kadonneet imurin kitaan. 
  • En silti muuttaisi näistä valinnoista yhtäkään mutta pohdittavaksi...

Hankinnat ja sopimukset

  • Tarkistaisin jokaisen urakoitsijan referenssit vähintään kahdesta, kolmesta lähteestä. Yhteen ei parane luottaa. Tässä suhdanteessa vaan saa ilmeisesti olla onnellinen, että saa edes jonkun tekijän työlleen ja osa urakoitsijoistamme onneksi sattuikin olemaan melkoisen loistavia. 
  • Jokaisesta urakasta tarkistaisin taas muutamasta lähteestä mitä kokonaisuudesta mahdollisesti puuttuu. Rajapintatyöt ovat hanurista, ja vielä hanurimmasta on huomata, että jokin asia ei toimi, koska ei se kuulu urakkaan... siinä sitten joko maksat karvaan lisätyöhinnan tai etsit sille toista tekijää tai itket ja teet itse, vaikket osaa. Tässä kohtaa kannattaisi konsultoida vastaavan projektin toteuttaneita muita rakentajia heidän kokemuksistaan.  
  • Hankinnat kannattaa suunnitella pitkälle eteenpäin, näin oli meilläkin tarkoitus mutta varsinkin loppupäässä toteuma oli toinen. Tällöin voit kilpailuttaa ja ottaa yhdellä rahdilla ison määrän tavaraa ja säästyt rautakaupassa ravaamiselta tai vastaavasti tuhlaamasta rahaa  turhiin rahteihin. 
  • Tarkistaisin vielä tarkemmin tilausvahvistusten yksityiskohdat, oletimme liikaa (esim. ovikynnykset eivät olleetkaan tammiset, mikä ei käynyt mielessäkään, ikkunoista puuttui karmiruuvitulpat ja kiintokalusteissakin tuli jotain yllätyksiä). Vaikka kuinka väsyttää, niin pitäisi vaan jaksaa tarkistaa ja kysyä ettei tule pettymyksiä. 
    • Aivan hasardi yksityiskohta mutta ehkä voisi ottaa kuitenkin mustat ikkunat etupuolelle, oli nimittäin todella vaikea mätsätä tammiviiluiseen oveen muita puulajeja ja jälkikäteen herää kysymys miksi ihmeessä niitä etupuolen ikkunoita ei otettu tammisena vaan ne tulivat tammenväriseksi petsattuna koivuna. Kuinka paljon se olisi tässä konkurssissa maksanut lisää?
  • Pysyisin vielä tiukempana budjetin kanssa. Pidin kyllä erittäin tarkkaa rullaavaa budjettia ja kuluseurantaa, josta näki melko tarkkaan hetken, jolloin tullaan menemään rahoituksen yli ja loput kulut on maksettava sitten ihan tilipusseista mutta silti olisi voinut olla vielä tarkempana ylimääräisten kulujen kanssa ja yli budjetin menevien valintojen kanssa. Joka ikinen säästetty euro siellä rakentamisen alku- ja puolivaiheissa löytyisi silloin kukkarosta sitten loppuvaiheesta, kun pitäisi ostaa niitä verhoja ja kaihtimia ja sen sellaista yhdelle epämääräiselle budjettiriville merkattua tarviketta.

Toteutus

  • Tarkistaisimme jokaisen tehdyn urakkavaiheen tarkasti vastaavan ja urakoitsijan kanssa, ei luotettaisi liikaa vaikka tekijät olisivat kuinka mukavia ja ammattitaitoisia.  
    • Työmaalla pitää tehdä nopeaan tahtiin piirustuksissa näkymättömistä asioista päätöksiä, eli kuviin jää paljon ns. työmaalla ratkaistavia asioita. Ongelmana tässä vaiheessa on, että ymmärrys tulee jälkikäteen. Asioita ja ratkaisuja myös tarkistettiinkin mutta ei ymmärretty niiden merkitystä ennen kuin oli liian myöhäistä.  Pitäisi vaan jaksaa jankuttaa ja kysyä kaikki mahdolliset seuraukset ratkaisuille eikä tehdä nopeita päätöksiä edes aikapaineen alla. 
  • Rajapintatöiden lisäksi toinen osaurakointiin liittyvä ongelma-alue on se, että edellinen tekijä ei välitä omien ratkaisujen seurauksista seuraavissa vaiheissa, koska puuhastelee jo uudella työmaalla. Monta asiaa, joiden tekemisestä olemme maksaneet, on korjattu omin pikku kätösin omalla vähäisellä vapaa-ajalla.  Että miksi niitä töitä ei tehdä niin että seuraavalla on hyvä jatkaa.
  • Tarkistaisin erityisesti kaikki korot moneen kertaan. Niistähän saa lukea rakentamisen yhteydessä mutta merkitys on valjennut tässäkin hitaasti ja karvaasti.
    • Esimerkiksi kellarin lattiavalu sekä etupuolen terassin valu ovat selvästi liian korkeat, ja ovat aiheuttaneet ongelmia. Sisäoviaukot olivat liian matalia ja ulko-oviaukoissa ei ole tarpeeksi kynnystä.  
  • Putkiläpiviennit varsinkin kaksi-kerroksisessa talossa: vahtisin putkivetojen ja läpivientien paikat ja koot erittäin tarkkaan ja tarkistusmittaisin jäljelle jääneet tilat, jotta sinne mahtuu vielä  seinien ja kotelojen tasoitustenkin jälkeen standardisäilytysratkaisut. Olivat ne sitten kiskojärjestelmiä tai kiintokalusteita. Erikoisratkaisut joko maksavat tai hassaavat hyvää säilytystilaa. 
  • Tarkistaisin vielä joka ikisen sähkörasia- ja iv-venttiilipaikan pitäen mielessä tulevan talon sisustuksen. Mahtuuko kaapistot, lipastot, verhot jne.?  Ovatko kaikki johdot siellä missä pitääkin? Voisiko kattoventtiileejä laittaa pikemminkin seiniin, erityisesti rimakaton tapauksessa? Meillä meni muutama pieleen tarkisteluista huolimatta ja yhden sähkörasian sijaintia ei ymmärrä kukaan. 
  • Vaatisin että jakotukkien, putkien yms. läpivientivalut tehdään FISE:n ohjeen mukaan. Eli niille tehdään lattiavalussa varaus ja jälkivaletaan kolot. Paljon helpompi ja siistimpi ratkaisu kuin jälkikäteen korotuksia. Jos niitä nyt edes tehdään, ei olisi tehty meilläkään ellei itse olisi huomannut kysellä perään.  
  • Ylipäänsä ottaisin vielä enemmän valokuvia, ihan kaikista vaiheista. Niitä on otettu satoja mutta silti on jäänyt dokumentoimatta muutamia tärkeitä kohtia. Jos et itse pysty olemaan paikalla kuvaamassa sopisin, että tekijä dokumentoi tietyt vaiheet. No sovittiinhan me näinkin mutta silti puuttuu tärkeitä kuvia esim. maatyövaiheista. Valokuvat ovat myös tärkeitä, mikäli asioita joutuu reklamoimaan jälkikäteen. 

Siinäpä ne päällimmäiset, mieleen jääneet oppitunnit ja pienet harmituksen aiheet ovat  purettuna ruudulle ja me jatkamme eteenpäin urakassa.

Työmaatahan vielä riittää niin sisällä kuin ulkona kaikenlaisissa viimeistelytöissä, ja monen monta laatikkoakin on vielä purkamatta. Koska ei ole mihin purkaa.   

Keskeneräiseen muutto oli tietoinen päätös ja sitä en vieläkään kadu vaikka sekasorron keskellä asutaan, mutta enpä perfektionisteille kyllä suosittelekaan.

En edellään ole ehtinyt juoda sitä unelmoimaani aamukahvia parvekkeella mutta istuin minä siellä yhtenä iltana vartin kuoharilasin kanssa.  Parvekkeenkin keskeneräisyydeltä silmät sulkien.

Kyllä tässä kotona nyt siis ollaan.

perjantai 25. toukokuuta 2018

Maakylmää helteen keskellä.



Maalämpöpumpusta saadaan taloon edullisesti ja tehokkaasti myös viilennys, ja se päädyttiinkin ottamaan suunnitteluvaiheessa suosituksien perusteella.

Maakylmällä toimiva viilennyskonvektori (Nibe Fly3 alias Sabiana) on päässyt osoittamaan tehonsa jo kevään helteiden parissa.

Eleltiin tosin ensimmäiset viikot ilman sitä, sillä sähkötöiden yhteydessä kytkentä oli jäänyt tekemättä teknisessä tilassa maalämpöpumpun päässä. Osoiteltiin tuolloin toiveikkaana kaukosäätimellä laitetta ja mietittiin, että mitä hittolaista, ei toimi?

Yläkerta ehtikin lämmetä melko etelä-eurooppalaisiin lukemiin vaikka ikkunat ovatkin parvekkeen suojasssa. Kaihtimethan meiltä edelleen puuttuu. Ovat kai tuotannossa kuitenkin. Tällä viikolla piti tulla.

Kellari/alakerta on pysynyt taas mukavan viileänä eli tuli todennettua, että viilennystarve on tosiaankin vain yläkerrassa, jonne puhallin asennettiin.

Käyttöohjetta ei ole vielä tullut luettua mutta saatiin siitä huolimatta tuohon laitteeseen helposti jo jokin termostaattiperusteinen automaattiohjelma päälle. Aika nopeasti se viilentää sitten yläkerran.  Toimii logiikaltaan vissiin aika lailla samaan tyyliin kuin ilmalämpöpumppu. Eli ei kiirettä lukea käyttöohjeita.

Vehje on muutoin melko hiljainen mitä nyt poistovesiputkissa välillä käy lorina. Nehän meillä on osin koteloimatta, koska tuo laite vaihtoi rakennuttajista johtumattomista syistä kolme kertaa paikkaa ja viimeisellä kerralla ei uskallettu enää koteloida niitä vaan jätetään putket ruokakomeron hyllyn päälle. Uskoakseni eivät sieltä tule näkymään. Hyllyt on vielä tekemättä, niin ei voi vahvistaa päätelmää.

Toisaalta en tiedä olenko paras henkilö ottamaan hiljaisuuteen tai äänekkyyteen kantaa kahden vilkkaan ja äänekkään poikalapsen äitinä. Korvat ovat turtuneet kauan sitten.

Toinen vaihtoehto viilennykselle olisi ollut yhdistää se ilmanvaihtoon mutta teho ei ole yhtä hyvä ja toisekseen arveltiin jo etukäteen viilennystarpeen kohdistuvan vain yläkertaan. Lisäksi se taitaisi syödä sähköäkin enemmän.

Ilmavirtauksenhan tuo laite toki aiheuttaa ja lisäksi se jäähdyttää paikallisesti. Viilennys on kuitenkin riittänyt hyvin makuhuoneeseenkin asti, kun ovi on auki ja lämpimät yöt on saanut nukkua ihan peiton alla.

Lueskelin jälkikäteen myös kolmannesta vaihtoehdosta eli viilentävästä lattialämmityksestä, kuulosti paradoksaalisesta nimestä huolimatta mielenkiintoiselta ratkaisulta sekin mutta vaihtoehto tuli liian myöhään vastaan. Liekö sitten uusi ratkaisu, kun ei tullut puheeksikaan suunnitteluvaiheessa.

Helteet saavat siis jatkua sisätilan olojen puolesta mutta tuo meidän työn alla oleva piha nurmikkoineen ja istutusalueineen kaipaisi kyllä kovasti sellaista pitkäkestoista, lämmintä tihkusadetta. Kesäkuun monsuuneja odotellessa, eiköhän tämä sää viimeistään juhannukseen mennessä normalisoidu.


maanantai 14. toukokuuta 2018

Rakentajan vappuriehaa pihatöiden parissa, osa I.



Pihatyöt alkoivat nopeammin kuin arvattiinkaan, sillä maaurakoitsijalla sattui sopiva sauma töiden tekoon vapun tienoilla ennen toukotöiden aloitusta.

Ja taas raivopäistä raivausta sekä tehotonta sisäistä jätteenkäsittelylogistiikkaa.
Tämähän tarkoitti sitä, että meillä tuli vapun aikaan halvatunmoinen kiire raivata se osa pihaa, jossa oli näitä töitä tarkoitus tehdä. Käytännössä kaikkialla muualla paitsi tontin länsirajalla.

Meillä on vielä pihalla kaikenlaista epämääräistä rakennustavaraa, joille tulee olemaan käyttöä myöhemmin. Niille piti löytää toinen säilytyspaikka tuolla länsirajalla.

Lisäksi siellä on kaatopaikalle lähtevää tavaraa.

Tarpeetonta puutavaraa varten tilattiin ensimmäistä kertaa roskalava tontille, ja käyttökelpoista puuta, ml. kuormalavoja lahjoitettiin myös paikallisille rakentajille.

Olisihan ne laudat ja lankut peräkärrylläkin saatu kuljeteltua, jos olisimme alkaneet työhön hyvissä ajoin. Silloin olisi ehtinyt perata osan myös polttopuuksi mutta eipä tuo parin motillisen tilaaminen koivuklapejakaan nyt konkurssiin aja. Siellä ollaan jo.

Tähän astihan meillä on mennyt jätemaksuihin alle 200 euroa mutta nyt sitten tuplattiin sekin kustannus kertaheitolla. Voin sanoa, että sen järisyttävän lautakasan katselu aiheutti sellaista angstia, että sen häviämisen ilosta oli jo valmista maksamaan vähän enemmän.

Jäteasemalle on menossa kuitenkin vielä erikseen vielä pari peräkärrykuormaa kivijätettä; laattoja ja harkkoja. Jäteasemalle erikseen menevää jätettä ei voinut tietenkään pakata vielä peräkärryyn, koska siellähän odotti Ikean palapeli Pax-kaapeista lastenhuoneisiin. Ne oli haettu Ikean Click and Collect Wait- palvelusta lasten sängyn kera jo aikaisemmin. Ja niitä taas ei ehtinyt kokoamaan näiden pihakiireiden vuoksi mutta ei niillä ollut oikein sopivaa säilytystilaakaan sisällä.

Joten x:ttä kertaa siirrettiin kaatopaikalle menossa olevia harkkoraatoja ynnä muuta jämätavaraa välivarastosta toiseen välivarastoon, tällä kertaa pihatöiden tieltä.

Usein prosessien tehokkutta mitataan kosketuspisteiden määrän perusteella, ja voin sanoa että tässä meidän jätteenkäsittelyssä on kyllä tehottomuus huipussaan.

Ensin on kerätty nuo harkkopalat sieltä täältä maasta kottikärryyn ja viety säilytykseen, sitten ne on taas siirretty kottikärryllä toiseen paikkaan, ja sieltä ne siirrellään vielä kerran peräkärryyn ja jäteasemalle.  Siellä ne taas puretaan käsin jätelavalle. Samaan harkkopalaseen on tullut koskettua ainakin kuusi kertaa. Mutta rakentajan työaikahan on ilmaista...

Miettisin ehkä jatkossa tämän raksajätepolitiikan aivan loppuun asti, ettei tule kovasti tuota turhaa työtä. Parasta olisi viedä koko ajan jätteitä asemalle, sitä mukaan kun niitä syntyy. Toisaalta, aina ei tiedä mitä vielä tarvitsee myöhemmässä vaiheessa johonkin nikkarointiin, ja sitten ottaa pannuun lähteä hakemaan kokonaista eristepakettia peräkärryllä kaupungin kooraudasta, kun olisi tarvinnut vain ihan pienen palasen. Että miksi sekin piti jo heittää roskiin.

Kaivurille töitä: maan muokkaus, saunan purku ja venevajan oikaisu
Pihatyöt oli sovittu alkavan  vapun jälkeen torstaina 16 tn kaivurin (ei täällä maalla millään Avantilla hommia tehdä) ja traktorin saapumisella paikalle. Oman jännityksensä tilanteeseen toi sää, sillä taivas repesi tiistain ja keskiviikon välillä ja maa oli aivan kuravelliä keskiviikkona. Mutta sen jälkeen sää kyllä lämpeni nopeasti ja maa kuivuikin muokkauskuntoon.

Urakka alkoi nostamalla se valtava kasa puujätettä lavalle, joka täyttyikin sitten samoin tein, ja tilasinkin sille noudon. Käytettiin Karpin Käsittelyä, se tuli melkein ensimmäisenä netissä vastaan ja ihan hyvin sujui varsinkin tuo hakupuoli.

Kaivurilla nostettiin myös jalaksilla oleva pieni pihasauna traktorin kyytiin. Se pääsi nyt viettämään eläkepäiviä pienen joen rannassa teinien temmellyspaikkana. Hyvä että rakennuksen sai vielä kiertoon.



Työ jatkui venevajan oikaisulla. Se oli painunut osin maahan, ja valahtanut toiselta sivulta. Kattoparkakin on kokenut kovia, kun sitä aiemmin tuulelta suojanneita puita kaadettiin viime keväänä. Halusimme kuitenkin yrittää sen pelastusoperaatiota, sille vajalle olisi kyllä käyttöä pienen korotuksen jälkeen.

Vajaa nostetiin kulma kerrallaan ylös, ja alle laitettiin soritus sekä ylijäämäharkkoja. Samalla runkoa tuettiin ja oikaistiin lankuilla. Tässä oli Jiin ja konekuskin apuna kokenut eläkeläistimpuri. Nehän ne on parhaita, ei pitäisi päästää eläkkeelle ollenkaan. Seuraava vaihe on sitten korjata katto ja maalata vaja mustaksi.




Sähkötyöt eli ulkovalaistutuksen kaapelia maahan.
Samassa yhteydessä vedettiin pihavaloille ja sähköille kaapelit. Johdot kaivettiin 70 cm syvyyteen kiertämään takapihaa rajoilla sekä rannalla. Etupihalle ei erillisiä ulkovaloja tule, vaan luotamme että talon ja tallin valaistus riittäisi. Siitähän ei ole vielä käyttökokemusta.

Ulkovaloja tulee n. 20 m välein eli ei lopulta kovinkaan montaa, itse asiassa 8 kpl. Pistorasioita tulee myös jokuseen ulkovaloon. Niistä saa vedettyä sitten pimeän ajan valaistukset tuijiin. Meillähän nuo toisten jouluvaloiksi kutsumat ulkovalot ovat siis käytössä sellaiset 8 kk vuodessa.

Lisäksi halusimme pistorasian tulevan laiturin läheisyyteen venevajan seinään. Sitä voi käyttää sitten vaikka veneen pesussa sekä saadaan myös kytkettyä vesipumppu rantaan pihan kastelua varten.

Näin istutus- ja juurrutusvaiheessa sitä vettä tarvitsee, ja toki myöhemmin hyötypuutarhassa mutta muutoin olen sitä mieltä perennojen, pensaiden ja havujen pitää pärjätä omillaan veden saannin suhteeen.  Jos eivät pärjää, on väärä kasvi väärässä paikkaa. Mutta tämä on vain laiskan puutarhurin mielipide.

Teimme itse kaapeliveto- ja ojasuunnitelman kun ei sitä tähän hätään sähkäriltäkään saatu. Katselin lähinnä miten matkat minimoidaan ja mistä ojan saa hyvin kaivettua. Yhdessä kohtaa ojan joutui piirtämään kulkemaan pienen pihatien alta. Ojat kaiveltiin sivuilla istutusalueiden kohdalle, jossa muutoinkin joutuu kaivelemaan syvemmin. Näitä kohtia pitää sitten itse osata jatkossa varoa, ettei lyö lapiolla johtoa poikki.

Ja koska pihasuuunnitelmat vaihtuivat sitten lennossa (kylläkin allekirjoittaneen poissaollessa), niin eihän ne kaikki johdot ihan kohdilleen osuneet. Voi katsoa peiliin jos etsii syyllistä.

Ojaan vedettiin siis sekä ulkovaloille johto, että sähkörasioille oma johto. Lamppujen kohdalla kaapeli nostettiin ilmaan noin 2 m maanpinnan yläpuolelle. Parasta olisi, jos tässä yhteydessä olisi pystynyt valamaan jo lampuille pilareista jalat, joiden läpi johto olisi suoraan vedetty mutta halusimme päästä maatöissä ripeästi eteenpäin ja lampunjalkojen perustukset tehdään sitten jälkikäteen joutessa. Eli avattiin kaivonto, vedettiin johdot ja kiepit maanpinnalle,  ja suljettiin taas kaivanto. Kuvasin ojien sijainnit vielä vastaisuuden varalle hyvin.



Ei viikkoa ilman takaiskua- puuttuva takaiskuventtiili kaivossa.
Heti maatöiden alkaessa kaivurikuski kurkisti meidän viimeiseen kokoomakaivoon. Erinäisten selvittelyn jälkeen sitten selvisi että sekä hulevedet että salaojakaivon vedet oli johdettu yhteen ja samaan kokoomakaivoon, josta oli vielä purkuputki eteenpäin maastoon.

Ratkaisu oli tehty vastoin LVI-suunnitelmia maanrakentajan toimesta. Yllätys.

Purkuputki oli näiden tuloputkien yläpuolella (ei siis alapuolella) ja lisäksi puuttui takaiskuventtiili tai mikä tahansa ratkaisu estämään, ettei vesi pääse salaojiin takaisin kaivon mahdollisesti tulviessa. Sitä ei oltu laitettu, koska sitä ei ollut kuvissa. Kuvissa ei toisaalta oltu myöskään yhdistetty hulevesi- ja salaojaputkea samaan kaivoon. Että osa ratkaisuista oli siis tehty toisin kuin kuvissa ja osaa taas ei, kun eihän se ollut kuvissa. Villi arvaus, että valinnat on tehty aina helpoimman mukaan.

Rakentamisen tässä vaiheessa sitä kuvitteli vielä, että asiat tehdään automaattisesti suunnitelmien mukaan.
Ja jos ei, niin sovitaan yhdessä toisin, ja mieluiten kirjallisesti. Kuinka väärässä olinkaan. 

Toki tämä kaivo oli jo matalampana kuin talomme mutta kyllähän tämä ratkaisu alkoi silleen potentiaaliselta riskirakenteelta tuntumaan ja LVI-suunnnittelija asian vahvistikin. Jouduimme tämän sitten omalla kustannuksella korjauttamaan kuvien mukaiseksi, se oli edullisempi ratkaisu kuin kaivaa jättiläismäinen vesikaivo jonnekin putkistojen varrelle.

Sanotaanko että kyllä taas kyrsi. Mitä varten niitä suunnitelmia oikein tehdään, jos niitä ei noudateta?  Ja miksi me maksettiin taas tästäkin korjauksesta? No, saatiin me sentään maafirmalta kuitenkin se toinen putki, ettei tarvinnut sitä vielä lähteä metsästämään.

Sitten päästiin vihdoin tekemään istutus- ja nurmialueita. 
Alunperin oli tarkoitus jättää pihalla pötköttänyt ruoppausmassa korkeammaksi kohdaksi tontilla ja pengertää se mutta lopulta massa päädyttiin levittelemään ympäriinsä ja loppu tarjottiin täyttömaana paikallisille rakentajille. Muutenhan se on hyvää, oksatonta maata mutta melkoisen hapanta, eli saa sitten kalkittaa reilulla kädellä.

Tasoitukset alkoivat tontin perimmäisestä nurkasta. Sinne kaiveltiin istusalueet ja tuotiin puutarha- tai rodomultaa tilalle. Nurmikkoalueilla käytettiin alkuperäistä maata tasoitettuna, ja laitettiin n. 20 cm kerros uutta puutarhamultaa pinnalle.  Soritusta lisättiin sekä rannan tuleville terassialueille että talon ympärille, jossa sora-alue laajennettiin niin, että talolla pääsee vielä  nosturilla ulkomaalaushommiiin. Myöhemmin tuo soralue sitten kivetään.

Pihan tasauksessa ja nurmikkoperustuksissa meni (ja menee) näin ollen -eli näistä valmistelutöistä johtuen- odotettua pidempään, ja itse ehdin tekemään tässä pihatöiden välissä viiden päivän reissunkin helatorstain tienoilla palatakseni yökoneella äitienpäiväksi kotiin.

Teenkin vielä erikseen toisen, kuvapainoitteisen postauksen istutusalueista ja ennen/jälkeen kuvista lähipäivinä. Voipi kiinnostaa puutarhaorientoituneita lukijoita enemmän se.

Stay tuned.

Tilanne äitienpäivänä eli n. 1/3 pihasta pintojen osalta valmiina. 



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...